Oikeudenmukaisuutta myös heikompi osaisille

PerusSuomalaiset ajaa Folktingetille lakisääteistä vastavoimaa eli Suomalaisuuden Liitolle samanlaista asemaa kuin Folktingetillekin on. Ja tietenkin valtion tuki kielisuhteen mukaisesti!

marraskuu 8, 201216:36

Suomalaisuuden Liitto lakiin

http://uutiset.perussuomalaiset.fi/?p=476


Kansanedustajat Juho Eerola, Jussi Niinistö ja perussuomalaisten eduskuntaryhmä vaatii, että suomen kieli on nostettava peruslain määräämään yhtäläiseen asemaan Suomessa toisena virallisena kielenä olevan ruotsin kanssa. Lakialoitetta perustellaan mm. seuraavasti:

”Se kielellisen samanarvoisuuden velvoite, jonka perustuslain 17 pykälä asettaa julkiselle vallalle eduskunta mukaan lukien, on maassamme jäänyt eräin osin toteuttamatta suomen kielen tappioksi ja ruotsin kielen eduksi. Kyseessä on Svenska Finlands folkting -nimisen järjestön lainsäädännöllinen erityissuosinta julkisen vallan taholta, ilman että julkinen valta olisi suomenkielisen väestön osalta huolehtinut vastaavalla järjestöllisellä tukilainsäädännöllä, sen ”sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista”.

Suomalaisuuden Liitto perustettiin jo vuonna 1906. Svenska Finlands folkting on 13 vuotta nuorempi, se perustettiin vuosi kansalaissodan jälkeen 1919.

Valtion tukea myös suomenkielisille

Jotta tasa-arvo suomen- ja ruotsinkielisten kesken toteutuisi, on kohtuullista, järkevää ja oikeudenmukaista, että vastaavankaltainen lainsäädännöllinen asema tuotaisiin myös suomenkieliselle järjestölle.

- Suomen- ja ruotsikieliset ovat viimeinenkin tasavertaisessa asemassa sen suhteen, että molemmilla kieliryhmillä on oma edustaja tukenaan. Samalla on tärkeää, että molemmilla on valtion tuki, jotta ne voivat toimia taloudellisesti turvatusti. Tärkeintä on, että tämä lakiesitys takaa suomenkielisille tasa-arvoisen aseman. Tällä hetkellä ainoa valtion tukea saava, kielellisiä etuja ajava järjestö on Svenska folktinget. Suomalaisuuden Liitto on nostettava samaan asemaan, lakialoitteen ensimmäisenä allekirjoittanut Juho Eerola muistuttaa.
Elävässä asemassa uusi laki tarkoittaisi aivan arjen asioita.

- Käytännössä tämä antaisi Suomalaisuuden Liitolle taloudelliset resurssit ajaa suomenkielisten edunvalvontaa jokapäiväisessä elämässä. Nythän on esimerkiksi niin, että ruotsinkielisissä kouluissa voidaan kieltää lapsia puhumasta välitunnilla suomea. Toisaalta venäläis- ja somalitaustaiset lapset saavat suomenkielisissä kouluissa käyttää välitunneilla omaa äidinkieltään. Mielestäni ruotsinkieliset koulut eivät saa päättää mitä kieltä lapset ja nuoret välitunneilla puhuvat.

Tärkeää lippu- ja valitustyötä

Kansanedustaja, Suomalaisuuden Liiton edellinen puheenjohtaja Jussi Niinistö vaatii myös kielellistä tasa-arvoa.

- Pidän tärkeänä, että Suomalaisuuden Liitto saa samanarvoisen aseman kuin folktinget. Sitä paitsi liitto tekee tärkeää lippu- ja valistustyötä, johon se ei saa lainkaan valtionapua, Niinistö huomauttaa.

Monikaan ei ole tullut ajatelleeksi – paitsi ne suomenkieliset, jotka asuvat voittopuolisesti ruotsinkielisissä kunnissa ja Ahvenanmaalla – että laki ei ole nykyisellään tasa-arvoinen.

