Herneet + metsämansikat

Laitoin maahan muutaman vuoden vanhoja "snapsiherneitä" (en ole enää edes kyseistä siemenpussia nähnyt) ja hyvin lähti kasvamaan! Haluaisin kokeilla herneiden kasvattamista myös parvekelaatikossa ym. suuremassa ruukussa/astiassa, onko kenelläkään kokemuksia onnistuuko? Kesällä pitäisin herneet parvekkeella, ilmojen kylmetessä siirtäisin sisään ikkunalle.

Toinen kysymykseni koskee metsämansikoita parvekelaatikossa: menestyvätkö ne? jaksaisivatko kukkia myös sisätiloissa esim. talvella? Kaivoin pihalta metsämansikoita ja siirsin niitä parvekelaatikkoon, toistaiseksi menestynyt ihan mukavasti
1294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Herne onnistuu aika hyvin. Jos on lasitettu parveke ja etelänpuoli niin sitten voi liika lämpö haitata. Herneellä ei tarvitsisi nousta yli 28. Metsämansikka tuskin onnistuu, eikä puutarhamansikkalajikkeetkaan jos aiot saada ne talvellakin kasvamaan. Ne tarvitsevat määrätyn kehityskierron toteutumiseksi myös lepokauden. Ammattitarhurit ovat jotkut kokeilleet, mutta huonoin tuloksin. On olemassa erikseen ns. amppelimansikoita. Niillä on joku jopa onnistunut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aloitteleva viherpeukalo kirjoitti:

Laitoin maahan muutaman vuoden vanhoja "snapsiherneitä" (en ole enää edes kyseistä siemenpussia nähnyt) ja hyvin lähti kasvamaan! Haluaisin kokeilla herneiden kasvattamista myös parvekelaatikossa ym. suuremassa ruukussa/astiassa, onko kenelläkään kokemuksia onnistuuko? Kesällä pitäisin herneet parvekkeella, ilmojen kylmetessä siirtäisin sisään ikkunalle.

Toinen kysymykseni koskee metsämansikoita parvekelaatikossa: menestyvätkö ne? jaksaisivatko kukkia myös sisätiloissa esim. talvella? Kaivoin pihalta metsämansikoita ja siirsin niitä parvekelaatikkoon, toistaiseksi menestynyt ihan mukavasti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu