Minua askarrutta kohdunulkopuolinen raskaus, missä vaiheessa ja millaisia oireita tulee, jos sellainen on? Näyttääkö raskaustesti silloin plussaa? Millainen riski on olla ulkopuolinen jos on plussannut? Entä minkälainen muuten on keskenmenoriski terveellä odottavalla äidillä?
Riskit???
Kotihiiri
2304
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Moi,
Kyllä kohdun ulkopuolinen raskaus näkyy tietääkseni testissä (siis r-testi näyttää plussaa). Uskon, että kohdun ulkopuolisen raskaus on kuitenkin aika pieni.
Olen ymmärtänyt, että kohdun ulkopuolisella tarkoitetaan esim. munanjohtimeen jäänyttä "alkiota", joka kasvaessaan aiheuttaa kipuja munanjohtimen ahtauden takia. Oireina siis vatsakivut, viiltävät pistot alavatsasta (oik. tai vas.puolella).
Keskenmenoriskistä en osaa sanoa... on arveltu, että keskimäärin joka 3. raskaus päättyy keskenmenoon. Tähän on laskettu varmasti mukaan myös ne raskaudet, jotka keskeytyvät ennen kuin äiti plussaa. Keskenmenot ovat siis varsin yleisiä, mutta niiden ei tarvitse toistua koskaan.
Keskenmenoriski kasvaa epäterveellisten elintapojen myötä. Yleensä siihen ei kuitenkaan osata antaa yhtä järkevää syytä, se on vain luonnon oma tapa poistaa viallinen "alkio" sekä estää epäkäypien solujen jakautuminen.
Itselläni keskenmeno tapahtui rv 12 0. On kuulemma normaalia. Aika järkyttävää näin tunnepuolella kylläkin... luoja tietää milloin siunaantuu toinen mahdollisuus.
mulle on kerrottu että raskaushormoni on kohdunulkopulisessa raskaudessa aivan taivaissa.
tässä on linkkejä asiaan koskien:
kohdunulkoisesta: http://koti.mbnet.fi/enkelit/ulkoinen.html
keskenmenoista: http://koti.mbnet.fi/enkelit/kmeno.html