Olemme olleet vaimoni kanssa yhdessä melkein kaksikymmentä vuotta.
Nyt viimeisen vuoden aikana seksi on alkanut käydä meille ongelmaksi.
Ongelma on siis se, että molempien tekee kokoajan mieli seksiä. Se on alkanut jo haittaamaan molempien töissäkäynnin lisäksi muutakin elämää. Emme enää ehdi käymään missään ja kotonakin kaikki on jäänyt rempalleen. Seksi alkaa heti heräämisen jälkeen ja monesti jäämme töistäkin pois, että saamme harrastaa seksiä aamusta yöhön asti.
Nytten molemmat alamme olemaan todella väsyneitä ja olemme yrittäneet miettiä mitä tehdä. Mutta se miettiminenkin menee aina seksiksi.
Molemmilla ikää siis vähän reilu neljäkymmentä. Olisiko mitään keinoa millä haluja voisi hillitä ja mistä tämä voi johtua

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tää nyt tuoksuu vähän provolta, mutta parempi noin kuin täysin kuollutta.
Huono trolli.
Valittettavaa jos itse et saa pillua. Että parempi kun annat aikuisten keskustella aikuisten asioista.
Jotain apua tähän pitäisi saada, ettei molemmilta mene työpaikat tämän takia.
Sen verran tähän taustaa, että vielä reilu vuosi sitten harrastimme seksiä normaalisti viisi kuusi kertaa viikossa. Mutta jostain syystä himot kasvaa koko ajan. Tai oikeammin tästä ne ei voi enää kasvaa. Nyt siis harrastamme seksiä yleensä taukoamatta.