Mistä saisi ison sadevesisäiliön noin 5000 litraa. Ohjaisin säiliöön sadevedet ja vasta kun tämä säiliö on täynnä, niin ylivuotoputki johtaisi vedet kunnalliseen sadevesiviemäriin. Säiliön päälle rakentaisin suihkulähteen ja pienen altaan. Suihku toisi vettä säiliöstä altaaseen, josta taas ylivuotoputki säiliöön. Vesik iertäisi kokoajan ja samalla saisin puutarhan kasteluvedet altaasta.
Mitä maksaa ja mistä saa.
Mistä ISO säiliö
7
1378
Vastaukset
- Jocu
Vesi lämpenee ja säiliö limottuu. Viimein se ja vesi alkaa haista.
Molempia et saa samalla kertaa, suihkulähdettä ja kasteluvesijärjestelmää. Valitse niistä toinen.- Piharakentaja edelleen
Itseänikin vähän epäilyttää hanke, mutta tämä foorumi on hyvä kerätä erilaisia kokemuksia ja tietoja. Toisaalta suihkulähde todennäköisesti puhdistaisi vettä, jos sen saisi menemään vielä purona ja hiekkasuodattimen läpi takaisin säiliöön. Kuutio hiekkaa kestäisi munta vuotta levänsuodattamiseen.
Lisäksi suomen suloisessa suvessa sataa aina joskus, jolloin vesi vaihtuisi kokonaan. Tuleehan vuoden aikana noit kuutioita keskimäärin melko paljon. - Jocu
Piharakentaja edelleen kirjoitti:
Itseänikin vähän epäilyttää hanke, mutta tämä foorumi on hyvä kerätä erilaisia kokemuksia ja tietoja. Toisaalta suihkulähde todennäköisesti puhdistaisi vettä, jos sen saisi menemään vielä purona ja hiekkasuodattimen läpi takaisin säiliöön. Kuutio hiekkaa kestäisi munta vuotta levänsuodattamiseen.
Lisäksi suomen suloisessa suvessa sataa aina joskus, jolloin vesi vaihtuisi kokonaan. Tuleehan vuoden aikana noit kuutioita keskimäärin melko paljon.Silloin säiliö vaatii jonkin myrkyn liman yms. torjuntaan. Se vesi ei ole omiaan kasteluun.
Itselläni on sadevettä keräävät muovitynnyrit, ja seinämien liman ohella pohjalle kertyy haiseva mössö.
Ei hiekka bakteereita tapa. Veden vaihtuminen täydellisesti on vaikea järjestää. - Piharakentaja
Jocu kirjoitti:
Silloin säiliö vaatii jonkin myrkyn liman yms. torjuntaan. Se vesi ei ole omiaan kasteluun.
Itselläni on sadevettä keräävät muovitynnyrit, ja seinämien liman ohella pohjalle kertyy haiseva mössö.
Ei hiekka bakteereita tapa. Veden vaihtuminen täydellisesti on vaikea järjestää.Periaatteessa kasteluun tuo "limainen" vesi on parempaa kuin putkivesi, mutta haju voi olla epämiellyttävä.
Hajua saa pois hiekkasuodatuksella sitä olen kokeillut yhdessä paikassa. Hiekkaan jää myös osa bakteereista, mutta hiekka on vaihdettava silloin tällöin. Suihkulähdekäytössä ehkä kolmen vuoden välein, jos sitä on yksi kuutio.
- pasi
Itse tein samanlaisen 1000 litran säiliöstä. Säiliöön imuletku ja vesiautomaatti autotalliin. Kyllä se riittää auton pesuun ja kasteluun, ainakin tällaisena kesänä...
- Piharakentaja taas
Minä luulen, että se olisi hyvä ratkaisu. Takaisinmaksuaikaa en mieti, koska se ei välttämättä ole kannattava nykyisillä veden hinnoilla, mutta se olisikin minun panostus ympäristöön.
Minä "luulen", että kierrättäminen suihkulähteen kautta puhdistaa sitä vettä ja saa sen menemään pientä puroakin pitkin. - pasi
Piharakentaja taas kirjoitti:
Minä luulen, että se olisi hyvä ratkaisu. Takaisinmaksuaikaa en mieti, koska se ei välttämättä ole kannattava nykyisillä veden hinnoilla, mutta se olisikin minun panostus ympäristöön.
Minä "luulen", että kierrättäminen suihkulähteen kautta puhdistaa sitä vettä ja saa sen menemään pientä puroakin pitkin.1000 litran pönttö 40 euroa kotiintuotuna. Vesivaneria suojaksi pöntön ympärille ettei hajoa. Ei ollut kovat kustannukset. 1000 litraa on sen verran että se kyllä vaihtuu kokonaisuudessaan aika nopeasti. Eihän tuo kylmä vesi tällä hetkellä paljoa maksa mutta aikaa myöten sekin on kotiapäin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399154Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737897Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605600William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542341Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62085Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821734Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191673Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921419Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381355Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71243