Kouluaikoina kiusallisimpia oli luokkakaverien kysymykset, kuinka monta sisarusta sulla on.
Tähän luikauttelin yleensä valkoisia valheita vastaamalla, että isoveli ja pikkusisko on.
Yleensä kysyjät tiesivät, että minulla on paljon sisaruksia, joten eivät jättäneet uteluja siihen, vaan esittivät aina jatkokysymyksiä.
Nyt tilanne on ihan toinen, kun itselleni on siunaantunut toistakymmentä lasta.
Työkaverin nähdessään sormessani vihki- ja kihlasormukset, hän kysäisi, että olet ilmeisesti naimisissa. Onko teillä lapsia. Vastasin että joo. Kun hän kysyi, kuinka monta, sanoin vain, että onhan noita. Työkaveri innostui ja kysyi, no monta?
Onko enemmän vai vähemmän kuin kolme? Kun oltiin päästy kymmeneen, enää en vastaillut. Hän siis tiesi, että mulla on joko enemmän tai vähemmän, kuin kymmenen, vaikka mulla on lapsia jo reippaasti yli kymmenen.
Hän vain siihen, että teillä täytyy olla sitten iso kartano. Sitten hän rupesi kyselee mieheni ammattia. Siinä vaiheessa täytyi sanoa, että en halua puhua minun yksityisasioista.
Jos olisin paljastanut, että mieheni tekee perusduunarin töitä, hän olis pitänyt meitä ihan hulluina. Minulla ei ole ammattia, koska olen pääosan urastani toiminut kotiäitinä.
Kaikki lapsemme ovat yhä kotona, vanhin 17 vuotias ja nuorin 1 vuotias.
Meillä on vain kolme makuukammaria ja osa lapsista nukkuu olohuoneessa ja keittiössä.
Eikä ikinä tiedä, milloin tulee lisää lapsia.
Tiedän, että suurin osa epäuskoisista pitää minua ihan kahjona, kun "alennun" tällaiseksi synnytyskoneeksi, mutta itse haluan lapsenuskollani ajatella, että toimin Jumalan tahdon mukaan ja jos Jumala minut synnytyksessä pois korjaa, silläkin on tarkoituksensa. En tiedä ainuttakaan uskovaista äitiä, joka olis synnytykseen kuollut, joten eipä tuota tarvi ees pelätä.
Jo neljännen lapsen kohdalla sanottiin minulle, että et tule selviämään viidennestä synnytyksestä.
Vaikka meillä on ollut taloudellisesti tosi raskasta ja olen käynyt läpi useita masennusjaksoja, näen, että tämä osa on minulle tarkoitettu ja Jumala on nähnyt sen hyväksi.
Lasten lukumäärää en mielelläni epäuskoisille kerro, koska siitä seuraa aina kiusallisia jatkokysymyksiä. Luottomarkettimme kassahenkilöt kuitenkin tietää, että meitä on paljon. Onneksi Osuuskaupasta saa haettua runsainmäärin tilille ruokaa. Maksun kanssa ei tarvitse kiirehtiä!
Tähän luikauttelin yleensä valkoisia valheita vastaamalla, että isoveli ja pikkusisko on.
Yleensä kysyjät tiesivät, että minulla on paljon sisaruksia, joten eivät jättäneet uteluja siihen, vaan esittivät aina jatkokysymyksiä.
Nyt tilanne on ihan toinen, kun itselleni on siunaantunut toistakymmentä lasta.
Työkaverin nähdessään sormessani vihki- ja kihlasormukset, hän kysäisi, että olet ilmeisesti naimisissa. Onko teillä lapsia. Vastasin että joo. Kun hän kysyi, kuinka monta, sanoin vain, että onhan noita. Työkaveri innostui ja kysyi, no monta?
Onko enemmän vai vähemmän kuin kolme? Kun oltiin päästy kymmeneen, enää en vastaillut. Hän siis tiesi, että mulla on joko enemmän tai vähemmän, kuin kymmenen, vaikka mulla on lapsia jo reippaasti yli kymmenen.
Hän vain siihen, että teillä täytyy olla sitten iso kartano. Sitten hän rupesi kyselee mieheni ammattia. Siinä vaiheessa täytyi sanoa, että en halua puhua minun yksityisasioista.
Jos olisin paljastanut, että mieheni tekee perusduunarin töitä, hän olis pitänyt meitä ihan hulluina. Minulla ei ole ammattia, koska olen pääosan urastani toiminut kotiäitinä.
