En edes muista enää mistä mulle tuli sellainen tunne jo aika alussa, että ei tähän kelkkaan....Jostain sellanen tunne vaan tuli. Lahjoja tuli mielin määrin ja kehuja. Sai mut tuntemaan itteni tosi erityiseksi, ei hän hän ollut seurustellut ennen mua todella moniin vuosiin... Ulkonäköä oli ja olin ihastunut hänen sosiaalisuuteen, huomioonottavuuteen ja kaikkeen. Nyt kun jälkeenpäin ajattelen, en tiennyt hänestä juuri yhtään mitään.Hän ei kertonut itsestään eikä elämästään juuri yhtään mitään. Sen verran tiesin että tosi traumatisoitunut hän on.Ja kertoi hän myös usein miten hyvä hän on. Kerran järkytyin, kun olin huolissani isäni terveydestä, niin hän tokaisi vaan että ukkos varmaan kuolee kohta, ja nauroi, oikeesti ihan semmosta paskasta naurua. Mut jotenkin hän sai mut senkin unohtamaan...Mut oikeestaan koskaan hän ei mua lohduttanut jos paha mieli oli jostain. Sit joskus kuulin jo semmostakin että miten mä oon koskaan voinut asua yksin kun en mitään osaa tehdä.
Sit se alkoi puhua tosi törkeästi muista ihmisistä, ensin se tykkäs kauheesti mun kaikista kavereista, mut sit ajan kuluessa mun kaikki kaverit alko olee yks toisensa jälkeen h****a joitten seura ei tee mulle hyvää. Hän sai mut ittenikin jotenkin kääntymään joitakin mun kavereita vastaan.... Empatiakykyä ei ollut kyllä sit yhtään. Ja se mustasukkaisuuden ja omistushalun määrä. Yks päivä vaan huomasin olevani tilanteessa että joka paikkaan minne meninkin, täytyi hänen olla mukana. Ja jos johonkin menin yksin, oli siinä selvittämistä moneksi tunniksi.
Tein mä joskus häntä kohtaan väärin, mutta mun mielestä ihan sellasia asioita jotka "normaali ihminen" voi antaa anteeksi. Hän ei antanut anteeksi eikä unohtanut koskaan, vielä vuodenkin päästä sain kuulla että miten väärin olin häntä kohtaan tehnyt ja miten häntä loukannut.
Hänen mielestään minä olin se joka en kyennyt tasapainoiseen parisuhteeseen, ei hän itsessään mitään vikaa nähnyt.Yks päivä kaikki oli niin ihanaa, ja jo toisena päivänä hänen käytöksensä oli ihan käsittämätöntä, siinä minä sitten ruokaa laitoin ja paijasin ja yritin olla kaikin puolin mieliksi.
Kuulostaako teidän mielestänne narsistiselta vai muuten vaan mielenvikaiselta? Me ollaan vasta hiljattain erottu, ja oikeesti, tunnen melkeen syyllisyyttä kun hänestä ajattelen näin. Onkohan munkaan päässä kaikki ihan kohdallaan... Vai olinko vain narsistin uhri?
Sit se alkoi puhua tosi törkeästi muista ihmisistä, ensin se tykkäs kauheesti mun kaikista kavereista, mut sit ajan kuluessa mun kaikki kaverit alko olee yks toisensa jälkeen h****a joitten seura ei tee mulle hyvää. Hän sai mut ittenikin jotenkin kääntymään joitakin mun kavereita vastaan.... Empatiakykyä ei ollut kyllä sit yhtään. Ja se mustasukkaisuuden ja omistushalun määrä. Yks päivä vaan huomasin olevani tilanteessa että joka paikkaan minne meninkin, täytyi hänen olla mukana. Ja jos johonkin menin yksin, oli siinä selvittämistä moneksi tunniksi.
Tein mä joskus häntä kohtaan väärin, mutta mun mielestä ihan sellasia asioita jotka "normaali ihminen" voi antaa anteeksi. Hän ei antanut anteeksi eikä unohtanut koskaan, vielä vuodenkin päästä sain kuulla että miten väärin olin häntä kohtaan tehnyt ja miten häntä loukannut.
Hänen mielestään minä olin se joka en kyennyt tasapainoiseen parisuhteeseen, ei hän itsessään mitään vikaa nähnyt.Yks päivä kaikki oli niin ihanaa, ja jo toisena päivänä hänen käytöksensä oli ihan käsittämätöntä, siinä minä sitten ruokaa laitoin ja paijasin ja yritin olla kaikin puolin mieliksi.
