Ei haukku haavaa tee

Ei me haukuta, me ollaan ahdistuneita. Ja meillä on päivätyöt, joista me ei tykätä. Me halutaan kirjoittaa kokopäiväisesti, mutta kukaan ei tykkää meidän tekstistä.

Uskotteko: nimimerkki Ääliö on jo varattu jollekin.

Minä ainakin tykkään päivätyöstäni. Enkä tiemmä ole haukkunut ainuttakaan kirjailijaa. Ei kukaan täysjärkinen kuvittele eläväbsä kirjoittamisella - jos sellaista kuvittelee, niin sellaiset saa kyllä mielestäni haukkua.

Suurin osa näistä jotka jättäytyvät päätoimisiksi kirjailijoiksi elävät puolisoidensa siivillä. On helppo liihottaa kulttuuripiireissä, esitellä kotia ja hahmotella tulevaa teosta palmun alla, kun mies tai vaimo takoo rahaa. Kylläpä helpotti.

Jo palstan otsikkojen lukeminen herättää ohikulkijassa ihmetystä.... ja halun poistua paikalta. Hyvä tietysti, että pahan olon saa johonkin syydettyä, mutta silti. Ei todellakaan kuulosta siltä, että täällä tulevat kirjailijat keskustelevat.

Kirjoittaminen ja taideala on kova maailma, jossa kateus kukkii. Tekijöillä on kova halu menestyä ja pärjätä. Siinä ei ole mitään pahaa, olin nuorempana valtavan kunnianhimoinen kirjoittaja.
Suomut putosi kolmikymppisenä silmiltä. Ei tällä tule elämään ja leipää napertamaan. Se oli kova isku liki vyön alle.
Nyt olenkin tyytyväinen mies. Kirjoitan rauhassa mitä kirjoitan, katson mitä tulleepi. Jos ei tule mitään, tiedän, että kuukauden tienesteillä siivoojana saan sen mitä olen muulla kuin toimittajan työllä aikanaan tienannut.
Liian vähän apurahoja Suomessa jne. Piikki on todella kapea. Silti kateus ja marmatus ei tule minua hyödyttämään. Ei negatiivisuus ja muiden haukkuminen. Se minun on pitänyt oppia ja yrittää iloita täysillä, kun joku tuttu on saanut apurahan tehdäkseen sitä mitä osa ja rakastaa. Taatusti ansaitusti!
Uskon, että kaikella on aikansa ja paikkansa myös onnistumisella. Jos joku vetää suhteilla paskatekstinsä läpi, siinäpähän vetää. Tuskin se lintu kauaa laulaa.
Joidenkin lintu laulaa postuumisti. Kai silläkin on joku tarkoituksensa, ajattelen.

Veijaritarinaa: en tiedä oletko julkaiseva kirjailija, mutta oma havaintoni oli aikanaan sama ja siksi en uskaltautunut jäädä päätyöstä kuin satunnaisille virkavapaille pienien 6 kk - 12 kk apurahojen turvin. Kun en saanut riittävän pitkiä apurahoja, painopiste tekemisessä siirtyi kaunokirjallisuuden sisällön luomiseen kuin mahdollisuuden myyvyyden aikaansaamiseen vähälevikkisen kirjallisuuden saralla.

Taide on ehkä kuitenkin elämäntapalaji ja olen harrastanut sitä sivutoimisemmin rauhallisemmin mieluin uskaltautuen heittäytyä vapaan kirjailijan menoon. Kirjailijaliiton kokouksissa olen arasti tuonut omaa näkökulmaani esille, koen että mielipiteiden sanomisen oikeus painottuu enemmän päätoimisille kirjailijoille. Kunnia ja rohkeus on heillä.

Kateus ei johda mihinkään. Niin moni asia on kuitenkin sattumasta kiinni.

En ole julkaiseva kirjailija. Olen liikaa odottanut, että kirjat sanoittaisivat itse itsensä. Myös kirjailijaelämää tuli liikaa vietettyä.

Puhuit täyttä asiaa. Ikävuodet meitä opettaa - onneksi.

vielä sen verran, että kirjoitin runoja, novelleja että lehtijuttuja. Eivät ne paljon mitään tuoneet, kopeekoita työmäärään ja yrittämiseen nähden.

Tajusin, että vain romaaneja väsäämällä voi jotain tullakin. Nyt yritän sitä, hissunkissun.