Hei! Onko kenellekään muulle sattunut "kömmähdystä" kuten minulle; olimme yrittäneet lasta noin vuoden ja tuona aikana en käyttänyt alkoholia juuri ollenkaan. Raskautta ei vaan kuulunut koskaan. Nyt kesällä sitten oli häät joissa otettiin alkoholia aika paljon, myös minä. Viikko häiden jälkeen raskaustesti näytti positiivista! Tein raskaustestin kuukautisten myöhästymisen johdosta (n. 4 pvää myöh). En voi antaa itselleni tätä anteeksi, että juuri näin sitten piti käydä. Miten kehtaan esim. kenellekään sanoa LA:aa kun kaikki tutut jotka häissä olivat tietävät minun ottaneen...
Alkoholista
Unhappy
3564
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Silloinhan et vielä voinut tietää raskaudestasi kun käytit alkoholia, eli kuukautisesi ei olisi silloin vielä pitäneet alkaa? Silloinhan ei pitäisi sikiölle vielä olla mitään vaaraa!! Minulla itselläni oli samanlainen tilanne ja olen ymmärtänyt, että alkoholi ei vaikuta vielä siinä vaiheessa sikiöön, sehän saa ruskuaispussista ravintonsa.
Lohduttaudu sillä, ettet ollut häiden aikaan raskaana ja alkio elää viikolle 9 ruskuaispussissa, jonne ei pääse mitkään äidin "kömmähdykset"!! Alkoholin käyttösi ei ole alkioon vaikuttanut mitenkään, joten ole huoleti!!! :)
Kerro vaan tutuillesi la ihan rohkeasti ja, jos nyt jotain tulee niin sanot, ettet tiennyt olevasi raskaana vielä silloin. Voit toki kertoa koko tarinankin :)
Kiitos viesteistänne :)