Rakennusliikkeet tarvii rakennuspohjaa. Joten ostoksille kaupunkin ukkojen kera.
Hinta pitää saada alas,joten kaverit on laatineet synkän listan kyseisestä alueesta.
Noin pelkistetysti : ei rakennuskelpoinen.
Muutama vuosi eteenpäin. Tarvittaisiin mittava sairaala. Kas kummaa, rakennusliikkeellä onkin juuri sopiva ja ainutkertainen tontti. Pohjatutkimuskin
suosittaa aluetta erinomaisena kohteena.
Hinta pitää saada alas,joten kaverit on laatineet synkän listan kyseisestä alueesta.
Noin pelkistetysti : ei rakennuskelpoinen.
Muutama vuosi eteenpäin. Tarvittaisiin mittava sairaala. Kas kummaa, rakennusliikkeellä onkin juuri sopiva ja ainutkertainen tontti. Pohjatutkimuskin
suosittaa aluetta erinomaisena kohteena.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Pelin reiluus on epäilyttänyt jo pitkään. Ihme salailua ja pakolla eteenpäin.
Kymmenet miljoonat pelissä ja kaikki ihmiset ulkona koko jutusta.
Päätit sitten avata taas uuden keskustelun. Olet kyllä tavan kervinen. Entä jos ne "kaikki" ihmiset ei olekaan ulkona jutusta, ne on vaan eri mieltä kun sinä?
Kouvolassa on kaikki suhteellista. Kaksi miljoonaa konsulttiystäville ei merkkaa mitään. Muutama tonni lasten kodinhoidontukeen kaataa koko yhteisön.
Muutama tonni?
Lisään...
http://www.kouvolansanomat.fi/Online/2012/10/14/Kotihoidon tuki uhkaa syrjäyttää riskiperheiden lapsia/2012514243130/4
Kuusaan vesitornin korjaustave tiedettiin jo kymmenen vuotta sitten. Kiirettä siis pitää.
Erään tahon suosilmäke pitäisi rakentaa täyten. Hirveät suunnittelutyöt on kuulemma tehty. Mutta ei tiedetä kuka arkitehtitoimisto kuvat piirtää
Joka tapauksessa kaikki terveyspalvelu tuhoutuu jos sairaalaa ei tehdä suolle.
Sen pitäisi olla valmis 2016
Kukakohan Kouvolan herra omistaa tulevan Suosairaalan maapohjan????
Ei jumalauta mistä näitä Persuja sikiää?? Vaihtakaa jo aihetta! Ei tota ratamo hyvä veli itkua kestä enää hullukaan!
Jäiköhän illalla nappi ottamatta? Hermot tuntuu olevan ihan finaalissa.
No tosiaan on hermot finaalissa. Lukee lehtiä, kuuntelee radiota, kohta jo varmaan kaapelikanavillakin on joku täyshullu Pertti Peräsuomalainen Persu valittamassa Ratamosta ja hyvä veli kerhosta ja kuinka nyt mua taas kussaan silmään!!
Noi Persut pitäs rahdata kaikki ahvenanmaalle ja kieltää laivaliikenne takasinpäin. Tapelkoot siellä keskenään. Hulluja kaikki!!
Jos totta puhutaan niin, Ratamon rakentamista ei kukaan vastusta,mutta paikkaa kyllä,suo on suota ja veronmaksajat tämän hulluuden maksaa.Tontti nyt vaan sattuu rakennusliikkeelle olemaan hyvä rahastuspaikka,kukas täällä kaupunkilaisia puolustaisi muut kun persut.
Näin se nappiQ, ei persut ratamoa vastusta vaan paikkaa johon sitä ollaan virkamiesvetoisesti rakentamassa. Surullista tässä on, että kuntalaiset (maksajat) maksavat sen.
Persujen tulo politiikkaan ei nyt vain näytä sopivan kolmelle suurelle muutamalle pienelle, koska Persut kaivaa esiin kaikki vääryydellä tehdyt sopimukset ja ajaa yksittäisten kuntalaisten etuja tasapuolisesti.
Jos Persut sais päättää palattais aikojen alkuun ennen jeesusta ja sielläkin vastustettas kaikkea mitä yleensä olis mahdollista vastustaa. Täysiä pellejä koko poppoo!!
Persut kun alkaa kaivelee vääryyksiä Isontalon Antista asti voitte olla varmoja että Kouvolassa ei kohta oikeesti asu ku näitä peräsuomalaisia hörhöjä!!
Ei sillä kateudella ja katkeruudella ole ikinä mitään kehitetty.
henkilö hommaan. oikein di.
http://www.hamina.fi/tiedostot/Kaavoitus/Kuntotarkastus_Fredrikinkatu_2.pdf
vaikka ei tuohon kyllä di tarvii kun näkee itsekkin.
edellisen korjaus osoitteeseen, täältä löytynee.
https://docs.google.com/viewer?a=v&q=cache:S1Y7SFx5gR4J:www.hamina.fi/tiedostot/Kaavoitus/Kuntotarkastus_Fredrikinkatu_2.pdf http://www.hamina.fi/tiedostot/Kaavoitus/Kuntotarkastus_Fredrikinkatu_2.pdf&hl=fi&gl=fi&pid=bl&srcid=ADGEESiHaExWjpgHobnNq2s1C-Ckl0HT7eCPYv8D_uGUEN86ALJkAoWwyVz_8GGc2LGx7PMqE3Z_rBi9DYD4UJL1ikmYg9rqeaL22lhug94tFf862zrzNgD81zokKMqQO_x2AKE4CxV5&sig=AHIEtbRYtx7XolzqfqNgMxjWLjSDhc2NwQ
Politiikka...hmm... mahtavaa! Kun jotenkin saat ajettua itsesi poliittisesti tärkeään asemaan niin ei ole väliä osaatko mitään. Ilman koulutuspohjaa ja kokemusta voit olla päättämässä kymmenien tuhansien ellei jopa satojen asioista. Sitten selitellään että mandaatti on saatu kansalta.Ja tottahan tuo on. Sääli ettei ehdokkaiksi halua kukaan oikeasti osaava henkilö vaan ihmiset joilla on aikaa moiseen sirkukseen. Lets brand!
Vuonna 2007 Kari Soininen ja Markku Lehtinen erosivat silloisen Kouvolan kaupunginvaltuuston kokoomusryhmästä rakennusneuvoksen johtaman mafiaporukan takia niin kuin he silloista kokoomuksen valtuustoryhmää luonnehtivat. Samanlainen ryhmä on tätä nykyä junttaamassa Ratamo-keskusta Ruskeasuolle. Grynderin edunvalvonta on tälläkin kertaa kyseessä.
Juuri näin. Kari Soininen hermostui, kun rakennusneuvos junaili Valkealan sairaalan 11 hehtaarin maa-alueineen kiinalaisille ystäville 330.000 eurolla tarkoituksena ostaa maita myöhemmin näiltä bulvaaneilta kiinteistönomistajilta kohtuulliseen hintaan omia hankkeita varten.
Jotain hyvääkin tiedossa. Ensi vuoden alusta lähtien voi kukin valita sairaalan,hoitopaikan mistä haluaa.
Harmiksi jää sairaalan (ratamon hinta) mutta siihen on pari vuotta aikaa että ehtii katsella terveemmän asuinalueen. Eli edullisemman