Sellaista ryhmää, joka toimii omaa organisaatiota vastaan sen sisäpuolelta, yleensä jonkin ulkoisen tahon hyväksi, kutsutaan viidenneksi kolonnaksi.
Tällaiseksi porukaksi voidaan perustellusti nimittää kuntaliitosintoilijoita vuonna 2007, jotka tuolloin melkein, siis onneksi vain melkein pääsivät päämääräänsä. Edellä kuvattu tunnusmerkistö täyttyy.
Itse kukin voi vetää omat johtopäätöksensä siitä, voiko yhtäläisyysmerkit vetää myös kuntaliitoskiihkoilijataustaiseen/-vetoiseen porukkaan, jota sittemmin selänneintoiljoiksikin on kutsuttu, ja joka on monin eri tavoin pyrkinyt Selänteessä toimimaan muiden kuntien hyödyksi ja iloksi. Esimerkkejä tästä toiminnasta löytää itse kukin lukemassa pöytäkirjoja.
Tuleva vaalikausi näyttää siltä, että...

Vastaukset 6
Vanhimmat
Niin se menee, nyt on vaalit ohi, lupaukset itsenäisen Pyhäjärven puolesta unohtuu ja takit kääntyy taas niin että viuhuna kuuluu
Kuulimme taas eilen Helsingistä viestin, että 20 000 asukasta on edelleen tavoite kuntarakenteessa.
Ei kannata kiihkoilla - enää. Pahin kiihkoilija tehtailee nyt tutkintapyyntöjä Heinolassa. Ja mikä on pahinta omaa henkilökuntaansa vastaan. Huhheijaa.
Pakkohan se on maksajaakin kuunella, jos ylipuolet antaa rahaa menoihin niin kyllä sitä on uskottava mitä sanoo, siinä ei tarvitse takkeja paljon käänellä
Kaivakaa esiin vielä tuoreet vaalimainokset:
"Itsenäisen kunnan puolesta"
eikös ollut tikanmäki, leskinen, kauranen jnee...
"Pakkohan se on maksajaakin kuunella,"Ota huomioon että ne rahat ovat meiltä perittyjä veroeuroja