Mietin miksi? Mitä vikaa on yksin olemisessa ja miksi tämä masentaa? Saa tehdä mitä haluaa, milloin haluaa eikä tarvitse yrittää miellyttää ketään, mutta sitten vain lakkaa haluamasta mitään, eikä mikään enää kiinnosta paitsi ehkä kuoleminen, haluaisi yksinkertaisesti vain lakata olemasta tai kadota. Aiheuttaako yksinäisyys masennusta vai masennus yksinäisyyttä? Olen aina ollut yksinäinen, myös toisten seurassa ja joskus etenkin silloin.Mitään ystäviä minulla ei ole ollut sitten nuoruusvuosien, yksi huono parisuhde vain, joka jostain syystä jatkui vuosikausia, nyt ei edes sitä. En voi itse ymmärtää miksi kaipaan muita ihmisiä, vaikka tiedän etten kuitenkaan pysty olemaan seurallinen ja toisten seurassa joskus harvoin ollessa alan heti kaipaaamaan omaan rauhaan. Olen yrittänyt joskus ottaa kontaktia muihin ihmisiin yhdessä chatissa ja tavannutkin pari, jotka kylläkin olivat aika tavalla parisuhde ja/tai hyväksikäyttö tarkoituksella asialla. Missä mahtaisi tavata OIKEASTI yksinäisiä ihmisiä, sellaisia joilla ei ole kiire kavereita tapaamaan, jotka haluaisivat muuten vaan viettää aikaa tai tehdä jotain yhdessä jonkun kanssa. Olen myös harkinnut jonkunlaisen kommuuniasumisen mahdollisuutta. Tosin olen kai sen verran epäsosiaalinen, että luultavasti vain kärsisin enemmän sellaisessa. Mutta jos olisi mahdollista löytää samanhenkinen tai useampi henkilö, jonka kanssa vuokrata sellainen soluasunto, missä kaikilla olisi oma rauha, mutta myös seuraa eikä mitään parisuhdepakkoa ja vuokrakin olisi varmasti pienimpi näin.Mahtaisiko kukaan tosi yksinäinen olla kiinnostunut?
masentaa!!
YKsi näin
10491
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ison lapsuusperheemme hajoaminen on useimmille lähes kaiken loppu. Kirjoitan huomenna lisää. moi.
Tässä pitää vähän vanha sananlasku "kukas muu kuin kissa itse nostaa hännän pystyyn".
Teepä niin, että lähdet järjestelmällisesti etsimään seuraa!
Ajattele, että tähän asti olen ollut yksinäinen, nyt lähden etsimään seuraa/kavereita.
Liity johonkin/moniin yhdistyksiin!
Osoitteita löytyy vaikka mistä. Menet kokouksiin, tutustut uusiin ihmisiin. - Pieni jäsenmaksu, mutta ota se "sijoituksen" kannalta.
Mene baariin istumaan, hymyile, ynnä sinne sun tänne.
Entä jos alkaisit opiskella jotain iltaisin?
Rohkeasti tee aloitetta, kysele jotain, että pääset jutun alkuun!
Voi olla että alkuun ei tapahdu mitään. Mutta kun harjoittelet, niin kyllä jonkun kaverin saa.
Onnea matkaan!
Joo kiitti vaan tosipaljon sinne työnnettävästä positiivisesta ajattelusta. Yritystä on ollut, kuten taisin mainitakin.Netissä minuun ovat ottaneet yhteyttä nuoret maahanmuuttajat ja turvapaikanhakijat sekä naimisissa olevat suomalaiset miehet, jotka haluavat ilmaista seksiä.Kamalan teennäiseltä minusta tuntuisi esittää muka kiinnostunutta jossain kanakoirayhdistyksen kokouksessa;ja hei ootsä mun kaveri? Baareissa taas en edes halua käydä, koska en käytä alkoholia ja näyttäisin tosi oudolta yksin hymyilemässä jaffalasini kanssa. Tunsin niissä itseni tosi yksinäiseksi ja vaivautuneeksi jo niihin aikoihin kun vielä join olutta. Enkä sitäpaitsi myöskään halua nähdä itseäni myöhemmin alkoholisoituneena mummona pipo päässä jossain lähiöräkälä kollektiivissa.Tiedän kyllä monen samoista vaivoista kärsivän käyttävän usein alkoholia tai huumeita ja lääkkeitä.Harrastukset ja opiskelu olisivat tietenkin paikallaan, mutta pointti onkin juuri tämä, että kun on masentunut niin ei JAKSA juurikaan kiinnostua mistään tai olla aloitteellinen. Olo tuntuu aina tosi väsyneeltä. Jaksan vielä käydä töissä, syödä ja surffata täällä netissä. Töissä käyminen ei muutenkaan koskaan ole ollut mun juttu,vihaan sitä ja olinkin pitkään työttömänä kotiäitiyteni jälkeen, kunnes jouduin töihin enkä nyt voi irtisanoutua itse, kun siitä seuraisi pitkä karenssi.
