Täysin mitäänsanomaton konsertti

Mitä huonommat soittajat ja biisit sen suuremmat valot ja paukut, näin se menee. Ennen Tarjan aikaan ei tarvittu ilotulitteita ja valoja, koska musiikki ja laulu oli tärkein. Nightwish on Oceanbornin jälkeen pelkästään taantunut ja sunnuntainen esitys oli kaikkien aikojen pohjanoteeraus.
Holopainen on säveltänyt samaa biisiä jo 15-vuotta eri muunnoksilla, eihän työväenopiston musiikkikurssin käyneellä paukut riitä parempaan. Jos oli surkea tuo Ruotsin lähiörouva toiseen äärimmäisyyteen mentiin tuon goljatin valinnassa. Ämmä huutaa kun palosireeni ja kroppa on kun betoniraudoittajalla, olisi kai niitä naisiakin löytynyt....suuruuden hullu tuo Holopainen.
Rahaa tulee ja rahaa menee eihän muulla ole niin väliä. Kun tuo raina tuottaa miljoona tappiot pääsee Holopainen taas oikeisiin töihin, Kiteelle musiikkiluokan sijaisopettajaksi.
27479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Jännä juttu, suurin osa ylistää keikan ja uuden solistin parhaaksi bändin historiassa... Vähän oli myös provon mukua tuossa ahdasmielisessä postauksessa ja melko paskaa sellaista.

Äänestä

jo lopettaa joutavanpäiväisen nälvimisen eräässä toisessa ketjussa, mutta tämä se vaan jaksaa jatkaa. Etpä saa montaa kaveria tuolla v*ttuilullasi. Ei Floorista tarvitse pitää, mutta kritiikissä voisi olla edes joku järjen hiven.

Tuollainen ala-arvoinen haukkuminen kertoo vain sinusta itsestäsi.

Äänestä

Ihanaa!!! Kaikista rääväkielisin trolli on palannut! Pitkästä tauosta johtuen et vielä ole aivan parhaassa vireessäsi mutta varmaan muutaman haukkkumiskirjoituksen jälkeen alkaa taas irrota paremmin? Annan muusta osiosta 6 mutta otsikosta sentään 9. Oletko muuten sattumoisin töissä Helsingin sanomissa tai Iltasanomissa?

Äänestä

"huutaa kun palosireeni ja kroppa on kun betoniraudoittajalla"

Annan tästä kyllä kympin, kun naurattikin niin paljon. Sitäpaitsi ihan sama tuli itselleni mieleen Hartwallilla. Ei silti, ei saa olla ilkeä, Floor on ihan kiva tyttö blogistaan ja haastatteluistaan päätellen. Ääni vaan ei mulle natsaa.

Äänestä
  • "Annan tästä kyllä kympin, kun naurattikin niin paljon."
    Kiitos se tuli hyvään tarpeeseen.
    Kun tuota paskaa on lukenut ja lapioinut täällä Suomi24 portaalissa jo yli 10-vuotta, kyllä tällä kokemuksella jo trollaaminen onnistuu.

    Äänestä

  • Jurrin Ykä kirjoitti:

    "Annan tästä kyllä kympin, kun naurattikin niin paljon."
    Kiitos se tuli hyvään tarpeeseen.
    Kun tuota paskaa on lukenut ja lapioinut täällä Suomi24 portaalissa jo yli 10-vuotta, kyllä tällä kokemuksella jo trollaaminen onnistuu.

    ygä se on trolannut paskaa pikku ikänsä eli sen satakunta vuotta suomi24 ja nuollu homotuopin perseeeeeeeeetää kieli ruskeana uhhhuhuhu öhöhööh läääääh puuhh läääh puuh

    Äänestä

Trallal-laa, trollit. Nauroin kippurassa kirjoituksillenne. Kaikilla on oma makunsa, mutta olen samaa mieltä, että olisivat palkanneet naissolistin... Siitä samaa mieltä myös, että ilman noita savuja/värejä/rekvisiittaa esitys olisi melko mitäänsanomaton. Tähän on tultu, trollikat.

Äänestä
  • Jaa has, ovat nyttemmin kait kehittyneet urallaan. Pikkaisen kyllä olis niinkuin laahannut kanssa. Taitaapi läppärin kaiuttimissa olla vikkkaaa.

    Äänestä

Teinipoikain "huumoria"... Ei kovin omaperäistä. Milloin joku osaisi repiä hauskuutta haukkumatta tökerösti toisten ulkonäköä? Sitäpaitsi oikeasti Floor on ihan nätti nainen, ja pituuskasvulle ei voi mitään. Muutenkin ihan puuta heinää koko aloitus, ilkimysten mielistelyä.

Äänestä

Sinä olit varmaan hankkinut istumapaikan ylä-katsomosta. En ihmettele että oli huono keikka. Itse olin permannolla melkein etu-rivissä ja oli aivan mahtavan upea keikka.

Äänestä
  • Mites kuulo siellä ämyreiden edessä?

