Miksi spiritismissä pitää laittaa sormet lasille, eihän se sitten ole mikään ihme että se liikkuu?
Miksi lasiin pitää koskea spiritismissä?
3
187
Vastaukset
- Mentalisti
Moni haluaisi varmasti uskoa syyn olevan jokin muu, mutta oikea syy on hyvin yksinkertainen; ihminen itse liikuttaa lasia. Samalla tavoin kuin kasvomme voivat kavaltaa oikeat ajatuksemme ilman että itse sen tiedostamme tekevät myös muut kehomme osat pienen pieniä, lähes täysin huomaamattomia eleitä. Tässä tapauksessa kosketettaessa lasiin ihmisen alitajunta lähtee itse sitä liikuttamaan käden kautta - liikkeet ovat täysin tiedostamattomia ja pohjautuvat ihmisen uskoon ja haluun uskoa että jokin muu liikuttaa lasia. Kaikki muut ympäristön tekijät kuten pimeys ja sytytetyt kynttilät yms. joita käytetään tunnelman luontiin vain ruokkivat tätä. Parhaimmillaan ovat monet meediot käyttäneet tätä seikkaa hyväkseen istunnoissaan ja saaneet jopa kokonaisia pöytiä liikkumaan paikalle tulleiden asiakkaiden pitäessä käsiään pöydillä. Kukaan ei tietoisesti liikuta mitään.
Voitte testata tätä mikroliikettä ihan kotikonstein - tehkää "heiluri" eli laittakaa jokin suhteellisen painava objekti (mutteri, kivi tms.) narun tai ketjun päähän. Tehkää paperista sekä Kyllä, että Ei laput ja asettakaa ne pöydälle siten, että Kyllä lappu on kauempana "ylhäällä" edessä ja Ei lappu on oikealla tai vasemmalla ja sivussa. Nostakaa heiluri kädessänne narun tai ketjun toisesta päästä kiinni pitäen noiden kahden lapun risteykseen niin, että jos heiluri liikkuu vaakatasossa se liikkuu Ei -lappua kohti ja pois päin ja jos pystysuunnassa niin sama Kyllä -lapun kohdalla. Nyt voitte esittää jonkin kysymyksen, johon pystytte vastaamaan Kyllä ja Ei vastauksilla. Keskittykää oikein tarkkaan vastaukseen ja erityisesti heilurin painoon - tahtokaa sen liikkuvan. Riippuen ihmisestä alkaa heiluri jossain vaiheessa liikkua joko Ein tai Kyllän suuntaisesti - toisten alitajunta reagoi vahvemmin kuin toisten. - belamis
Ouija viittaa uskomukseen, että on mahdollista vastaanottaa viestejä demoneilta, aaveilta ja kuolleilta erityisen viestilaudan avulla. Sana quija tulee ranskan ja saksan kielen kyllä-sanoista.
Ouija-lautaa on käytetty erityisesti spiritismi-istunnoissa viestintään tuonpuoleisen eli henkimaailman kanssa.
Lautaan on yleensä kirjoitettu symboleita, aakkoset ja numerot nollasta yhdeksään. Väitetyt oudot voimat saavat viestin vastaanottajan sormen liikuttamaan laudalla olevaa osoitinta, planchettea, ja muodostamaan sanoja, jopa lauseita. Joidenkin mielestä osoittimen liike perustuu pieniin piilotajuisiin kädenliikkeisiin. Kun meedion silmät peitetään, viestien vastaanotto ei onnistu.
Perustuuko ennustusten toteutuminen sitten ihmisten omaan alitajuntaan, joka alkaa todeksi elää epämääräisiä sanomia vai tuleeko ennustukset todella henkimaailmasta ei peruuttomasti ole voitu vielä todistaa suuntaan tai toiseen. Epäilijöitä löytyy yhtä paljon kuin vannoutuneita uskojiakin. Mielenkiintoista on, että moni sivistynyt henkilö on asiaan vihkiytynyt ja uskoo asiaan. Suomessa mm. Minna Canth harrasti spiritismiä. - DibSuk
Sormia ei saa ottaa pois koska muuten henki vihastuu. Monilla on sulakkeet pamahtanut, uunin luukut ruvenneet paukkumaan tms.
Entä miten selität sen että lasi liikkuu vaikka ei kosketa? Tähän pitää pyytää lupa hengeltä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834503Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu263304Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt412926- 182857
Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172747Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka442617Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172559Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132295MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142105- 71751