Kääriäinen perää suhteellisuudentajua miinakeskusteluun
Puolustusministeri Seppo Kääriäinen perää suhteellisuudentajua jalkaväkimiinoista käytyyn keskusteluun. Miinapolitiikaltaan hyvämaineisen Suomen ei Kääriäisen mukaan kannata tehdä sellaista ratkaisua, joka selvästi heikentäisi maamme puolustuksen uskottavuutta. Puolustusministeri korostaa myös alueellisen maanpuolustuksen tärkeyttä.
Syyskuussa eduskunnan käsittelyyn tulevan turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon keskeisiä kysymyksiä ovat esimerkiksi jalkaväkimiinojen kohtalo ja puolustusvoimien alueorganisaatio. Kääriäinen ennakoi molempien aiheiden herättävän hallituksessa paljon keskustelua.
– Puolustushallinto on varautunut korvaamaan vanhenevat miinat luonnollisen poistuman kautta. Jos luopumista kiirehditään, edessä on rahoitus- ja puolustuksen uskottavuusongelma, Kääriäinen toteaa.
Hänen mukaansa Suomen hallussa olevat miinat on varastoitu huolella, ja ne on tarkoitettu vain kriisitilannetta varten. Suomella on myös tarkat säännöt siitä, miten miinoitteet kriisiaikana merkitään karttoihin. Hän pitääkin puheita Suomen kansainvälisen maineen tahrautumisesta miinojen vuoksi kaukaa haettuina.
– Suomella on aktiivisen miinanraivaajan maine maailmalla. Olemme olleet ja tulemme olemaan jatkossakin eturivin maita YK:n puitteissa tapahtuvassa miinanraivaustyössä.
Suomalaisten saama luottamus kertookin aivan muusta kuin kehnosta maineesta. Merkittäviä YK–tehtäviä on ollut esimerkiksi valtioneuvos Harri Holkerilla ja entisellä puolustusministerillä Elisabeth Rehnillä. YK-suurlähettiläs Marjatta Rasi toimii tällä hetkellä YK:n talous- ja sosiaalineuvosto Ecosoc:n puheenjohtajana.
– Keskustelu jalkaväkimiinoista kaipaa rehellisyyttä ja suhteellisuudentajua sekä vastuullisuutta. Emme voi tehdä mitään ratkaisua, joka heikentäisi maamme puolustuskykyä, Kääriäinen muistuttaa.
Vaikka miinat ovat rauhan aikana visusti varastossa, niillä on tietty pelotevaikutus myös ulkopuolisten tarkkailijoiden silmissä. Ministerin mielestä on tärkeää, että miinojen korvaamispäätös ajoitetaan ja rahoitetaan Suomen turvallisuutta horjuttamatta.
– Maamiinat ovat teknisesti pitkälti korvattavissa, ja Suomi tulee aikanaan liittymään Ottawan sopimukseen. Kyse ei olekaan teknisistä ratkaisumalleista, vaan aikataulusta ja rahoituksesta, josta puolustusministeriön ja ulkoministeriön välillä vallitsee näkemysero.
Turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon asialistalla toinen kuuma aihe on puolustuksen rauhan ajan organisaation uudelleenjärjestely. Kääriäisen mukaan puolustusvoimien toimintoja tulee alueellistaa järkevästi ja puolustuskykyä vahvistaen. Selonteon yhteydessä tehdään alueellistamispäätöksiä, joilla turvataan maakuntien merkitys maanpuolustuksessa.
– Puolustusvoimat on siitä harvinainen organisaatio, että se toimii hajautettuna ympäri maata pohjoisinta Suomea myöten. Armeijan läsnäolosta maakunnissa ei saa tinkiä, vaan sen tulee olla jatkossakin puolustuksen lähtökohta, perustelee Kääriäinen.
Puolustusministeri on melko vaitonainen valmistelussa olevista keskeneräisistä hankkeista. Hän kuitenkin paljastaa, että maavoimien esikunta tullaan eriyttämään pääesikunnasta omaksi esikunnakseen. Maavoimien esikunta sijoitetaan Helsingin ulkopuolelle, mahdollisesti Hämeenlinnaan tai Mikkeliin. Ilmavoimilla ja merivoimilla on ollut omat esikuntansa jo vuosia.
Kääriäisen mielestä sodan ajan miesvahvuuden voimakas väheneminen on otettava huomioon puolustusvoimien tulevassa johtamis- ja haallintojärjestelmässä. Sodan ajan vahvuus putoaa lähivuosina 350 000:een sotilaaseen. Lisäpaineita armeijalle tuo puolustushallinnon toiminta– ja koulutusmenojen voimakas kasvu. Samaan aikaan pitäisi kuitenkin osoittaa tarpeeksi varoja vuosittaisiin materiaalihankintoihin.
– Puolustusbudjetista noin kolmasosan tulisi mennä hankintoihin. Määrärahan suuruus kertoo sekä Suomessa että maan rajojen ulkopuolella, miten suorituskykyinen armeija on, Kääriäinen linjaa.
Riku-Matti Akkanen
Uutiset | Torstaina 05.08.2004
Copyright © Suomenmaa – 2000 Lähde ja tekijä mainittava lainattaessa.
Kääriäinen perää suhteellisuudentajua miinakeskusteluun
eSuomenmaa
1
180
Vastaukset
- aivan
...ajatuksiani
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399216Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748034Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625813William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542397Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62114Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821759Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201705Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921470Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71418Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401389