Olen nuorehko 2,5 vuotta sitten synnyttänyt nainen ja tähänasti seksielämä synnytyksen jälkeen on ollut suht.hyvä.Pientä muutosta olen huomannut vaginassani,mutta en kovin merkittävää.Kuitenkin joissakin asennoissa pillu tuntuu liian kostealta ja tämän takia myös löysältä(kuten takaapäin) kitkaa ei ole enää yhtä paljon kuin ennen synnytystä ja minua häiritsee ajatus siitä että mies voi ikäänkuin "liian helposti" liikutella elintään sisälläni(pelkään ettei hän tunne tarpeeksi puristusta)paitsi silloin,kun jännitän pillua kokoajan mikä ei ole mahdollista eikä edes tarkoituksellista.
Olen omistanut ja jonkinverran myös käyttänyt kuulia jo ennen raskautta mutta nyt kun otin asiaksi laittaa paikat oikeasti niin hyvään kuntoon kuin se vain on mahdollista,törmäsin kuulienkäytön ikävään sivuoireeseen:tunnottomuuteen.
Treenasin 3-4 päivänä siten,että pidin noin 30min kävelylenkin verran ja sen jälkeen vielä siivosin 2 tuntia ja välillä jännitin ja rentoutin lihaksiani.
Illalla pilu tuntui niin löysältä että seksielämä oli pilalla joka ikinen päivä kuulien jälkeen.Uskon,että pidemmässä käytössä pillu tosiaan tiukkenee kuulien avulla,mutta tämän takia on jäänyt treenaamatta.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia?
tunnottomuus geishakuulien käytön jälkeen
10
445
Vastaukset
- Miesnäkökulma
Olen mies ja siksi asiasta en juuri tiedä...Mutta luulen, että sun pimppilihakset olivat niin väsyneet, että loppuillan ne huilivat aivan rentoina. Jossain vaiheessa treenien edetessä alat palautumaan nopeammin ja lihaksi lihaskunto on kasvanut, jolloin saat pimppitreenin hyödyt esiin. Aluksi voi olla hyvä, että ei ihan joka päivä treenaa, jotta ehtivät palautumaan kunnolla. Ja parempi varmaan aloitaa kevyesti, niin sitten on kiva pitkän ajan kuluessa aina vähän nostaa treenin tehoja. Kuin siis se, että heti alussa treenattais monta tuntia.
Mutta hienoa kun treenaat!! Voi kun muutkin naiset tämän ymmärtäisivät... - kokjep
Ensinnäkin geishakuulat on enempi huvin vuoksi, pienet painavat treenipallot eli harjoituskuulat ovat tarkoitettu lantionpohjalihasten harjoittamiseen ja lihaskunnon ylläpitämiseen (ei sovi laiskoille).
Treenipallojen paino on 50–60 g ja halkaisija noin 20 mm. Mitä pienemmät ja painavammat kuulat, sitä tehokkaammat.
Aloita yhdellä kuulalla viitenä päivänä viikossa n. 20 sek 10 kertaa/pv.
Sitten kun tuntuu helpolta, kahdella pallolla max 30 minuuttia.
Säännöllisellä treenillä mies (ja nainenkin) huomaa takuulla eron 2 kk:njumpan jälkeen. - geissha
Pienet geishakuulat omistan myös,mutta ne juuttuvat lähes poikkeuksetta sisälle koska niissä ei ole narua joten kynnys niiden tunkemiseen sisälle on aika korkea >:D..Treenasin siten että laitoin niin pitkälle että pysyi sisälle(mutta en tod.pohjaan asti) ja "imaisin" lihaksillani sisäänpäin jolloin tää kuula meni emättimen pohjukkaan ja siellähän on lääniä mihin hävitä ;) joten hyppelin ja pinnistelin siinä sitten ulos aika pitkään xD. AIVAN emättimen suulla pienet kuulat eivät pysy (siis niin että miltei näkyy).
- mihin hävitä
Taisit unohtaa tuon kuulien painon.
Jos pienet kuulat juuttuvat sisälle niin ne on liian kevyet tai liukaste puuttuu.
Muista pitää riittävästi taukoja (joka kolmas tai joka neljäs päivä)
Hyvä apuväline on myös vaginatanko. Laitteen avulla voi tehdä lihasten kuntokartoituksen, seurata harjoitusten edistymistä ja tehdä puristusharjoituksia.
Nuo ohjeet on meillä toimiviksi havaittu
http://klubi.kaalimato.com/fi/Treenipallot eli harjoituskuulat_i_page_level3_yleis_1207904752653_80
- -.-.-.-.-.-
Joo, aivan saman olen kokenut. Mies tykkää, mutta minä en saa seksistä enää mitään irti. Mitä tiukemmaksi itseäni treenaan, sitä pahemmaksi tilanne muuttuu. Tunnun kuulemma hyvältä, mutta itseäni ei seksi enää kiinnosta, kun en saa siitä mitään. En tiedä teenkö jotain väärin vai onko tämä vain jokin omituisuus fysiologiassani, mutta minun seksielämäni treenaaminen pilasi. Onneksi miehiä ei naisen tyydytys kiinnostakaan, niin voimme sitten kuitenkin harrastaa seksiä.
- ota iisisti (m)
"-.-.-.-.-.-", useimpia miehiä KIINNOSTAA naisen tyydytys, ja paljon. Viime vuosisadan alkupuolella ja sitä ennen luultiin yleisesti, että nainen ei voi saada orgasmia. Silloin ei tietenkään miehet voineet - väärän luulon takia - olla kiinnostuneita naisen tyydytyksestä.
Toisin on nyt. Kaikki miehet tietävät, mutta vain harvat eivät välitä. Lisäksi n. 30 % naisista ei voi saada orgasmia yhdynnässä vaikka sekä mies että nainen kumpikin yrittää parhaansa.
Elättelet vanhaa perinnettä tai olet törmännyt surkeisiin miehiin.
Mutta itse treenamisesta kyllä täytyy sanoa, että se tuskin on niin hyödyllistä, kuin nykyisin väitetään. Siitä on tullut nykyajan uskonto, joka on ulotettu jo seksinkin alueelle. On uskottavaa, että kaikenlaisesta treenaamisesta on usein selvää haittaa. Käytä treenauskuulia koristeina.
- 4-8 tunt kerralla
Minulla geishakuulat olleet harjoitteluvälineenä esikoisen synnytyksen jälkeen, siis kohta 10 vuoden ajan. En muuta treenausta tee lantionpohjalle ja paikat pysyy tiukkana vaikka jo 3 lapsi puskettu maailmaan.
Käytän vuoroin isompia narullisia ja pienempiä irrallisia melkein päivittäin.- 4+5
Kateeks käy miestäs ku noin ahkeran tytön löytänyt itelleen ;)
- Ja litisee
Jätä ne kuulat siis panon ajaksi, kyllä tuntuu.
- koklattu monesti
Ne pienet kuulat voi tosiaan jättää sisuksiin rakastelun ajaksi ja antavat molemmille uusia kokemuksia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2754699Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343040Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442877Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k342871Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?771816Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061664Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281521- 601429
- 951292
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2151190