Kaikki lapsemme ovat yhä kotona, vanhin 17 vuotias ja nuorin 1 vuotias.
Meillä on vain kolme makuukammaria ja osa lapsista nukkuu olohuoneessa ja keittiössä.
Eikä ikinä tiedä, milloin tulee lisää lapsia.
Tiedän, että suurin osa epäuskoisista pitää minua ihan kahjona, kun "alennun" tällaiseksi synnytyskoneeksi, mutta itse haluan lapsenuskollani ajatella, että toimin Jumalan tahdon mukaan ja jos Jumala minut synnytyksessä pois korjaa, silläkin on tarkoituksensa. En tiedä ainuttakaan uskovaista äitiä, joka olis synnytykseen kuollut, joten eipä tuota tarvi ees pelätä.
Jo neljännen lapsen kohdalla sanottiin minulle, että et tule selviämään viidennestä synnytyksestä.
Vaikka meillä on ollut taloudellisesti tosi raskasta ja olen käynyt läpi useita masennusjaksoja, näen, että tämä osa on minulle tarkoitettu ja Jumala on nähnyt sen hyväksi.
Lasten lukumäärää en mielelläni epäuskoisille kerro, koska siitä seuraa aina kiusallisia jatkokysymyksiä. Luottomarkettimme kassahenkilöt kuitenkin tietää, että meitä on paljon. Onneksi Osuuskaupasta saa haettua runsainmäärin tilille ruokaa. Maksun kanssa ei tarvitse kiirehtiä!
Vastaukset 23
Vanhimmat
19 kpl.
Sulla??
Miten se meni, että piti olla valona ja suolana?
Kerro arvoisa avaaja mitä sinä tiedät epäuskoisista?
Millainen ihminen on, kun hän on epäuskoinen?
Arvasin ettet tiennyt!
Minäpä kerron sinulle!
___
Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
Ellet tätä usko, niin olet Jumalan sanan mukaisesti epäuskoinen! Vanhoillislestadiolaisista vain harva on pelastavassa uskossa, valitettavasti.
Heillä on niin vahva omavanhurskaus, että se estää polvistumasta Jeesuksen eteen, ottamaan armoa vastaan lahjaksi.
Älä lyö lyötyä. Avaajan kaltaisia ihmisiä on ihan oikeasti olemassa. Ei heitä enää mikään pelasta, koska heidät on lapsesta saakka aivopesty tuohon. Lisäksi heidän koko maailmansa romahtaisi jos he ymmärtäisivät olleensa koko synnytyselämänsä ajan harhaanjohdettuja. Heitä ei kannata enää pelastaa...
avaajalle: Minulla on neljä lasta ja aikoinaan kun he olivat pieniä, heitä sanottiin pataljoonaksi. En osaa kuvitellakaan, miltä sinusta tuntuu. Mutta masennus on niin vakava sairaus että sen kanssa ei kannata leikkiä.
En ole leikkinyt masennuksen kanssa. Jumala vain on antanut minulle koettelemuksia. Tiedän paljon yhden lapsen perheitäkin, jossa vanhemmat ovat kokeneet jos jonkinlaisia masennuksia ja elää kurjuudessa, kun taas valtavan suuria perheitä, jotka asuvat valtavissa lukaaleissa ja heidän elämänsä on yltäkylläistä. Jokaiselle Jumala kuitenkin antaa huolensa. Rikkaalla ja hyvin pärjäävällä ihmisellä ne huolet ovat vain erilaisia. Sen puoleen en pidä rankkana tätä suurperheen pyörittämistä, mutta se, että meitä suurperheen äitejä niin helposti joko säälitään, pidetään "aivottomina" ja tyhminä, tai sitten vain "lahkon orjina". Itse sydämessäni kuitenkin tunnen, että minulla on hyvä olla, kun nimi on elämän kirjassa ja saa kerran periä taivaan kodin. Ajalliset masennukset ovat pientä iankaikkisen vaivan rinnalla. Haluan elää niin, että pääsen perille taivaan kunniaan!
SRK on sallinut ainoana "ehkäisykeinona" kohdunpoiston niille äideille, joilla kohtu on luiskahtanut kehon ulkopuolelle ja roikkuu jalkojen välissä. Kaikkien muiden on synnytettävä kaiken aikaa!
