Kokemuksia, ettei erilaiset kaalit kävisi kilpirauhasen vajaatoimintaisille? Tai ainakin vähän vain voisi syödä? Itse olen -vajaatoimintainen ja rakastan etenkin kukka- ja parsakaaleja.
Onko
teillä?
10816
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Entäs kurkku ja tomaatti? Ruisleipä? Perunat?
Just joo, sellainen vastaus tuo peruna, yms, että on todellakin sairastamaton. Jossain jopa lukee, ettei kaalit käy vajaatoimintaisille suurissä määrin tai laisinkaan. Kuten ei käy merileväkään, jota on jossain luontaistuotteissakin. Eikä pellavansiemenet, niistä saa jopa tietoa googlen kautta.. Eli tosi typerää tuollainen vastaus, osoittaa, että olet lapsi.
jossakin aiemmassa viestissä siitä mainitsin. Sairaanhoitajien oppikirjasta luin joskus 80-luvulla että kaalia ja muita ristikukkaisia (lanttu, nauris, mitähän niitä onkaan) ei pitäisi syödä sillä niissä on jokin aine joka vaikuttaa kilpirauhaseen. Eräälle ystävälleni myös vanhempi lääkäri oli maininnut asiasta.
Tällainen tieto ei liene nykyisin yleistä. En ainakaan ole lukenut asiasta mistään 90-luvulla enkä nyt. Itsekin pidän erityisesti parsakaalista. Jospa sitä sittenkin voisi kohtuudella syödä silloin tällöin. Ei nyt ainakaan ennen kilpirauhaskokeeseen menoa pitäisi nautiskella kaalikeittoa ym., ettei tule vääriä arvoja.
No eipä ainakaan minua hoitava lääkäri ole moisesta kaalikiellosta kuullut. Ei myöskään käskenyt pellavan käyttöa lopettaa. Käänny sinäkin oman lääkärisi puole ja kysy, mitä elintarvikkeita yms. pitää varoa. Saatat jopa saada mieleisesi vastauksen.
Ei se, että kyseenalaistaa asioita johdu siitä, että ei itse tiedä asiasta tai sairaudesta mitään. Olen sairastanut vajaatoimintaa kyllin kauan tietääkseni, että täällä liikkuu mitä ihmeellisempiä "tietoja".
Ole sinä edelleenkin yhtä fiksu.
Jos ei ole kuullut jostakin, ei se välttämättä merkitse, että tieto ei pidä paikkaansa.
Kunhan kaivan tuon kirjan esille, voi kertoa kirjoittajan nimen ja kysynpä vielä sen lääkärinkin nimen joka tutulleni samasta asiasta mainitsi.
Paljon on sellaista tietoa, joka tulee kokemuksen kautta ja jota lääketieteen oppikirjoissa ei aina huomata mainita.
Jos koko vajaatoiminnan hoito yleensäkin on välillä niin ja näin, riippuen lääkäristä, niin eipä olisi ihme, jos ruokavalion merkitystä eivät kaikki tuntisi. En tiedä onko noilla ristikukkaisilla pitkäaikaisvaikutusta, voihan olla että kyse on samasta kuin kahvilla toisin päin, eli se lisää tyroksiinia veressä tai siis ainakin vaikutaa niin että vajaatoiminta ei välttämättä tule esille. Ehket ole siitäkään kuullut;)
Kyllä tiesin, sillä läkärini on sanonut, että ennen kokeeseen menoa ei kannata juoda kahvia. Mielellään jo edellispäivänä kannattaa olla juomatta kahvia, jotta tulos olisi oikeansuuntainen.
Mites sen kahvin kanssa muuten? Vaikuttaako pahastikin jotain vajaatoimintaiselle? Vai onko juuri ennen kokeisiin menoa parasta olla kahvia juomatta?
Ei sillä sinänsä mitään pahaa vaikutusta ole, sen kummempaa kuin kenelle tahansa. Verensokeria se laskee, on todettu viime aikoina jopa että kahvinjuojilla on vähemmän kakkostyypin diabetesta.
Mutta tosiaan ennen kilpirauhaskoetta ole juomatta kahvia, ja kuten tuossa sanottiin, ehkei kannata juoda edellispäivänäkään. Kahvi näköjään kiihdyttää kaikin tavoin elimistön toimintaa: virkistää mieltä, haimaa, kilpirauhasta...
Goitrogeeniset kasvit ovat paljon syötynä terveydelle vahingollisia, varsinkin raakana. Epäilys perustuu kasveista tavattuun thioureaan, joka (tiurea) otettiin lääketieteelliseen käyttöön kilpirauhasen ylitoiminnassa. Thioureasta on kehitetty synteetiset johdannaiset esim. tioamiinit, jotka hidastavat kilpparin toimintaa.
Goitrogeenisten kasvien toiminta on kaksijakoista. Syömällä mainittuja kasveja hidastuu kilpirauhassoluntoiminta, mutta samalla saattaa kilpirauhassolut alkaa kasvaa. Riippuen kilpirauhasen alkuperäisestä tilasta/toiminnasta ja muista aineista, seurauksena saattaa olla vajaa- tai liikatoiminta.
Lisää vajaatoimintaan vaikuttavista ruoka-aineista
http://koti.mbnet.fi/thyroid/kilppari/post.php?cat=3&fid=1&pid=c&page=1
Tsemppiä!
Kylmäkalle
vittu mua ei kiinosta sun ongelmat mun lapsi kuoli vuos sitten se oli 10 kk