Kiitos myös edelliselle vastaajalle, mutta minulla ei ole ollut isoa lapsuusperhettä, hyvä jos perhettä lainkaan. Olen vain aina asunut jossain.
Kuulostaa perin tutulta. Vapaus ja yksinäisyys valitettavasti turhankin lähellä toisiaan. Onnistuin putoamaan sosiaalisesta junasta suht nuorena eksyessäni internetin ihmeelliseen maailmaan enkä ole useisiin vuosiin käynyt ulkona muista syistä kuin nälän ja toimeentulon ylläpitämisen ajamana.
Itse en käytä päihteitä enkä nauti päihteiden alaisten ihmisten seurasta joten baareissa saatika muissa vastaavissa ei tule notkuttua. Alkoholisoituminen vielä erakoitumisen päälle olisi kuin viimeinen naula arkkuun. Ja kun henkilöä, jonka kanssa voisi käydä keskustelua kiinnostavista asioista, on jo selvinpäin vaikea löytää niin ei se alkoholi ainakaan asiaa auta.
Olen hyvin pitkälti tottunut olemaan yksin ja hyvinä päivinä nautin yksin olosta, mutta silti aika ajoin iskee masennus, kun ei ole ketään kenelle puhua vakavasti asioista, joka oikeasti ymmärtäisi tai edes yrittäisi ymmärtää ja johon voisi luottaa. Sehän se kai onkin se ongelman ydin. Pitäisi löytää samanhenkistä seuraa jotta kokisi tulevansa ymmärretyksi. Jos ei koe tulevansa ymmärretyksi vaikka seuraa olisikin, niin olonsa tuntee aika-ajoin vain niin totaalisen yksinäiseksi.
Ihminen vain on sosiaalinen eläin luonnoltaan ja suurinkin introvertti luultavasti tuntee olonsa masentuneeksi ollessaan tarpeeksi eristäytynyt tarpeeksi pitkään. Kai ihmisen sosiaalisen luonnon vuoksi elämästä katoaa tarkoitus sosiaalisen aspektin jäädessä kokonaan pois. Kautta aikojen ihminen on kehittynyt laumaeläimenä ja sosiaalisuudella on ollut suuri osa pelattavana lisääntymään pääsemisessä jonka seurauksena ihminen on aina vain kehittynyt sosiaalisempaan suuntaan. Sitten saavutaan nykypäivään jossa ihminen on saavuttanut tietoisuuden evoluutiosta, psykologiasta ja genetiikasta ja vaikka pystymme tunnistamaan mistä tunteemme johtuu emme silti voi tunteillemme mitään. Ihminen on eläin siinä missä muutkin. Ihmisyys vähemmän kuin ihminen itse. Elämän kompleksiutta tulee välillä mietittyä, kun on vähän liiankin paljon aikaa käsissä.
Joinain päivinä onnistun tiedostamaan mikä tunteeni aiheuttaa ja ohikiitävän hetken ajatellessa kaikkeutta tajuan kuinka triviaalisen pieniä ja merkityksettömiä kaikki ongelmani ovat ja loppujenlopuksi minun mieleni on oman elämäni keskipiste ja vain niillä asioilla on merkitystä joille itse sitä arvoa annan.