    Äänestä

  • Itse olin kymmenen metrin päässä lavasta permannolla, ja meno oli siellä aivan mahtavaa! Parhaimpia Nightwish-keikkoja missä olen ollut. :)

    Äänestä

  • Tinnitus? kirjoitti:

    Mites kuulo siellä ämyreiden edessä?

    Ei huonommin kun ennenkään kiitos korvatulppien.

    Äänestä

Itse olin tuopin sukuelimiä tuijottamassa permannolla ja meno oli siinä mahtavaa itse konsertti oli ihan skeidaa:)

Äänestä

Mitäh? Onko Floor nainen...? Sorry,...

Äänestä
  • Nykytekniikka mahdollistaa jo lähes kaiken.

    Äänestä

Siis Tarjan aikaan soitettiin aina pimeässä?? "Tarjan aikaan ei tarvittu valoja"Mistä tiedät että oli pohjanoteeraus?? Uhrasitko 59 euroa pääsylippuihin?Jospa kävitkin Jennifer Lopezin keikalla epähuomiossa;siellä oli valoja ja ihania tansseja.

Äänestä

Konsertit ovat aina vain huonompia ja huonompia, pelkkää sirkuspelleilyä vailla jären häivää, mutta rahastaa kyllä osataan, pistää vihaksi.

Äänestä
  • Miten voi olla kyse rahastuksesta, jos ihmiset ostavat näihin konsertteihin liput täysin vapaaehtoisesti?! Jos konsertti osoittautuu pettymykseksi, voi jättää seuraavan konsertin - täysin vapaaehtoisesti - väliin.

    Nightwishin musiikin anti itselleni on jotain niin mahtavaa, ettei sitä voi rahalla mitata.

    Äänestä

  • NW :)) kirjoitti:

    Miten voi olla kyse rahastuksesta, jos ihmiset ostavat näihin konsertteihin liput täysin vapaaehtoisesti?! Jos konsertti osoittautuu pettymykseksi, voi jättää seuraavan konsertin - täysin vapaaehtoisesti - väliin.

    Nightwishin musiikin anti itselleni on jotain niin mahtavaa, ettei sitä voi rahalla mitata.

    Kuulin että pettyneitä on sankoin joukoin , jotka ovat tuonne liput erehtyneet ostamaan , enkä ihmettele kun huijausta ja rahastusta koko touhu.

    "Nightwishin musiikin anti itselleni on jotain niin mahtavaa, ettei sitä voi rahalla mitata."

    Päivän naurut!

    Äänestä

Mielestäsi kritiikkiä osoittaa VAIN tyhmä trolli tai teini? Olet väärässä, olemme fiksuja, koulutettuja, aikuisia ihmisiä, jotka osaavat erottaa laatua ja falskia - mikä on nyky NW kaikkine mega-laitteineen ym.

Äänestä

Olet väärässä, olemme fiksuja???

Näetkö itsesi jo kahtena??

Äänestä
  • eräs yökkönne näkee itsensä jo monena:)

    lääkitys pielessä?

    Äänestä

Hmmm, ei Hartwallilla kyllä hirveesti niitä pettyneitä tuntunu olevan... :D

Äänestä

Anetten potkuihin loppu Nightwish-levyjen ostaminen..ainiin mutta eihän uusia levyjä enää ole edes tulossa, EIHÄN?

Saas nähdä elokuvan kanssa. Kait se pitää Anetten takia mennä kattomaan. On sen verran nätti nainen ja mukava äänikin vielä.

Mutta Floor Jansen ja Nightwish eivät sovi yhteen lainkaan. Nightwish tarvitsee kunnon tulkitsijan kuten Anette. Tosin samapahan tuo on, kun bändi tuskin enää koskaan uutta levyä tekee. Tuomaksen sooloräpellykset Roope-ankkoineen nyt eivät taida useimpia meistä kiinnostaa paskan vertaa.

Äänestä

Se betoniraudoittaja on kieltämättä vähän hmm...po*nahtava. Jotenkin se herkkyys ja kaikki hieno fiilis katoaa sen tulkinnoissa...ikävä kyllä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


mitäsminäsanoin???? kirjoitti:

Mitä huonommat soittajat ja biisit sen suuremmat valot ja paukut, näin se menee. Ennen Tarjan aikaan ei tarvittu ilotulitteita ja valoja, koska musiikki ja laulu oli tärkein. Nightwish on Oceanbornin jälkeen pelkästään taantunut ja sunnuntainen esitys oli kaikkien aikojen pohjanoteeraus.
Holopainen on säveltänyt samaa biisiä jo 15-vuotta eri muunnoksilla, eihän työväenopiston musiikkikurssin käyneellä paukut riitä parempaan. Jos oli surkea tuo Ruotsin lähiörouva toiseen äärimmäisyyteen mentiin tuon goljatin valinnassa. Ämmä huutaa kun palosireeni ja kroppa on kun betoniraudoittajalla, olisi kai niitä naisiakin löytynyt....suuruuden hullu tuo Holopainen.
Rahaa tulee ja rahaa menee eihän muulla ole niin väliä. Kun tuo raina tuottaa miljoona tappiot pääsee Holopainen taas oikeisiin töihin, Kiteelle musiikkiluokan sijaisopettajaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu