Olen juoppo alkoholisti ja kärsin siitä. Kaikki alkoi niinkuin se yleensä alkaa,eli nuorena juotiin silloin tällöin,vähän juhlittiin seurassa.
Jossain vaiheessa aloitettiin perjantaina ja lauantait alkoivat mennä samaan putkeen.
Mutta sunnuntaiden mukaan tulo juominkeihin oli se ratkaiseva askel.
Kolmenpäivän rankka juhliminen johti hirvittävään henkiseen ja ruumiilliseen krapulaan,josta ei tahtonut päästä noinvain pikkupaukuilla.
Nimittäin minulla ei koskaan ollut tapana ottaa ns.krapularyyppyjä,vaan sitä joko otettiin kunnolla tai ei yhtään.
No..elo on sitten jatkunut tuurijuoppouden merkeissä,ja minä kärsin,kärsin kaikesta siitä tuskasta itseni lisäksi jota olen lähimmäislleni aiheuttanut,ja tulen todennäköisesti yhä aiheuttamaan...ei ilokaasuhoidot,terapeutit,lääkitykset jne. ole auttanut.
Näyttää siltä,että vain kuolema vapauttaa asianomaiset minusta ja minut tästä!
Tämä on vain lyhyt pikkutarina,jos kertoisin seikkaperäisesti elämästäni,ei kukaan viitsisi sitä lukea loppuun.Mutta on pakko kertoa asiasta "jollekkin" siihen nämä foorumit on oiva keino.

Vastaukset 12
Vanhimmat
"Kun ei papit, ei lääkärit eivätkä läheiset voineet auttaa... Kun juomisen jatkumisessa olivat vaihtoehtoina mielisairaala, vankila tai ennenaikainen kuolema..." On eräs maailmanlaajuinen toveriseura jonka jäsenet ovat olleet kertomassasi tilassa. Ja ovat kaikesta todennäköisyydestä huolimatta selvinneet. Ehkä kannattaisi mennä kuuntelemaan heidän kokemuksiaan.
niimpä.
ilta kun tulee niin mieli tekis aina hieman keventää tunnelmaa ja korkata pullo.
mutta löysimpäs oivan ratkaisun!
hain lääkäriltä unilääkkeitä "unettomuuteen" ja aina iltaisin kun humalanhimo iskee niin otan unilääkkeen ja menen nukkumaan. aamulla herään mieli korkealla pirteänä, ilman krapuloita ja rahatkin jälleen säästyi!
ei voi muuta kuin aamulla peiliin katsoessa nauraa makieasti mukavalle aamulle!
Mulla iskee viinan himo klo 17.00 eikä se ole mikään aika mennä nukkumaan. Unilääkkeen otan sitten kun herään aamuyöstä krapulaan. Mutta hyvä jos sulla noin toimii:)
sama vika. viinanhimo iskee iltapäivällä joskus 16.00 jälkeen ja se on menoa sitte. Mutta oon oppinu tuossa vaiheessa tekeen silleen että nappaa hieman iltapalaa ja sitte perään unilääkettä. ...ja naps! Heräätki sitte aamulla virkeenä, varakkaampana ja paremman näkösenä! :) way to go !
Ja mihinkään koukkuun ei näihin unetuslääkkeisiin jää... lääkäri niin useaan otteeseen sanoi.
Tämä ratkaisu sopii ainakin mulle. Ja helvetin hyvin sopiiki!!
Edelliset neuvoivat katsomaan puhelinluetteloon tai nukkumaan lääkkeen voimalla. Edellinen neuvo on hyvä ja jälkimmäinen varauksin. Nimittäin voipi olla vaikeaa päästä sitten niistä lääkkeistä eroon. Minä puolestani suosittelen lukemaan Reijo O. Kojon kirjan Eroon viinasta. Siinä sanotaan kaikki. Toivon että otat opiksesi. Juomalla et saa mitään asia elämässäsi paremmalle tolalle.
äääärrrggghhhhhh... !!!
että muka lukemalla jonku toopen kirjoituksia vois parantua sairaudesta !! ??
Että risoo tuollanen naiivius !!!
Tuo nukkumisjuttu saattas ehkä oikeasti toimiakkin. Mieluummin olisin nukkumassa ku kännissä tuhlaamassa kaikkien kallista aikaa!
Hain sellaisen kirjan kirjastosta...alan nyt lukea sitä. Katsotaan on siinä jotain minulle.
mutta et sinä sen avulla raitistu..valitettavasti!..kyseessä on kuolemaan johtava sairaus ja vielä krooninen!!
Juopottelen kaikki rahat ja olen ylpeä siitä. Se on niin mukavaa, kun pää on ihan jurrissa koko ajan.
no kuule, toivotttavasti olet viefä elosa ja hentität! jos pyrit eroon kaikesta, mikä aiheuttaa pure shit elämääsi nii oikeilla jäljillä oot.
Aloittaja voi työntää löylykauhan perseeseensä.
Typerä hintti vinkuu kiimaansa ikivanhoissakin ketjuissa, eikä vain ymmärrä hakeutua omiensa pariin
http://ranneliike.net/