Mä en tiedä mistä mä edes alottaisin. mun elämässä ei oo mitään hyvää. kaikki alko ku mun vanhemmat eros ja mun iskä sairastu vakavaan masennukseen. se meni niin pahaks et se joutu psykiatriseen hoitoon..samaan aikaan mun pappa ja täti jotka oli mulle TOSI läheisiä, kuoli. vuos-pari sen jälkee yks mun parhaista kavereista yritti itsemurhaa, minkä takia sain paniikkikohtauksen. 3 viikon ajan en uskaltanu olla sekunttiakaa yksin koska olin ihan varma et jos jäisin yksin ni tappaisin itteni. äiti raahas mut teraputille ja viime kesän ajan voin ihan hyvin. mut taas nyt syksynä kaikki meni paskaks. alotin uudessa koulussa mis en saanu yhtää kavereita. mulle kerrottii "vitun läski tapa ittes" ja sen jälkee oon lopettanu syömisen, syön vaa sillon ku meinaan pyörtyy. sit mulle sanottii "sun kaula näyttää silt ku siin ois sairaus, ootko sairas?" (mulla on paha atooppinen iho..) onneks sitte sain vaihettuu kouluu mut silti mikää ei mee paremmin. saan vaa paskoja numeroita ja mulle huudetaa siitä. jopa opettajat nauraa mulle. mä oon niin epävarma itestäni et tuun hulluks. ja oon sairaan omistushalunen mun parhaasta kaverista. mä pelkään kuollakseni et se löytää jonkun josta tulee sille tärkeempi ku mitä mä oon. koska mä oon menettäny sen kerran, ja tiiän etten voi elää ilman sitä, ni pelkään et se käy uudestaa. jos me vaikka hengataa porukalla ja se menee puhuu mun kavereille ketä se ei tunne, ni saatana mennä ihan sekasin ja itkee koko päivän. tää on niin vitun sairasta mut mä en voi sille mitään. kukaa ei välitä musta. mä oon mun kavereitten tukipilari mut ku mulla on kaikki huonosti ni ketää ei kiinnosta. mä en yksinkertaisesti jaksa enää
Olen sairas enkä jaksa enää elää
16-
1123
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Saatko nyt jotain apua, käytkö puhumassa jollekin terapeutille tms. asioista? Kuulostaa siltä, että sellaista tarvitsisit. Jotakuta sellaista, joka kuuntelee ja jota kiinnostaa.
Vanhempien eron kokemiset ja vastaavat voi olla lapselle/nuorelle tietenkin tosi hankalia ja raskaita. Samoin kuin nuo muut jutut, mistä kerroit. Ehkä niiden kokemusten takia sitten pelkäät hylätyksi tulemista, yksin jäämistä niin paljon. Pystytkö nykyisin olemaan ylipäätään yksin, millaista se on? Ehkä siihenkin voi yrittää tarvittaessa totutella, vaikka jonkun mukavan tekemisen parissa tai muuten. Mutta ennen muuta olisi varmaan tärkeää, että saisit apua ja tukea noihin huoliin ja ahdistuksiin.
Koulumaailma voi olla pahimmillaan todella julma. Yritä vain olla ottamatta muiden tyhmiä kommentteja ja asennoitumisia itseesi, nehän on ovat täysin ajattelemattomia, idioottimaisia. Puolustaudu silloin kun vain jaksat. Syö normaalisti; hyvä ruoka vahvistaa ja pitää pystyssä! Ja jos jotkut typerykset arvostelevat jotain toisten ulkomuotoa, niin ovat itse aika ulkona, kaikesta... Voimia ja jaksamista sinulle!