Kuten otsikossa kuvailinkin, sanokaapa ihmiset, mitä tekisitte tilanteessani. Olen ollut parisuhteessa kuutisen vuotta, joista jo kolme ollut kovasti ihastunut erääseen toiseen. Tälle toiselle en ole sanallakaan vihjaissut tunteistani, en edes jutellut hänelle. Opiskelemme samassa paikassa, käymme samoilla keikoilla jne. Tiedän siis, että ainakin jotakin yhteistä meillä olisi... (En uskalla ottaa kontaktia ihan siitäkin syystä, että olen varattu. Lisäksi myös siksi, että tämän ihastuksen kohdalle osuessa jähmetyn täysin ja alan tuntea hyvin voimakkaasti.)
Nykyisen kanssa emme liiemmin enää tee yhdessä mitään, esim. seksuaalinen elämämme on täysin kuollutta. Osittain siksi, etten ole tämän ihastukseni vuoksi pystynyt enää rakastelemaan oman mieheni kanssa aikoihin. Olen kuitenkin vielä aika nuori, hieman päälle parikymppinen. Onko minun elämäni tässä, kadunko loppuuni asti, jos jätän tämän tilaisuuden kokeilematta? Hävettää sekin vaihtoehto, jos paljastuisin kaikkine tunteineni aivan pohjia myöten tälle eräälle, ja hän viittaisikin kintaalla, nauraisi tai käyttäytyisi muutoin rumasti.
Kokemuksia? Mielipiteitä?
Nykyisen kanssa emme liiemmin enää tee yhdessä mitään, esim. seksuaalinen elämämme on täysin kuollutta. Osittain siksi, etten ole tämän ihastukseni vuoksi pystynyt enää rakastelemaan oman mieheni kanssa aikoihin. Olen kuitenkin vielä aika nuori, hieman päälle parikymppinen. Onko minun elämäni tässä, kadunko loppuuni asti, jos jätän tämän tilaisuuden kokeilematta? Hävettää sekin vaihtoehto, jos paljastuisin kaikkine tunteineni aivan pohjia myöten tälle eräälle, ja hän viittaisikin kintaalla, nauraisi tai käyttäytyisi muutoin rumasti.
Kokemuksia? Mielipiteitä?
Vastaukset 7
Vanhimmat
itsekin olevani aika lapsellinen, koska ihastukseni perustuu pelkkään ulkonäköön ja kummallisiin "fiboihin" aina hänen lähellään. Kuin vartaloani pitkin kulkisi sähköä, tunne, jota en ole koskaan ennen tuntenut näin voimakkaana. Tämä tekee kai hulluksi... Ehkä olisi parasta kaikille säilyttää tarina pelkkänä fantasiana eikä antaa realiteettien rikkoa sitä.
aivan niin kannattaa tehdä, ei se toinen välttämättä tunne samoin ja seksuaalisuus on ehkä sinulla nyt vähän jäissä, ehkä ihastuksesi enemmänkin johtuu siitä joten mieti vielä...
Ei kuulosta hyvältä jos seksuaalinen elämä on kokonaan kuollut nuorella iällä.Kaverisuhde on eri kuin rakkaussuhde,rakkaussuhteeseen kuuluu seksi ja läheisyys, hyvässä parisuhteessa vielä kasikymppisetkin panee.
Itsellä se on mennyt niin, että jos yritän unohtaa oman ihastukseni, niin voin olla varma, että se jossain vaiheessa putkahtaa taas esiin. Sitten siitä on ihan loputtomasti tällaisessa tunnemyräköiden, ja myös sen unohtamisen tuskan kierteessä. Se on melkein varmaa, että se tulee se tunne suistamaan aina vaan radaltaan, uudestaan ja uudestaan, jos ei selvitä sitä. Mulla on menneisyydessä jotain yrityksiä, mutta en uskaltanut kunnolla näyttää itseäni enkä seistä kovin hyvin niiden yritysten takana, niin sitten vaan tulee sellainen olo, että pitäisi oikeasti yrittää, edes kerran pistää itsensä peliin, niin ainakin tietäisi. Oikeastaan nykyään oon alkanut ajatella niin, että taidan vaan olla ihan rehellinen siitä miten paljon edelleen tunnen, koska se pieni pelko mikä siitä tulee on tosi paljon siedettävämpi kuin se, että pohtisi vielä eläkeläisenäkin, että olisikohan pitänyt yrittää. Vaikka menisi ihan päin jotakin mun ja tämän ihastukseni välit, niin kestäisin silloin eläkeläisenä sen ajatuksen paljon paremmin, kun tietäisin yrittäneeni. Eihän se tunteita mihinkään poistaisi ja voisi se vähän kirpaista silloinkin, kun edelleen eläkeläisenä kaipaisi, mutta silloin voisi vaan muistella toista hyvällä eikä niitä kaihoisia muisteluita ja ajatuksia tuskattuttaisi ajatus ettei yrittänyt. Ja parhaassa tapauksessa...
Sen verran kyllä uskon itseeni, että en aio antaa asioiden mennä rumasti, vaikka mitä tulisi teen. Siitä ihastuksesta saa niin paljon voimaa kaikkien tärinöiden lisäksi, niin tiedän, että tämä on se asia, jonka aion osata kohdata lämpimällä ja avoimella sydämellä, hellästi ja omana itsenäni.
Ota ero, iske tämä ihastus ja totea ,että hän ei ollutkaan sitä mitä kuvittelit ja sitten sulle tulee ikävä eksääsi joka onneksi on jo löytynyt uuden rakastetun ja sitten jäät ikävöimään eksääsi kuin hän oli ihana ja sua harmittaa kun et satsannut siihen suhteeseen vaan annoit asian liukua pois. Noh...tulihan kokeilua..
Ehkä sitten niin. Tuo tunne on varmaan juuri se tunne, mikä kaikilla parisuhteissa olevilla on. Koska ei ole tapahtunut irtautumista nykyisestä kumppanista, niin tottakai sen menettäminen pelottaa. Sitä varmasti rakastaa myös kovasti ja haluaisi pistää sivuun sen tunteen, että kaipaa jotakuta toista. Olisi varmasti helpompaa.
Ehkä olisi hyvä yrittää sitten vaikka edes sen oman parisuhteen vuoksi saada joku selvyys asiaan sen ihastuksen kanssa. Ettei tuu siitä tilannetta, että alkaa katkeroitua, kun se nykyinen parisuhde ei pysty täyttämään siitä tyhjyyttä, mikä jäi. Ja jos joskus se alkaa tuntua siltä, että hyppy tuntemattomaan olisi se, mitä haluaisi oman onnellisuutensa vuoksi kokeilla, niin se olo on varmasti vähän helpompi kestää sen ihastuksen hellässä halauksessa. Ei kenenkään tarvi yksin kantaa kaikkea.
miksi te meette hyvät ihmiset roikkumaan "ihan kivojen" kaulaan,paha vielä pariutumaankin ,oottakaa ja eläkää,katelkaa kun se Oikeanlainen tulee ja tunne että hän on minun ihminen,ei kukaan muu. kumma nykyihmisen meno että kuka tahansa kiva kelpaa ettei tarvii yksin olla.sitte itketään ja siinä samalla rikotaan sen toisen osapuolen elämä kun salaa kaivataan jotain muuta.