Toivottavasti jaarittelustani saa edes jotain irti. Yritin pitää mahdollisen selkeänä, mutta ajatuksillani on tapana harhailla.
Itse olen pohdiskellut täysin samoja juttuja kun olen tässä nyt elostellut reilu parisen vuotta yksin. Välillä tulee todella ahdistava olo ja olen jopa ajatellut usein itsetuhoisisa asioita joka masentaa jälkikäteen vielä enemmän. Aiemmin olin joskus todella onnellinen yksinäisyydestä ja siitä vapauden tunteesta mutta kun on pidemmän aikaa jo mennyt niin alkaa tämä ahdistus olla joka päiväistä eikä enää mikään kiinnosta. Muistan kun vuosia takaperin oli vielä muutamia ystäviä ja elin itsekin sellaista "normaalia" elämää eikä niihin aikoihin koskaan tullut ajateltua tällaista.
Olen 21v ja tällä hetkellä elämän pitäisi olla sitä mahtavinta aikaa mutta täälläpä sitä nyt surkuttelen suomi24 palstalla kuinka paskaa oma elämä on...
Noh, jotkut ihmiset on yksinäisiä ja niitä tulee aina olemaan kaikenlaisten sattumusten kautta. Minä olen yksi heistä. T: tosi elämän Aku Ankka
"Mitä vikaa on yksin olemisessa ja miksi tämä masentaa?"
Se on kuin suru toisen poismenemisestä.
Toiset ihmiset ovat mukavaa seuraa joiden seurassa viihtyy ja voi olla oma itsensä, toiset eivät ole mukavia ja heidän seurassaan pitää olla varuillaan.
Ystävien löytäminen ei tapahdu itsestään, se vaatii kyllä vähintään toisen tervehtimistä ja pitää kysellä kuulumisia eli osoittaa kiinnostusta toisesta.
Näinhän se menee. Yritän kyllä kovasti opetella viihtymään itseni kanssa ja hyväksymään itseni juuri tälläisenä. Muita ihmisiä kukaan ei voi muuttaa mieleisikseen, mutta voi silti tulla toimeen tai ainakin sietää. Ehkä onkin parempi näin, että kaikki turha lopulta menettää merkityksensä, tai toivottavasti ja kuten flowersonthewall tuolla aikaisemmin kirjoitti;kaikki on vain mieltä.Eivät tunteet ja tuntemukset meihin tule mistään ulkopuolelta.
Mitä noihin harrastuksiin tulee niin tällähetkellä en voi ottaa enempää, koska töissä käyminen vie liian paljon aikaa ja on tosi väsyttävää ja tylsistyttävää. tervehdin kyllä kaikkia jotka tunnistan jotenkin jostain.Harrastukseni ovat kuitenkin liikunnallisia ja niihin ihmiset tulevat ja menevät kovalla kiireellä, minulla on kiire vain kotiin syömään ja nukkumaan. Olen myös kärsinyt viimeaikoina keskittymiskyvyttömyydestä joten mikään kovin vaativa opiskelu ei tämän ja väsymisen vuoksi onnistu.Yritän kuitenkin pysyä jonkinlaisessa kunnossa fyysisesti.
-> ap
Ei tuo nyt kummosta ole, itsekin olen kutakuinkin samanlainen.
Mukavaa olla toisten seurassa mutta aikansa kutakin, sittten kaipaa jo omaa vapautta.
Olisihan se tietty mukavaa tavata samanhenkistä tyyppiä, niin varmaan monesta muustakin.
Ehkä teitä tai siis meitä tapaakin vain täällä. No hyvä edes niin, kun ei ikinä ole ketään kenen kanssa puhua mitään hyvääpäivääpahailma-juttuja kummenpia. Ja aika vaikeetahan se oliskin, on helpompi kirjottaa.
Ihanaa, kiitos tämän palstan, sain nauraa edes kerran tänäänkin. Asiassa ei mitään hauskaa, mutta kirjoittajat osaavat loistavasti tuoda ajatukset esille - kanakoirayhdistyksen kokous =D Tsemppiä aloittajalla ja muillekin. Minuakin masentaa, mut yritetään jaksaa päivä kerrallaan...!