Mua on alkanut hirveästi kiinnostamaan tämä erityislasten koulunkäynti ja se maailma siellä.
Paljon avustajia mutta millä koulutuksella? Mä haluaisinkin tietää että onko mun käsitys väärä kun olen aina ajatellut siellä työskentelevän ihan tavalliset tallukat(tämä nimitys mainittu vain hyvällä) näiden haasteellisten lasten kanssa? Välivuotta pitävät esim. miespuoliset jotka on menossa sitten vuoden kuluttua armeijaan (tällaisia oli meillä kaksinkappalein). Tai minne nyt liekään menevät kukin sitten joskus? Jotkut viihtyy siellä pienellä palkalla vuosia.
Saako avustajat koulutuksia? Millaisia?
Se mua kiinnostaa myös saako tämän alan työntekijät luentoja esimerkiksi erityislasten vanhemmilta? Millaista se arki todellisuudessa on sen erityislapsen kanssa kotona? Millaista se on ollut vuosia äidin näkökulmasta? Siitä että elämän suuri osa-alue menee tämän lapsen asioiden hoidossa?
Miltä tuntuu jos väsyy äitinä/perheenä?
Musta tämä olisi ehdoton asia nimittäin näille ihmisille kuulla ihan oikeasti mitä se arki todellisuudessa on. Sehän kuitenkin vaikuttaa sinne kouluun asti.
Pitääkö kukaan esim. kehitysvammalääketieteen alan asiantuja psykologi luentoja avustajille ja opettajille esim käytöshäiriöistä tai jostain?
Vai onko se siellä sitäkin että se jota asiat kiinnostaa niiin itse opiskelee? Esimerkiksi etsien tietoa netin kautta?
Kuinka paljon opettaja keskustelee ja selvittää asioita avustajien kanssa? Vai ilmoittaako opettaja miten sitä "laivaa ohjataan" ja avustajat tekee niinkuin sanotaan? Kuinka paljon avustajilla on sanavaltaa esittää omia näkemyksiä toiminta tapoihin?
Miksi avustajia ei koskaan näy hojks-keskusteluissa? Miksi sinne ei tulla/päästetä?
Nämä kysymykset pyörii mun mielessä ja en todellakaan väheksy millään tavoin näitä avustajia. Mun mielestä palkka on ihan surkea! Ajatellen työn vaativuutta ja sitä kuinka suuri osa nämä avustajat ovat lapsen päivää koulussa.
Minä olen erityislapsen äiti. Aika paljon etsin tietoa lapseni ongelmista netin kautta, itseopiskelen ja oivallan. Ja usein joudun siihen että loppujen lopuksi minä olen se joka asioita selvittää lopullisesti miten sen lapsen kanssa oikeastaan toimitaan.Ja ihan loppupeleissä sitä lopullista vastausta vaaditaan aina minulta. Toki käytän myös omaa järkeä paljon kasvatuksen asioissa, kaikkea ei netistä todellakaan löydä. Vertaistuki lymyää jossain tosi piilossa.
Paljon avustajia mutta millä koulutuksella? Mä haluaisinkin tietää että onko mun käsitys väärä kun olen aina ajatellut siellä työskentelevän ihan tavalliset tallukat(tämä nimitys mainittu vain hyvällä) näiden haasteellisten lasten kanssa? Välivuotta pitävät esim. miespuoliset jotka on menossa sitten vuoden kuluttua armeijaan (tällaisia oli meillä kaksinkappalein). Tai minne nyt liekään menevät kukin sitten joskus? Jotkut viihtyy siellä pienellä palkalla vuosia.
Saako avustajat koulutuksia? Millaisia?
Se mua kiinnostaa myös saako tämän alan työntekijät luentoja esimerkiksi erityislasten vanhemmilta? Millaista se arki todellisuudessa on sen erityislapsen kanssa kotona? Millaista se on ollut vuosia äidin näkökulmasta? Siitä että elämän suuri osa-alue menee tämän lapsen asioiden hoidossa?
Miltä tuntuu jos väsyy äitinä/perheenä?
Musta tämä olisi ehdoton asia nimittäin näille ihmisille kuulla ihan oikeasti mitä se arki todellisuudessa on. Sehän kuitenkin vaikuttaa sinne kouluun asti.
Pitääkö kukaan esim. kehitysvammalääketieteen alan asiantuja psykologi luentoja avustajille ja opettajille esim käytöshäiriöistä tai jostain?
Vai onko se siellä sitäkin että se jota asiat kiinnostaa niiin itse opiskelee? Esimerkiksi etsien tietoa netin kautta?
