Tapailen kivaa, mukavaa ja mielenkiintoista ihmistä. Hänessä ei ole mitään häiritsevää tullut ainakaan vielä esille. Kaikki on periaatteessa hyvin.
MUTTA se tietty tunne uupuu..se tunne, kun koko kehossa kihelmöi eikä hymyilemistä pysty lopettamaan. Se tunne, kun erossaolo tuntuu lähes fyysisenä kipuna, eikä toista voi olla ajattelematta..
Pystyykö toimivan suhteen saada aikaan ilman Sitä Tunnetta? Voiko se tulla kovinkin jälkijunassa?
Tiedän kokeneeni tuon mainitsemani tunteen aiemmin ja silloin se oli niin kokonaisvaltaista, ettei uni tullut eikä ruoka maistunut.
Olisiko aiheellista viheltää peli poikki tämän nykyisen tapailukumppanin kanssa, ettei vahingossakaan tule johdattettua toista harhaan, vai pitäisikö katsella tilannetta hissun kissun?
Voiko asetelma, jossa toinen on "ihan kiva" toimia pidemmän päälle, vai vaatiiko suhde onnistuakseen jotain enemmän?
MUTTA se tietty tunne uupuu..se tunne, kun koko kehossa kihelmöi eikä hymyilemistä pysty lopettamaan. Se tunne, kun erossaolo tuntuu lähes fyysisenä kipuna, eikä toista voi olla ajattelematta..
Pystyykö toimivan suhteen saada aikaan ilman Sitä Tunnetta? Voiko se tulla kovinkin jälkijunassa?
Tiedän kokeneeni tuon mainitsemani tunteen aiemmin ja silloin se oli niin kokonaisvaltaista, ettei uni tullut eikä ruoka maistunut.
Olisiko aiheellista viheltää peli poikki tämän nykyisen tapailukumppanin kanssa, ettei vahingossakaan tule johdattettua toista harhaan, vai pitäisikö katsella tilannetta hissun kissun?
Voiko asetelma, jossa toinen on "ihan kiva" toimia pidemmän päälle, vai vaatiiko suhde onnistuakseen jotain enemmän?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kyllä se vaatii ainakin siltä toiselta kans sen kiinnostuksen ja vastaantulemisen, yrittämisen, ei se noin vain tule ilman mitään.
Kipinöintiä voi olla jos joku vetoaa, ei se aina ole silti hyvän merkki tai johtaisi hyvään suhteeseen tai kerro samankaltaisuudesta.
Suhde vaatii aina onnistuakseen enemmän.AINA.Luota siihen.Joillekin se tulee helposti kun molemmat haluavat samoja asioita, joillakin tie on hieman mutkikkaampi...
Mä nostaisin sinuna kytkintä, ja jättäisin ko. tyypin saman tien... Ei se tunne myöhemmin tule ainakaan ko. tyyppiä kohtaan...
Suojele itseäsi, ja jätä hänet, mutta pysykää frendeinä, jos se on vaan toiselle osapuolelle mahdollista.
Sinä tiedät sen itse.
Voi toimia. Mitä haluat elämältäsi?
Mikä alkaa intohimosta, päättyy sen puutteeseen. Joten järkisuhde kannattaa.
Älä tuhlaa toisen aikaa. Ei toimi. Pidemmän päälle vaan sattuu.
Väärä suhde jos ei ole tunnetta!
Taitaa olla vain sen "ihastumisvaiheen" puutetta. Jos kumppanisi on kiva, mukava, mielenkiintoinen ja mikään ei häiritse, niin luulen että tällaisen tyypin kanssa elämää on hyvä jatkaa kimpoissa. Vaihtoehto on se että etsit itsellesi säkenöintiä tuovan kumppanin ja parin vuoden päästä ihastumisen jälkeen joudut etsimään uuden kicksejä tuovan kaverin, kun edellinen on kaluttu loppuun.
"Muutakinkuin vaistoa": Ihan niin kicksien perässä juoksevaa sorttia en ole, että alkuhuuman jälkeen laittaisin "loppuun kalutun" ihmisen kiertoon ja etsisin itselleni uuden kumppanin. Tottakai ihastumis- ja hullaantumisvaihe jossain vaiheessa laantuu ja suhde tietyllä tapaa muuttuu "arkipäiväisemmäksi" - tämä on minulle täysi selviö, eikä paha asia ollenkaan.
Haluaisin ajatella, että on olemassa ainakin se kolmas vaihtoehto (mainitsemiesi kahden lisäksi):
Hyvä parisuhde, minkä alussa on se ihastumisvaihe, kipinät ja alkuhuuma.
Kiitoksia kaikille vastauksista!
Aloitusviestissä kertomani henkilön kanssa mitä todennäköisimmin jatketaan kaveri-/tuttavapohjalta, paria meistä ei kuitenkaan tule.
Vannomatta paras.
Tuollaisten ihan kivojen ihmisten kanssa näyttää käyvän usein niin, että parin vuoden päästä todella tulee joku kolmas, kicksejä tuova kaveri vastaan... siinäpä sitten onkin taas palstalta kyseltävää :-) Joskus on ehkä parempi jatkaa kavereina tai erota, eikä katsoa ja aiheuttaa enemmän kipua tulevaisuudessa.
Aina voi tietenkin myös valita, että päättää sitoutua toiseen (ja seurata hiljalleen, miten kasvaa omasta päätöksestään erilleen)
Hui, tuo ajatuksen kulku tekee karunkylmiä väreitä selkäpiihin.
Ei kannata sitoutua sellaiseen ihmiseen, johon et tunne oikeaa syvää ja vahvaa rakkauttaa JA ystävyyttä/ kumppanuutta. Jos et sitten ole todellinen järki-ihminen, joka et turhia tunteile, haluat muksut ja perheen ja tukevan talouden ;). Maltti on valttia, joku kaunis päivä voi vastaan kävellä ihminen, joka vie jalat alta ja elämä voi muuttua tosi tukalaksi, jos ehdit valita jo sen "järkevän" vaihtoehdon.
Mutta elämä on muutakin kun parisuhdeasioita onneksi.
Oletko kertonut sen jo sille naiselle?