- Laki vaikuttaisi mm. niin, että vähemmistösuomalaisten etujen ajaminen helpottuisi ruotsinkielisissä kunnissa, Niinistö painottaa.

Lakialoite on laadittu mahdollisimman tarkoin seuraamaan Svenska Folktingetista annettua lakia.

Teksti: Seppo Huhta
670
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Eli persukset haluavat muuttaa suomalaisuuden liitos säännötkin, ainakin kohdan;
"Liiton tehtävänä on
– vaalia suomen kieltä, suomalaista yhteenkuuluvuutta ja kulttuuriperinteiden omaleimaisuutta,"

seuraavasti;
-vastustaa ruotsin kieltä, vähentää erikielisten yhteenkuuluvuutta ja
poistaa kulttuuristamme ruotsinkielinen perinne.

Äänestä

Lainaus edellisestä:

** Eli persukset haluavat muuttaa suomalaisuuden liitos säännötkin, ainakin kohdan;
"Liiton tehtävänä on
– vaalia suomen kieltä, suomalaista yhteenkuuluvuutta ja kulttuuriperinteiden omaleimaisuutta,"

seuraavasti;
-vastustaa ruotsin kieltä, vähentää erikielisten yhteenkuuluvuutta ja
poistaa kulttuuristamme ruotsinkielinen perinne. **

_*_*_*_*_*_

Mielenkiintoinen ja paljastava tulkinta, mutta ilmeisesti totuudenmukainen. Persujen lakiehdotus on suoraan folkting'in laista, joten tässä sitten se paljastava juttu folkting'istä ja ruotsinkielisistä:

-vastustaa suomen kieltä, vähentää erikielisten yhteenkuuluvuutta ja
poistaa kulttuuristamme suomenkielinen perinne.


Lienee varsin hyvä ja koskettava tulkinta,

Äänestä

Yhdellä pienen vähemmistön edustajalla on VAAALTAVA valta Suomen oikeuslaitoksessa.

Äänestä

Ilman muuta Suomalaisuuden Liitolle säännöllinen valtionapu kuten folktingillekin annetaan.

Suomalaisuuden Liiton määrärähan on oltava moninkertainen folktingin määrärahaan verrattuna, koska suomenkielisiä on paljon, paljon enemmän kuin Suomen ruotsalaisia.

Äänestä

Mielenkiintoista huomata Suomen päätöksen teosta on se, kuinka valtavan suuri valta on yhdellä Suomen pienimmistä puolueista:

* rkp tai sen edustaja tekee yksin ohjeet Suomen oikeuslaitokselle ja ainoana lähteenä on hänen oma opinnäytetyönsä.

* rkp tai sen edustaja (Christoffer Taxell) on johtanut kaikki viimeisten 20 vuoden aikana tehdyt perustuslakiuudistukset.

* rkp tai sen edustajat tekivät Suomen uuden kielilain (voimaan v. 2004) Paavo Lipposen hallitessa pääministerinä.

* rkp tai sen edustajat (Folkting ja Ahtisaari puheenjohtajana) tekivät opetusministeriölle peruskoulun uuden tuntijakoesityksen, missä pakkoruotsin aloitus siirretään alkavaksi jo alakoulussa.

* rkp tai sen edustajat tekivät jne...jne....


.

Äänestä

Yllttävääkö lista on todella käsittämätön. Miksi maahanmuuttajapuolue voi päättää lähes yksin suomalaisten veronmaksajien ja koko kansan edunvastaisesti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vihdoinkin tasa-arvo kirjoitti:

PerusSuomalaiset ajaa Folktingetille lakisääteistä vastavoimaa eli Suomalaisuuden Liitolle samanlaista asemaa kuin Folktingetillekin on. Ja tietenkin valtion tuki kielisuhteen mukaisesti!