Kuinka paljon opettaja keskustelee ja selvittää asioita avustajien kanssa? Vai ilmoittaako opettaja miten sitä "laivaa ohjataan" ja avustajat tekee niinkuin sanotaan? Kuinka paljon avustajilla on sanavaltaa esittää omia näkemyksiä toiminta tapoihin?
Miksi avustajia ei koskaan näy hojks-keskusteluissa? Miksi sinne ei tulla/päästetä?
Nämä kysymykset pyörii mun mielessä ja en todellakaan väheksy millään tavoin näitä avustajia. Mun mielestä palkka on ihan surkea! Ajatellen työn vaativuutta ja sitä kuinka suuri osa nämä avustajat ovat lapsen päivää koulussa.
Minä olen erityislapsen äiti. Aika paljon etsin tietoa lapseni ongelmista netin kautta, itseopiskelen ja oivallan. Ja usein joudun siihen että loppujen lopuksi minä olen se joka asioita selvittää lopullisesti miten sen lapsen kanssa oikeastaan toimitaan.Ja ihan loppupeleissä sitä lopullista vastausta vaaditaan aina minulta. Toki käytän myös omaa järkeä paljon kasvatuksen asioissa, kaikkea ei netistä todellakaan löydä. Vertaistuki lymyää jossain tosi piilossa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
- esim. oppisopimuskoulutuksella
- erityislasten avustajat eivät ole pystymetsästä otettuja
- kursseja, luentotilaisuuksia
- erityislasten vanhemmat eivät pidä luentotilaisuuksia
- kaupunki kustantaa erilaisia luentoja, joita pitävät mm. psykologit ja alan asiantuntijat
- erityislapsen koulunkäynti ja avustaminen on eri henkilöiden välistä yhteistyötä (opettaja, avustaja, vanhemmat, oppilashuolto (koulukuraattori, koulupsykologi) opetuspäällikkö, vammaispalvelutyöntekijä, kuljetusvastaava jne...
- avustajat ovat mukana hojks-keskusteluissa
Pätevillä koulunkäynninohjaajilla/-avustajilla on joko ammatti- tai erikoisammattitutkinto. Myös lähihoitajat voivat toimia avustajina. Työssä on tärkeää osata soveltaa niin teoriatietoa, kuin maalaisjärkeäkin. Kouluttamattomat kouluavustajat ovat esim. työmarkkinatukiharjoittelijoita, joita ei kovin haastavissa töissä näe. Harjoittelijat tekevät kouluissa hyvin yleisluontoisia hommia, kuten kopiointia, askartelujen valmistelua, kahvin keittelyä ja hoitavat juoksevia asioita. He voivat olla mukana myös luokissa (yleensä ns. "normaaleilla" eli tavallisilla yleisopetuksen luokilla), joissa auttavat opettajan ohjeiden mukaan.
Vanhemman kanssa tehtävä yhteistyö on avain lapsen onnistuneeseen koulunkäyntiin, joten vanhempien näkökulma on erittäin tervetullut apu avustajan työhön. Itse olen yleensä HOJKS -keskusteluissa mukana. Eräällä opettajatyöparillani oli tapana pitää keskustelut keskellä koulupäivää. Silloin en ehtinyt mukaan, sillä olin yksin luokassa lasten kanssa.
Olen itsekin erityislapsen äiti, joka on varsin hyödyllinen kokemus työtäni ajatellen. Toisaalta osaan neuvoa koulun henkilökuntaa uusissa tai hankalilta tuntuvissa asioissa, ja tarvittaessa vaatia lapselleni sitä apua, joka hänelle kuuluu.
Avustajana ei jaksa, eikä pärjää, ellei todella ole kiinnostunut ohjaamaan kaikenlaisia lapsia. Tämä takaa myös sen, että useimmat avustajat päivittävät ammattiosaamistaan jatkuvasti.
Yleensä ainakin erityisluokilla ja pienryhmissä työskentelevät opettajat ja avustajat arvostavat toistensa osaamista hyvin paljon. Haastavien asioiden kanssa ei pärjää, jos on itse "perästä vedettävä". Minulla on ollut ilo työskennellä neljän eri erityisluokanopettajan parina. Jokainen heistä on ollut eilainen persoona, mutta kaikkien kanssa on ollut helppoa tulla toimeen. Työtavat voivat olla hiukan erilaisia eri ihmisillä, mutta tietyt puitteet joissa toimitaan ovat samat, esim. luokan säännöt ovat samankaltaiset, konfliktitilanteisiin suhtaudutaan samalla tavoin, lapsia palkitaan saman tyyppisesti.
Opettaja ja avustaja keskustelevat yleensä paljon keskenään oppilaiden koulunkäyntiä koskevista asioista. Yhteisistä tavoitteista ja toimintatavoista on tärkeää sopia, jotta lapsi varmasti saa avun hänelle parhaiten sopivalla tavalla. Tämän lisäksi tehdään moniammatillista yhteistyötä myös muun koulun henkilökunnan ja ulkopuolisten toimijoiden kanssa. Vanhempien kanssa sovitaan, keitä nämä henkilöt ovat.
Palkka on tosiaan surkea. Mutta itse ajattelen niin, että ainakin olen hyödyksi ihmiskunnalle. Monen muun työn kokisin todelliseksi ajan hukkaamiseksi ja täydellisen hyödyttömäksi puuhaksi. Parasta työssäni on se, kun lapsi onnistuu. Silloin minäkin olen onnistunut! :)
Olen erityisluokanopettaja, minulla on luokassani 10 erityislasta, eikä yhtään avustajaa. Olemme sitä vuosia yrittäneet hakea, mutta joka kerta vastaus on sama: on tässä kaupungissa muitakin erityisluokkia, joissa ei ole avustajaa. Tämä Helsingissä. Koulun sisäisesti minulle on järjestetty avustaja muutamille haastavimmille tunneille.
Jos vain avustajan työparikseni saisin, olisin siitä ikionnellinen. Erityislasten kanssa työskenteleminen on nimittäin erittäin haastavaa, raskasta ja tavallisessa peruskoulussa myös varsin yksinäistä. Jatkuvasti joku on naputtamassa olkapäälle ja kertomassa, mitä joku oppilaistasi nyt on tehnyt. Erilaisia selvittelytilanteita on koko ajan. Useat oppilaistani ovat väkivaltaisia toisinaan ja opettajia kohtaan, kiinnipitotilanteita sattuu usein. Muiden koulun oppilaiden vanhemmat vyöryttävät viesteillä, joissa milloin kenellekin oppilaistani vaaditaan jatkuvaa henkilökohtaista valvontaa. Millä minä sellaisen ilman avustajaa järjestän? Vessaan en ehdi edes nyt.
Paperityötä ja erilaisia yhteistyötahojen (mm. vanhemmat, psykologit, kuraattorit, hoitavat tahot, lastensuojelu) kanssa pidettäviä palavereja erityisluokanopettajalla on valtavasti. Toisin kuin esim. psykologeilla, meille ei ole resursoitu aikaa esim. lausuntojen kirjoittamiseen tai palavereihin, vaan kaikki se työ on tehtävä oppituntien jälkeen ja ilman korvausta.
Haluaisin kouluttautua enemmänkin ja olla kiinnostunut perheiden asioista, mutta kaiken tämän työmäärän jälkeen en enää hirveästi jaksa. Minulla on kotona kaksi pientä lasta, jotka kaipaavat äitiään. Kun saan lapset nukkumaan, nukahdan yleensä sohvalle istualleni sen sijaan, että selaisin nettiä ja kuuntelisin sieltä luentoja.
Olen mielestäni työssäni taitava ja olen myös yliopistosta erityisluokanopettajaksi valmistunut. Minun toivomukseni vanhemmille on, että he luottavat myös ammattitaitooni ja muistavat, että vaikka tekisin työni kuinka sydämellä, minun jaksettava antaa jotain itsestäni myös niille kaikkein rakkaimmilleni, omille lapsilleni.
Meidän koulussa on joka pienryhmässä avustaja ja pidennetyissä oppivelvollisuus luokissa (entinen EHA) on vähintään 2, jossakin kolmekin avustajaa/ohjaajaa.
Näiden lisäksi kunta mielellään käyttää nuoria työmarkkinatukilaisia kouluavustajia, joita valitettavasti jotku koulut käyttävät erityislasten avustajinakin.
Sanon valitettavasti, koska kouluttamattomuus näkyy ja kuuluukin ks.avustajan toimintatavoissa.
Kaupungit ja kunnat mielellään pihtaavat koulunkäynninohjaajien palkkaamisessa ja käyttävät heille ilmaisia (Kela maksaa työmarkkinatuen) kouluttamattomia työntekijöitä. Joillakin näistä nuorista on luontainen ote lapsiin ja erityislapsiin ja näin ollen he ehkä kouluttautuvatkin alalle, mutta näen työssäni valitettavasti toisenkin ääripään.
Nämä nuoret kouluavustajat ovat kyllä suureksi avuksi valmistelutöissä jne., mutta kyllä ammattitutkinnon suorittanut koulunkäyntiavustaja/ohjaaja on ihminen paikallaan.
Koulunkäyntiavustajat ja koulunkäynninohjaajat ovat ammattitutkinnon suorittaneita ja kouluavustajat ovat kouluttamattomia työntekijöitä.
Koulunkäyntiohjaajan/avustajan koulutukseen kuuluu myös sairaan/kehitysvammaisen lapsen avustamisen koulutus.