Olin näkeviväni koskikaran sukeltelevan meren rannikolla Uudessakaupungissa.
Onko havaintoni oikea?
Jos ei niin mikä samannäköinen lintu voisi olla kyseessä?
Onko havaintoni oikea?
Jos ei niin mikä samannäköinen lintu voisi olla kyseessä?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei oikein tule mieleen mitään lintua johon tuon voisi sekoittaa varsinkin kun olet sen nähnyt veden äärellä. Enemmänkin ne pesivät pohjoisessa, mutta muuttavat etelämmäksi sulan veden äärelle. Uskon, että määrityksesi on oikea.
koskikara hyvin tavallinen näky on etelän koskissa talvisin.Pesivät kai pohjoisessa
Pikkuruokki on myös koskikaran kokoinen mustavalkealintu, on kyllä tosi harvinainen.
Tekikö sukellukset rannalta vai kauenpana merellä uidessa.
Aivan rannan kiviltä lintu sukelteli.
Muuttoaikana koskikara saattaa oleilla myös ihan järvien tai meren rannassa. Nähty on. Pesimäreviirit ja talven oleskelupaikat ovat virtaavan veden äärellä. Talvisin tietysti ihan käytännönkin syistä.