marraskuu 8, 201216:36

Suomalaisuuden Liitto lakiin

http://uutiset.perussuomalaiset.fi/?p=476


Kansanedustajat Juho Eerola, Jussi Niinistö ja perussuomalaisten eduskuntaryhmä vaatii, että suomen kieli on nostettava peruslain määräämään yhtäläiseen asemaan Suomessa toisena virallisena kielenä olevan ruotsin kanssa. Lakialoitetta perustellaan mm. seuraavasti:

”Se kielellisen samanarvoisuuden velvoite, jonka perustuslain 17 pykälä asettaa julkiselle vallalle eduskunta mukaan lukien, on maassamme jäänyt eräin osin toteuttamatta suomen kielen tappioksi ja ruotsin kielen eduksi. Kyseessä on Svenska Finlands folkting -nimisen järjestön lainsäädännöllinen erityissuosinta julkisen vallan taholta, ilman että julkinen valta olisi suomenkielisen väestön osalta huolehtinut vastaavalla järjestöllisellä tukilainsäädännöllä, sen ”sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista”.

Suomalaisuuden Liitto perustettiin jo vuonna 1906. Svenska Finlands folkting on 13 vuotta nuorempi, se perustettiin vuosi kansalaissodan jälkeen 1919.

Valtion tukea myös suomenkielisille

Jotta tasa-arvo suomen- ja ruotsinkielisten kesken toteutuisi, on kohtuullista, järkevää ja oikeudenmukaista, että vastaavankaltainen lainsäädännöllinen asema tuotaisiin myös suomenkieliselle järjestölle.

- Suomen- ja ruotsikieliset ovat viimeinenkin tasavertaisessa asemassa sen suhteen, että molemmilla kieliryhmillä on oma edustaja tukenaan. Samalla on tärkeää, että molemmilla on valtion tuki, jotta ne voivat toimia taloudellisesti turvatusti. Tärkeintä on, että tämä lakiesitys takaa suomenkielisille tasa-arvoisen aseman. Tällä hetkellä ainoa valtion tukea saava, kielellisiä etuja ajava järjestö on Svenska folktinget. Suomalaisuuden Liitto on nostettava samaan asemaan, lakialoitteen ensimmäisenä allekirjoittanut Juho Eerola muistuttaa.
Elävässä asemassa uusi laki tarkoittaisi aivan arjen asioita.

- Käytännössä tämä antaisi Suomalaisuuden Liitolle taloudelliset resurssit ajaa suomenkielisten edunvalvontaa jokapäiväisessä elämässä. Nythän on esimerkiksi niin, että ruotsinkielisissä kouluissa voidaan kieltää lapsia puhumasta välitunnilla suomea. Toisaalta venäläis- ja somalitaustaiset lapset saavat suomenkielisissä kouluissa käyttää välitunneilla omaa äidinkieltään. Mielestäni ruotsinkieliset koulut eivät saa päättää mitä kieltä lapset ja nuoret välitunneilla puhuvat.

Tärkeää lippu- ja valitustyötä

Kansanedustaja, Suomalaisuuden Liiton edellinen puheenjohtaja Jussi Niinistö vaatii myös kielellistä tasa-arvoa.

- Pidän tärkeänä, että Suomalaisuuden Liitto saa samanarvoisen aseman kuin folktinget. Sitä paitsi liitto tekee tärkeää lippu- ja valistustyötä, johon se ei saa lainkaan valtionapua, Niinistö huomauttaa.

Monikaan ei ole tullut ajatelleeksi – paitsi ne suomenkieliset, jotka asuvat voittopuolisesti ruotsinkielisissä kunnissa ja Ahvenanmaalla – että laki ei ole nykyisellään tasa-arvoinen.

- Laki vaikuttaisi mm. niin, että vähemmistösuomalaisten etujen ajaminen helpottuisi ruotsinkielisissä kunnissa, Niinistö painottaa.

Lakialoite on laadittu mahdollisimman tarkoin seuraamaan Svenska Folktingetista annettua lakia.

Teksti: Seppo Huhta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu