Tilanne on se että olen naimisissa miehen kanssa ja meillä on kaksi lasta, olen bi.. Se ei ole se ahdistava asia vaan se että koen töissä tavallaan olevani kiusattu, koska kuulen koko ajan vihjailuja suuntautumisestani, vain muutama tietää ja muut sitten veikkailee että mikä olen lintu vai kala vai siltä väliltä,
ärsyttää vain etteikö kaikki voisi olla mitä tykkää, mitä se kenenkään elämää tavallaan muuttaa, olin sitten kuinkapäin tahansa seksuaalisesti suuntautunut, olen onnellinen parisuhteessani rakastan miestäni, enkä koe sitä tarpeelliseksi koko ajan todistella töissä muille ihmisille,
vähän sekavaa tekstiä mutta vaikea selittää.
Onko kellään muulla vastaavanlaista tilannetta, että tavallaan muut on "päättänyt" sun puolesta että tää on nyt lepakko, vaikka tilanne ei ole se!
ärsyttää vain etteikö kaikki voisi olla mitä tykkää, mitä se kenenkään elämää tavallaan muuttaa, olin sitten kuinkapäin tahansa seksuaalisesti suuntautunut, olen onnellinen parisuhteessani rakastan miestäni, enkä koe sitä tarpeelliseksi koko ajan todistella töissä muille ihmisille,
vähän sekavaa tekstiä mutta vaikea selittää.
Onko kellään muulla vastaavanlaista tilannetta, että tavallaan muut on "päättänyt" sun puolesta että tää on nyt lepakko, vaikka tilanne ei ole se!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Riittäisikö sulla uskallusta ottaa asiaa puheeksi työpaikalla? Sano ääneen, että koet sen ahdistavaksi käyttäytymiseksi ja ota asia esiin myös esimiehen tai luottamusmiehen kanssa. Toi on työpaikkakiusaamista ja siihen on puututtava. Jos koet sen kiusaamiseksi, niin se on sitä, eikä mitään 'tavallaan' kiusaamista.
Toi on kyllä todella outoa käytöstä. Mistä tuo on lähtenyt liikkeelle tai mistä se johtuu? Ulkonäöstä? Suomessa kun katsoo naisia, tosi monella on lyhyet hiukset ja etenkin keski-ikäiset perheelliset naiset pukeutuu välillä tosi miesmäisesti. Että ei kenestäkään voi ulkonäön perusteella mitään johtopäätöksiä vetää.
Mutta toi on täysin sun yksityisasia! Sulla ei ole mitään velvollisuutta kertoa suuntautumisestasi kenellekään. Mä sanoisin tosi tiukasti seuraavalle vihjailijalle että mikä sun ongelma on?! Ja että jos on jotain asiaa niin sano suoraan.
Hei nimimerkki "hämillään"! Itsekin olin nuorempana hanakka, etenkin töissä, korostamaan heterouttani ja tätä tästä syystä myös puhuin mielelläni kahdesta lapsestani.
En tiedä johtuuko iän tuomasta itsevarmuudesta tai mistä, mutta nykyään töissä (työskentelen useissa eri kohteissa) en aina edes kahvipöytäkeskusteluissa mainitse äitiyttäni.
Ehkä urheilullisuudestani johtuen kohtaan usein "flirttiä" myös naispuolisilta työtovereilta. Ja usein otan sen myös päivää piristävänänä ilomielin vastaan ja saatan siihen kykyjeni mukaan vastatakin :D
Aiemmin saatoin kovasti vaivautua samaa sukupuolta olevan kiinnostuksesta ja hienovaraisesta koskettelusta (jos aistin tiettyä suuntausta), jota välillä olen osakseni saanut.
Luultavasti suurin käännekohta tällä saralla itsevarmuuteni kasvamiseen oli työskenneltyäni toissa vuonna ulkomailla.
Siellä sain jostai syystä yllättävän paljon tietynlaista huomiota samaa sukupuolta olevilta työtovereiltani, eikä se tuntunut enää ollenkaan pahalta tai omituiselta.. Päinvastoin se oli siellä niin normaalia, että auttoi minua ymmärtämään tämän tunteen "normaalius"
Lisäksi liikuntaharrastuksen parissa kiinnostuneita ainakin silmäysten verran on. Tämäkin tuntuu nykyään pelkästään mukavalta. :)
Asennoidu sinäkin työtovereihisi siten, että olet tulluyt tekemään työsi parhaan ammattitaitosi mukaan ja muu ei heille kuulu. ja lakkaa miettimästä sitä mitä heidän päässään liikkuu:D
Ja jos työyhteisössäsi joku flirtti on, niin mene mukaan vain! Se piristää teidän molempien päivää. :D
Kiitos kannustavista kommenteista, ihania olette :)
Ulkonäön perusteella ei voi sanoa, olen ihan naisellinen , omaan punaiset pitkät hiukset ja pukeudun mun mielestä aika normisti, välillä olemukseltani varmasti saatan vaikuttaa ehkä hippasen poikamaiselta, olen keittiöalalla töissä, joten siinä välillä tarvii selalsia ronskia otteita jos meinaa pysyä perässä ;)
Niin se varmasti olisi parasta kun vain päästäisin irti niistä ajatuksesta mitä muut ajattelee musta, se on se heikko kohta...ikää on kuitenkin kertynyt päälle kolmenkympin että toivottavasti se itsevarmuus sieltä jokus löytyy.
Ja onhan se niin ettei ne heterotkaan jatkuvasti jankuta olevansa heteroita, tuntuu vaan että siinä lokerossa olevat on niin pirun ahdasmielisiä!
Mahtavaa että nykypäivänä on tälläinen mahdollisuus tavallaan hakea tukea "kaltaisiltaan" vaikka ei tunneta toisiamme ;)