Worcester mass

Perinnöksi saatu ase Worcester mass Usa, Pat.Feb 27.00 16 GA Choke. Ensimmäinen lupa tälle aseelle löytyy 1931. Onkohan minkä ase minkä arvoinen?
4201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kovinpa annat niukat tiedot aseesta. Luettelemasi jutut kertovat lähinnä aseen "patentin" myöntämispaikan ja ajan, sekä kaliberin. Eli Worcesterissa, Massachusettsissa 27 helmikuuta vuonna 1900, ja kaliberi todennäköisesti 16/65.

Näiden avulla voi kuitenkin selvittää, että aseen merkki on Harrington&Richardson, yksipiippuinen kertalaukeava. Mallinimike on todennäköisimmin model 1900, eli vanhin mahdollinen. Valmistusajankohta löytyy varmaankin vuosien 1900-1920 väliltä. Ensimmäinen aseenkantolupa ei kerro asiasta, koska esim. USA:ssa ei aseenkantolupia ole tarvittu.

Sitten itse asiaan. Kyseessä on oman aikansa halppismerkki, ns. torpparihaulikko, joita Suomeenkin rahdattiin valtavia määriä. H&R ja mm. Iver Johnson olivat niitä aseita, joihin köyhälläkin kansanosalla oli varaa. Eikä arvo ole valitettavasti vuosikymmenten saatossa lisääntynyt. Valitettava tosiseikka on, että yleisyydestä johtuen keräilyarvoa ei juuri ole, ja ko. aseiden hinnat pyörivät tänä päivänä siinä romumetallin ja aseenostoluvan välissä, eli muutamissa kymmenissä euroissa. Aseen deaktivointi voi hiukan lisätä arvoa, koska silloin sitä voidaan käyttää koriste-esineenä.

Äänestä

Unohtui mainita että omistustodistusten perusteella ase on kuulunut USA:n 26. presidentille Theodore Rooseveltille joka käytti haulikkoa mm. afrikan metsästysretkillään. Haulikossa on hyvin säilyneitä kultauksia ja kaiverrukset ovat lähes ensiluokkaisia. Kaiverretut norsunluu-upotukset ovat kuin uusia.
Oletin hinnan pyörivän ainakin satasissa.....

Äänestä
  • Joo, itsellä samanlainen, paitsi Brunein sulttaanin F.D Rooseveltille lahjoittama. Aitoustodistuksen mukaan käytetty ainakin Normandian maihinnousussa, operaatio Market Gardenissa, Ardennien taistelussa, ja naapurin sikapossun lopetuksessa. Piippu tehty kullasta, tukki ebenpuusta ja kaiverrukset Teddy sedän katkenneesta lonkkaluusta. Ase kuin uutta vastaava.

    Pitäjän maaseppä lupasi pyssystä sotilaskodin kahvilipun ja todella kuuman suudelman. Kaupat tuli että heilahti.

    Äänestä

Noita entisten presitenttien pyssyjä on maailma täynnä ja presitenttiä tulee koko ajan lisää. Myykää romumiehille jos nuita jostain komeron nurkasta vielä löytyy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


H&R kirjoitti:

Perinnöksi saatu ase Worcester mass Usa, Pat.Feb 27.00 16 GA Choke. Ensimmäinen lupa tälle aseelle löytyy 1931. Onkohan minkä ase minkä arvoinen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu