Olen aina ollut hiukan ujo ja hiljainen poika, minua koulukiusattiin ala-asteella, poin vaikean masennuksen yläasteella ja nyt masentuneisuus on alkamassa uudestaan. Olen kamalan yksinäinen ja en kestä sitä enää. Joskus se ei haittaa minua, mutta kun se haittaa, niin se on yhtä helvettiä. En ole koskaan tosissani suunnitellut itsemurhaa, mutta näinä muutamina päivinä minulle on tullut näitä "ajatuksia", ja on vain ajan kysymys, milloin ajatukseni alkavat vaikuttamaan siihen, minkä otan tosissani ja minkä en.
Olen jo pitkään seurannut näitä palstoja sivusta, miten kaikki ovat aina että, kyllä me naiset/tytöt pidämme hiljaisista pojista, mutta hyvähän se täällä on sanoa! Todellisuus on aivan eri asia! Sanotte että vihaatte pelimiehiä, mutta omasta kokemuksestani eivät naiset mitään muuta tee kuin hypi sellaisten ympärillä! Kun katsotte todellisuutta, varsinkin te nuoret neitokaiset, niin uskallatteko lähestyä mukavaa ja kohteliasta miestä, vaikka koulukiusaaminen on tahrannut hänen maineensa ja hänestä on tullut tabu. Kysyn suoraan kuka uskaltaa kuunnella mitä tuntee sosiaalisista seurauksista huolimatta!
Olen jo pitkään seurannut näitä palstoja sivusta, miten kaikki ovat aina että, kyllä me naiset/tytöt pidämme hiljaisista pojista, mutta hyvähän se täällä on sanoa! Todellisuus on aivan eri asia! Sanotte että vihaatte pelimiehiä, mutta omasta kokemuksestani eivät naiset mitään muuta tee kuin hypi sellaisten ympärillä! Kun katsotte todellisuutta, varsinkin te nuoret neitokaiset, niin uskallatteko lähestyä mukavaa ja kohteliasta miestä, vaikka koulukiusaaminen on tahrannut hänen maineensa ja hänestä on tullut tabu. Kysyn suoraan kuka uskaltaa kuunnella mitä tuntee sosiaalisista seurauksista huolimatta!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mulla on niin kovin samanlaisia tuntemuksia kun sulla. Oon myös toosi yksinäinen. Ja sit ku iskee se tajuton yksinäisyyden tunne ja ajatusmaailma laukkaa niin on se kyllä perseestä. Mut riippuu ihan päivästä. Joskus pienestäkin arjen pikku askareesta tulee sellanen ahdistus ja yksinäisyyden tunne että voisi suoraan kuolla pois. Ja voin kyllä kertoa että itse koulukiusatuksi joutuneena, ujona ja hyvin hiljaisena naisena kyllä todellakin lähestyisin mielummin niitä viattomia koulukiusatuksi joutuneita hissukoita jotka taatusti elävät jalat maassa tyylillä. Ei vain ole rohkeutta minkäänlaiseen kontaktiin kenenkään kanssa. :(
Puhun omasta kokemuksesta, se koulu vainoamistouhu ei edes lopu siihen
koulun päättymiseen, edessä on vielä armeijakuviot, jonkinsortin
työpaikkatouhut, huonosti kun menee ne työvoimatoimistosysteemit ja sitten
jossain vaiheessa mielenterveystoimistot.
Joka paikassa tulee p***** niskaan.
Aikanaan systeemi lykkää ulos kaikesta minimityökyvyttömyyseläkkeelle,
ei se lopu vielä silloinkaan, sittenhän se vasta alkaa.
Se jää hyvin helposti päälle se rooli, siitä tulee sellainen elinkautisvangin osa
täällä elämän suuressa näytelmässä.
Yritä jotenkin rimpuilla siitä roolista eroon, se tulee menemään ajan myötä
vain pahemmaksi.