Kuulostaako teidän mielestänne narsistiselta vai muuten vaan mielenvikaiselta? Me ollaan vasta hiljattain erottu, ja oikeesti, tunnen melkeen syyllisyyttä kun hänestä ajattelen näin. Onkohan munkaan päässä kaikki ihan kohdallaan... Vai olinko vain narsistin uhri?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Niin, ja seksiä harrastettiin ainoastaan silloin, kun hänelle sopi. Hän oli se, joka "päätti" milloin sitä harrastetaan. Ja ootas vaan jos mulle ei silloin sopinutkaan, kauhee mökötys hyvä ettei moneksi päiväksi, ja tuntui ihan että hän olisi inhonnut minua välillä sen takia jos mulle ei käynyt, muuttui tosi kylmäksi. Ja muutenkin hän oli usein sellainen että oikein rypesi jossakin ihme itsesäälissä.
Noh...ihan alkuun tekee mieli vastata, että tuskin suomi 24 nelosen keskustelupalstoilla kirjoittavat sinua ja kumppaniasi tuntemattomat ihmiset tietävät ihan varmasti...oliko kumppanisi narsisti vai oletko sinä uhri...
Mietein tuota otsikkoasi...helpottais jos tietäis...senkö oliko kumppanisi narsisti..vai senkö oletko sinä uhri...kumpiko tieto on merkityksellisempää/helpottavampaa sinulle itsellesi...ja miten se vaikuttaa elämääsi ns. tulevaisuutta ajatellen...
Oletko tutustunut ns. viralliseen tietoon narsimista, mitä se on...ns. virallisiin kriteereihin, vieraillut lueskelemassa narsitien uhrit ry:n sivuilla...tutustunut Sam Vakninin sivustoihin...
Kun luet tietoa narsismista...voit itsekin löytää vastauksen sinua askarruttaviin kysymyksiin...ja ennen kaikkea itsesi kannalta tärkeämpi tieto itsellesi...on se miltä sinusta tuntuu, miten itse voit/tunsit ..suhteenne aikana ja nyt sen päättymisen jälkeen...
vaikka toki on luonnollista ja hyväsyttävääkin alkuun ns. luetteloida kaikkea sitä "pahaa" mitä se toinen sanoi ja teki...
Niin kirjoituksestasi jäi puuttumaan jotenkin omat tunteesi, siitä ei esim. kuvastu...oletko surullinen vaiko helpottunut suhteen päättymisestä...
Hei,kyllä ainakin täysin tunnekylmä ihminen,täyttää monetkin narsistin kriteerit mutta ei kai sen ole niin väliä mikä on sairaus vaan miten sinuun vaikuttanut.Itse juuri eronnut täysin samankaltaisesta "ihmisestä"onneksi vain lyhyt suhde mutta on se ihme että aluksi saavat pauloihinsa ja sitten alkaa nöyryyttäminen ja kiusaaminen.Vaistoni sanoi heti aluksi myös että jotain mättää mutta en halunnut sitä kuunnella mutta onneksi se on nyt ohi ja otan tästä opikseni,itseäni pidän ns.tervepäisenä hän jatkaa sairaana.Minä selviydyn ja hänkin omalla tavallaan. Koska tunnevammaisella ei ole syyllisyyden,häpeän,myötätunnon,empatian ja myötäelämisen kykyä eikä kykyä tunnistaa omaa sairauttaan niin näille ihmisille ei yksinkertaisesti voi tehdä muuta kun kiertää kaukaa ,eivät osaa muuta kuin tuhota muiden elämän.
Vastaus kysymykseesi otsikossa: Jos niin päätät itsellesi uskotella. Katkeruus on sitten ihanaa
Mutta, mutta... Eikös narskut jätäkkin aihetta katkeruuteen, mistäs meitä muuten tulee, siis katkeria ihmisiä. Toiset voivat tietysti olla katkeria jo lapsuudestaan, mutta kyllä satuttaminen sattuu, etenkin herkkään ihmiseen.
Katkeruuden voi myös kääntää voimaksi, eikä siihen kummoista tarvita. Katkeruus ei todellakaan ole ihanaa:(
"Katkeruuden voi myös kääntää voimaksi, eikä siihen kummoista tarvita."
niin kääntää voimaksi...mihin ?
Käsittääksen katkeruus on aina ns. negatiivinen tunne, joka kalvaa juurikin sitä ihmistä, jonka ongelma tuo katkeruus on...
"Pitkäaikainen katkeruus haittaa elämää. Se syö ja kaventaa omia voimavaroja, koska se kiertyy menetysten, kielteisten kokemusten, ajatusten ja tunteiden ympärille. Se vie tilaa rakentavilta tunteilta ja ajatuksilta. Se kiinnittää oman katseen menneisyyteen, eikä auta suuntautumaan kohti tulevaisuutta tai olemaan läsnä nykyhetkessä."
http://www.vahvistamo.fi/vahvistamo/tunteet/tunteiden_aakkoset/katkeruus/
Me kaikki ihmiset olemme herkkiä ,ne jotka ovat tunne elämältään vakaita ja vapaita pystyvät sen myös näyttämään, mutta ne jotka eivät ole kovettavat tunteensa syystä tai toisesta,herkkyys on aina voimaa,kovuus heikkoutta ja vahva ihminen osaa nämä asiat erottaan .Ihminen on loppujen lopuksi niin monimutkainen paketti että ei kaikista ja kaikesta aina saa selvää ja onneksi ei tarvitsekkaan,joskus kannattaa vaan päästä irti ja alkaa elämään tätä ainutkertaista lahjaa vaikka mitä olisi tapahtunut .
Kun sen aika on huomaatte miten vahvoiksi olette tulleet ja asioista tulee koko ajan menneisyyttä,nytkin.
sinä olet narsistin uhri... tiiäkkö miksi... sie pyydät vahvistusta koko ajan. joku päivä löydät taas miehen joka päättää puolestas.
otappa välillä kontrolli omiin käsiin. sinun kirjoitus suorastaan huutaa että joku tekis tärkeät päätökset puolestas
Taidat olla ite narsisti? Jotenkin sun kirjoituksesi on luettelomainen, ikäänkuin katsoisit kirjoittaessasi narsismin piirteitä ja sitten kasaisit niiden piirteiden ympärille täytesanoja.
Lyön vaikka vetoa että haet täältä taas vain uutta virtaa seuraavalle alistamisoperaatiollesi
Narsistiset piirteet on tervejärkisen ihmisen helppo luetteloida. Ne ovat niin räikeästi nähtävissä, kuultavissa ja tunnettavissa. Narsistihan ei omien huomioitteni mukaan itse havaitse itsessään näitä piirteitä ja se tekeekin asiasta haasteellisen kanssaihmisten kannalta. Vastarintaan on turha asettua, antaa narsistien pitää oma maailmansa. Itse olen oppinut narsistisen suhteen myötä arvostamaan elämää ihan uudella tavalla. Olen oppinut itsestäni paljon, tajunnut herkkyyteni ajautua huonoihin suhteisiin. Jollain tapaa olen särkyneenäkin vahvempi.
Yritin vain selkeesti kertoa piirteitä joita tässä exässäni näin. Mussa tää ero aiheuttaa paljon tunteita. Häpeää, syyllisyyttä, kiukkua, inhoa, vihaa.. Välillä tunnen itteni tosi tyhmäksi. Mutta kaikkien näitten tunteiden alla mulla alkaa pikku hiljaa valjeta se asia, että mä olen vapaa.
Ja tietysti mä olen surullinenkin ja pettynyt. Mutta uskon että tästä voin itsestänikin oppia ja kenties sain lisää ihmistuntemusta.
Hienoa, että huomioit tilanteesi myönteisestikin kaiken keskellä. Tervehtyminen narsistista ottaa aikansa, mutta samalla voi todellakin tutustua itseensä ja siihen mitä voisi muuttaa ettei toiste joutuisi narsistin koukkuun. Voimia sinulle.
"mut sit ajan kuluessa mun kaikki kaverit alko olee yks toisensa jälkeen h****a joitten seura ei tee mulle hyvää. Hän sai mut ittenikin jotenkin kääntymään joitakin mun kavereita vastaan."
Selittelyä (joka on eräs defenssi)
"Tein mä joskus häntä kohtaan väärin, mutta mun mielestä ihan sellasia asioita jotka "normaali ihminen" voi antaa anteeksi. Hän ei antanut anteeksi eikä unohtanut koskaan.."
Subjektiivisessä näkemyksessä unohtuu aina se että toisellakin on subjektiivinen näkemys.
Olet reipas, kun pystyt kirjoittamaan (selviät kyllä). Pahimmoillaan ihmiset eivät saa haukuttua siippaansa, niin rikki he ovat.