Mutta kun ei raamatussakaan ole ehkäisykieltoa. Jos rivien välistä luetaan, ehkä sitten onkin. Mutta sitten sieltä löytyy myös pullanpaisto-ohje ja bussiaikataulu.
Toivon että olet onnellinen elämääsi. Mutta ymmärräthän että tuollainen on hyvin poikkeuksellista ja siksi järkyttää monien mieltä. Siksi me muut olemme innokkaita kommentoimaan.
Raamatusta löytyy rivien välistä yllättävän paljon kaikenlaista. Etenkin meidän vihkiraamatussa. Yhden rivin välistä löytyi suklainen sormenjälki. Myös mustekynäpiirroksia löysin rivien välistä. Raamattuumme aika-ajoin ilmestyy myös lisälehtiä. Viimeisin lisälehti oli, yllätys yllätys, bussiaikataulu. Eräs lapsistamme oli tulostanut bussiaikataulun, kun hänen piti päästä Kontulasta Laajasaloon. Rivinvälimerkeistä ja aika ajoin lisätyistä lisälehdistä huomaa, että raamattumme on kovassa käytössä.
Kyllä minä ainakin pienenä kerroin.
Trolli!!
Miksi sinua hävettää kertoa että olet lestadiolainen. Lapsimäärä selittyy sillä kun vaan kerrot olevasi lesta. Mitä häpeämistä siinä on??
en jaksanut lukea juttuasi. mutta kehtaan.
Omilla lapsillani on 14 setää ja 13 tätiä. Ihan hauskaa knoppitietoa. Tosin setien ja tätien huomiota on jakamassa satakunta muutakin serkusta...
Onko jollakin enemmän kuin 27 setää/tätiä? Mikä mahtaa olla Suomen ennätys?
Aloittajalle
>>Kouluaikoina kiusallisimpia oli luokkakaverien kysymykset, kuinka monta sisarusta sulla on.
Tähän luikauttelin yleensä valkoisia valheita vastaamalla, että isoveli ja pikkusisko on.
Ensimmäisestä lapsesta onniteltiin - vilpittömästi. Toisestakin onniteltiin - tottakai- ekalle pitää "hankkia" kaveri. Kolmannesta onniteltiin - vieläkin - oottepas te! Nyt odotan seitsemättä ja onnittelut ovat harventuneet. Jotkut tokaisevat raskausuutisen kuullessaan "aha". Silti olen ylpeä tilanteestani!
Muistelua
"Niin pikkunen raukka ja naimisiin piti päästä", tuumasivat muutamat iäkkäät neidit aikoinaan Oulussa.
Nyt urakka on ohi, kaikki kahdeksan ovat lähteneet omiin oloihinsa. Omia lapsia hoitaessaan he ovat kysyneet sitä, miten olen jaksanut niin monen kanssa. Olen vastannut mm. että ette te kaikki olleet yhtaikaa pieniä.
Olen verrannut taivaltani oman Äitini urakkaan. Meitä oli 11, olen heistä yhdeksäs. Noihin aikoihin olot olivat toisenlaiset, vesi oli kaivossa, jos aina sielläkään ja keittopuut liiterissä kunhan Isä oli ne ensin hevosella hommannut pihaan ja pilkkonut ne jne.
Toivon kaikille jaksamisia ja tarvittaessa mm. kodinhoitoavun saamista, kuten itse aikoinani sain.
siinähän psyykkaat itseäsi :-)
Ei lapsia pidä hävetä.
Jos synnyttää lapsia liukuhihnalta, joutuu tietenkin myös tunnustamaan lastensa ihmisarvon.
Kolmannella tai neljännellä luokalla englannin kielen opettaja tiesi meidän perheessä olevan kymmenen lasta. Jokaisen täytyi vuorollaan sanoa kodin lasten määrä englanniksi tietysti. Opettajalla itsellä oli/on yksi lapsi. Se on ns. vajaamielinen.
Jos lapsia pitää todella Jumalan lahjoina, niin tietenkään heidän lukumääräänsä ei pidä hävetä, vaan olla iloinen ja ehkä hieman ylpeäkin heistä.
Koko tämä omien lasten lukumäärän salaileminen ja häpeäminen kertoo siitä, etei ole sinut oman elämäntapansa kanssa. Jokainen ihminen on kallisarvoinen yksilö, jonka ihmisarvoa loukkaa se, etteivät edes vanhemmat ilkeä tunnustaa hänen olemassaoloaan!