Nainen ratissa

Huolestunut Kansalainen

Olen tässä jo useaan otteeseen ihmetellyt kuluneiden vuosien aikana liikenne ongelmaa nimeltä naiset. En halua kuullostaa rasistilta taikka sovinistilta, sillä kyllähän naiset esimerkiksi omaa miestään osaavat kontrolloida, mutta kun kyseessä on auto tuppaavat naisten kädet nousemaan pystyyn jo pelkästä tööttäilystä.

Jotta kaikki naiset eivät leimaisi minua sovinistiksi tahdonkin sanoa, että poikkeuksiakin löytyy. Onhan tummaihoinen pariskuntakin saanut valkoisen lapsen Kuubassa.

Mutta nyt itse asiaan! Olen tehnyt havainnon, että naisilla on ikävä tapa hidastella kiihdytyskaistalla, vaikka 100km rajoitus kyltti on jäänyt jo kauas taakse! Lisäksi, kun naiset yrittävät saada autonsa parkkipaikalla ruutuun joutuvat he luikuisien "vemppaus" kertojen lisäksi läimäyttämään autonsa ovet auki, niin että viereisiin autoihin jää varmasti lommoja. Eikä tässäkään vielä kaikki! Tuntuu kuin auton ohjaamosta tehtäisiin joku ihmeen hiussalonki, jossa meikataan, kammataan hiukset ja kenties vielä ajellaan sääri ja kainalokarvat?! Tällöin jää liikenne huomioimatta!

Ihmettelin aluksi miksei yhteiskunta ole puuttunut tähän millään tavalla?!? Olisihan ollut helppoa säätää laki, jossa naiset käyvät vuoden autokoulua, kun miehet käyvät vuoden armeijaa. Sillä voitaisiin vähentää liikenneonnettomuuksia ja säästää ihmishenkiä ja saada tätäkautta suomen väkiluku nousujohteiseksi. Lopuksi tajusin, että kaikki johtuu feministien painostuksesta eduskunnassa. Onhan meillä Presidentti ja usea kappale ministereistä naisia. Ei toki sen takia, että he olisivat päteviä vaan, koska he ovat saaneet virkansa tasa-arvon nimissä. Vetoamalla tasa-arvoon ovat apinaihmisetkin nousseet etelästä asumaan tänne Pohjoisen taloihin, vaikka he eivät osaa edes tv:tä käyttää.

No sitten se miten tämä liittyy VOLVO kuskeihin. Volvoissa en ole nimittäin huomannut tätä ongelmaa nimeltä nainen. Volvoihin kyllä naiset yrittävät liftata ja päästä mitä pirullisimmilla tavoilla sisään ja istuuhan volvoissa yleensä pelkääjän paikalla varsin kaunis nainen, mutta EI ikinä kuljettajan paikalla. En tiedä onko syynä volvon arvokkuus vai tehokkuus, mutta tosiasia on, että jos kaikki ostaisivat volvon liikenne olosuhteet parantuisivat.

9

867

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • patukka

      Noista mielipiteistä päätellen sinun pelkääjän penkillä ei istu naista ensinkään, varsinkaan hyvän näköistä, paitsi puuteunissa. Taitaa sinulla poikuuskin vielä invalidisoida aivoja.

      • Hchi

        Minäö taas olen huomannut että farmari volvoissa ajajina on usein nainen. En sitten tiedä onko vai puolison auto käytössä lapsia kuskattaessa vai mikä on, sillä en usko että nainen autokaupassa ajattelee että tossa on 2.4l Turbo ostanpa sen, vaan ostaa sen "taloudellisemman" ja ja halvemman rumemman huonomma.... japsi auton


      • ghost rider
        Hchi kirjoitti:

        Minäö taas olen huomannut että farmari volvoissa ajajina on usein nainen. En sitten tiedä onko vai puolison auto käytössä lapsia kuskattaessa vai mikä on, sillä en usko että nainen autokaupassa ajattelee että tossa on 2.4l Turbo ostanpa sen, vaan ostaa sen "taloudellisemman" ja ja halvemman rumemman huonomma.... japsi auton

        Tuskin ne ainakaan sitä volvon tehoa voi pelätä,ainakin volvo ilman turboa on helvetin laiska vehe.


      • Volvo-nainen
        Hchi kirjoitti:

        Minäö taas olen huomannut että farmari volvoissa ajajina on usein nainen. En sitten tiedä onko vai puolison auto käytössä lapsia kuskattaessa vai mikä on, sillä en usko että nainen autokaupassa ajattelee että tossa on 2.4l Turbo ostanpa sen, vaan ostaa sen "taloudellisemman" ja ja halvemman rumemman huonomma.... japsi auton

        Taidan ollakin poikkeustapaus miesten joukossa... On farmari-Volvo, ei miehen vaan oma ja itse valittu kaupasta. Tiesin jo kauppaan mennessäni, mitä haluan eli Volvon. Joskus harvoin saatan päästää miehenikin ratin taakse enkä tunnusta olevani tientukkona...


      • no..
        Volvo-nainen kirjoitti:

        Taidan ollakin poikkeustapaus miesten joukossa... On farmari-Volvo, ei miehen vaan oma ja itse valittu kaupasta. Tiesin jo kauppaan mennessäni, mitä haluan eli Volvon. Joskus harvoin saatan päästää miehenikin ratin taakse enkä tunnusta olevani tientukkona...

        ittelläni on 850 glt ja ite valinnu sellaisen ja olen nainen.


    • sulla

      jäänyt lapsena tissin syönti vähälle? vai mistä johtunee tuollainen nais-viha. Lukumäärällisesti miehissä on paljon enemmän tumpuloita kuin naisissa, niitä ei vaan tuollaiset rasistit näe.

      Tämä johtuu selvästi liian huonosta itsetunnosta, joka ilmenee tuollaisena uhona. rintaa röyhistellään vaikka siinä ei olis yhtään rintakarvaa :-)sääliksi käy.

      Tuossa kirjoituksessasi ei ollut mitään mistä tulisi ilmi, että olisit selkärangan omaava henkilö.
      Ilmeisesti tämä vihasi naisia kohtaan johtuu siitä, että tunnet olevasi naisten seurassa alempi-arvoinen. Sellainen apinamies jörrikkä :-)

      Tuollaiset henkiset paineet pitäisi purkaa jossain muualla, ehkä voisit kokeilla onanointia välillä toisella kädellä.......sehän olis vähän niinku saisit uuden partnerin..vai mitä sanot ;-)

      Ja muuten sälli..melkein kaikki sivarit ja armeijasta kesken pois joutuneet on "miehiä"
      eli vähän oli ontuva yritys nolata naisia :-)

      Volvoissa näkee kyllä usein naiskuskeja (vaimoni mukaan lukien) joten sekin meni harakoille koko ivaus....jos yhtään tajuat niin et enää ikinä tällä palstalla esittele näkemyksiäsi. Joku sun tuttusi saattaa tunnistaa ja ostaa sulle Barbaran
      .......

      • heh

        todella hyvä teksti. täydellinen vastaus alkup. kusipää hinttarin idiootti tredille.


      • erkki

        ihanaa tekstiä.., siis todella silmä lepäsi lueskellessa edellistä vasta argumenttia.


    • tepi

      tämäkin juttu pähäsi on tullut,ei näillä sivuilla enää todellakaan muuta tehdä, kun haukutan kuskeja, tai autoja.
      meillä on kaksi volvoa, ja vaimomi ajaa kumpaakin tilanteen mukaan,koskaan ei kolaroinut, tosin ylinopeus sakot on saanut.
      miten yleistät täysin typerän asian,ei kaikki naiset aja autoa kuten ilmeisesti sinä itse.
      ihan hyvä provosointi taas,ja moni meni siihen...ole ylpeä itsestäsi...minä olen ylpeä niistä naisista,vaimoni mukaan lukien,jotka todella nauroivat luettuaan sinun juttusi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9179
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7980
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5709
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2364
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2097
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1746
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1692
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1439
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1370
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1327
    Aihe