Venemssut

Ruotsissa ovat purjevene maahantuojat laittaneet
pystyyn talven kestävät messut tukholmassa.
4 kertaa talven aikana messuillaan ja eri
teemoilla. Oletan että syy on se että Tukholman
loppusyksyn messuja ei järjestetä ja ainoastaan
kevään messut järjestetään. Meillä on sama
ongelma kun venemessujen ajankohta on liian
huono ajatellen isojen veneiden toimituksia.
Toimisiko ruotsin malli meillä ja "mahtuisiko"
maahantuojat samaan halliin.
8379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ennen pitkää mahtuvat sekä valmistajat että maahantuojat samaan, pieneen halliin.

Äänestä

Minusta Helsingin venemessujen ajankohta ei ole sen huonompi tai parempi kuin muutkaan. Isojen veneiden hankinta ei ole yleensä vain parin kuukauden projekti alusta loppuun. Tuntuu aika luonnolliselta, että ensin käydään kuivilla tutustumassa tarjontaan mahdollisimman laajasti, sitten kesän tultua ehkä koepurjehditaan mielenkiintoisimmat, syksyn uivassa käydään hakemassa vahvistusta sille, että päätös on ainoa oikea ja sitten pistetään nimi paperiin.

Äänestä

Onhan Turussakin jo venemessut syksyllä hallissa. Jos joku siellä esillä oleva vene kiinnostaa, voi käydä siellä katsomassa. Hesan venemessut ovat veneen ostamiseen sikäli huonot, ettei venemyyjätkään usko siellä syntyvän kauppaa isommista veneistä, eikä markkinointi siksi ole aktiivista.

Syksyn messuilla Airistolla ja Turussa, joissa olen käynyt, on aivan eri kaupanteon meininki, kun Hesassa veneet ovat vain näytillä. Airiston uivassa viime syksynä myytiin jotain 5-10 purjevenettä, mikä on varmaan veneiden katselijoiden määrään suhteutettuna 100-kertainen myynti. Hesassa sitä paitsi ei ole ollenkaan kaikkia veneitä, joita voi muilla messuilla olla. Kyllä ne on enemmän venetarvike- ja pienvenemessut, samoin kuin Turun Meri kutsuu-näyttely maaliskuussa.

Äänestä
  • Miten airiston messuilla voi myydä 10 venettä kun kävijämäärä
    on pienempi kuin 10. Jotkut siis ostavat enemmän kuin yhden veneen.
    Surkeimmat messsut mitä olen ikinä nähnyt. Ajankohta on toki hyvä-

    Äänestä

  • afe kirjoitti:

    Miten airiston messuilla voi myydä 10 venettä kun kävijämäärä
    on pienempi kuin 10. Jotkut siis ostavat enemmän kuin yhden veneen.
    Surkeimmat messsut mitä olen ikinä nähnyt. Ajankohta on toki hyvä-

    Sinne ei tulla veneitä katselemaan vaan ostamaan. Viime vuonna venemyyjät kehuivat messujen onnistumista, oli mennyt veneitä paljon kaupaksi. Tästä vuodesta en tiedä.

    Äänestä

  • Bossu kirjoitti:

    Sinne ei tulla veneitä katselemaan vaan ostamaan. Viime vuonna venemyyjät kehuivat messujen onnistumista, oli mennyt veneitä paljon kaupaksi. Tästä vuodesta en tiedä.

    Eikö turkulainen osaa muuten mennä ostamaan?

    Äänestä

  • Bossu kirjoitti:

    Sinne ei tulla veneitä katselemaan vaan ostamaan. Viime vuonna venemyyjät kehuivat messujen onnistumista, oli mennyt veneitä paljon kaupaksi. Tästä vuodesta en tiedä.

    Kaveri joka viime vuonna osti ne 10 venettä tuskin kävi tänä vuonna joten myynti
    o venettä- Väsyneimmät messut mitä olen koskaan nähnyt. Todella surkeat.
    Joka toinen vene laiturissa käytetty vene jossa turkulaiset alkkikset sika kännissä,

    Äänestä

  • Bossu kirjoitti:

    Sinne ei tulla veneitä katselemaan vaan ostamaan. Viime vuonna venemyyjät kehuivat messujen onnistumista, oli mennyt veneitä paljon kaupaksi. Tästä vuodesta en tiedä.

    Oletteko seuranneet näitä keskusteluja? Ainahan messut ovat joka paikassa suuremmat kuin aikaisemmin ja myynti kasvaa joka vuosi. Näin turussa naantalissa ja helsingissä. Jotenkin luulen että olisko mainospuhetta?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sfd kirjoitti:

Ruotsissa ovat purjevene maahantuojat laittaneet
pystyyn talven kestävät messut tukholmassa.
4 kertaa talven aikana messuillaan ja eri
teemoilla. Oletan että syy on se että Tukholman
loppusyksyn messuja ei järjestetä ja ainoastaan
kevään messut järjestetään. Meillä on sama
ongelma kun venemessujen ajankohta on liian
huono ajatellen isojen veneiden toimituksia.
Toimisiko ruotsin malli meillä ja "mahtuisiko"
maahantuojat samaan halliin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu