Tänä vuonna ratkaisin joululahjaongelman näin. Meillä on paljon valokuvia tiettokoneen kuvatiedostoissa lapsista ja lastenlapsista. Kuvia ei ole koskaan tehty valokuviksi, joten he eivät ole niitä kaikkia edes ikinä nähneetkään. Nyt olen tilannut niistä kuvakirjoja, jokaiselle omansa ja juuri hänestä kertovan. Näitä kirjoja oli kivaa tehdä, vaikkakin aikaahan se kyllä vei, mutta luulen että ovat mieluisia lahjoja. Kirjojen tekeminen ei ollut vaikeaa ja näin joulun alla on myöskin tosi hyviä tarjouksia, joten eivät tulleet edes kalliiksi! Onko kenelläkään kokemusta , oletko antanut tällaisia joululahjoja, ja ja pidettiinkö niistä? Ainakin ne säilyvät kivana muistona läpi koko elämän :)
Lastenlapsille joululahjat.
Kyllä mummukin osaa!
2
214
Vastaukset
- hiphiåp
Olen antanut (tosin itse albumiin teksteineen laittanut) ja on olleet tykättyjähiph. Nämä ihmiset eivät itse välitä teettää kuvia, joten olivat tyytyväisiä että joku oli sellaista tehnyt :)
Hei, Kyllä mummukin osaa!
Hyvä idea! Luultavasti tällaisen kuvakirjan saava, jokainen, tulee kovasti ilahtumaan lahjastaan, joka tosiaan säilyy ja tuo iloa vuosia :) On paljon lapsia ja myös aikuisia, joilla on jo paljon kaikkea, niin paljon, että on vaikea edes keksiä mitään ilahduttavaa lahjaa. Tuo on mainio juttu.
Ystävällisesti,
Pirkko-pappi
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1492033Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3051737- 931567
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001210Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois781203- 671150
- 251071
- 481017
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73966- 45947