Miksi suomalainen mies ei puhu eikä pussaa

itse ainakin puhun miehelle miestä kiinnostavista asioista, enkä todellakaan ole edes itsekään kiinnostunut Tupperwaresta, vaatteista, meikeistä ym. joutavanpäiväisestä. Mutta silti mies vain murahtelee vastaukseksi! Selitäpä se... kun olet mies.

Tämä on tämä ikuinen ongelma, kysymys siitä miksi miehet eivät puhu. Niin miksi ? Ei pidä paikkaansa, että naiset olisivat noin pinnallisia, ei sinne päinkään. Kyllä minäkin liitossani yritin, olin hienovarainen, yritin kuunnella, silloinkin, kun mitään ei kuulunutkaan.
Oli yli kaksikymmentä vuotta aikaa, en painostanut. Enkä taatusti suostu ottamaan niskoilleni sitä, että en ollut tarpeeksi noita kaikkia mitä luettelit, että olisi ollut minun syyni, että mieheni aukaisi suunsa vasta siinä vaiheessa, kun minä olin lähdössä. Sitten se oli liian myöhäistä, valitettavasti. Kyllä jokaisen täytyy suunsa itse aukaista, täytyy USKALTAA !
Ymmärsinhän minä, loputtomasti ymmärsin, paitsi
jossain vaiheessa en enää jaksanut. Toivottavasti hän, siis exmieheni, oppi aukaisemaan suunsa ja osaa käyttää taitoaan tulevissa suhteissaan.
Ja, jos jonkun vaimo ei anna suunvuoroa, se täytyy ottaa !

noo kyllähän sitä varmaa puhuis jos sais vastakaikua , ja tietenkin jos olis joku jolle puhua , sinkkuna kun siitä tallataan täällä :(

Kerro nyt ihan konkreettisesti, miten miehen saa puhumaan. Olen sosiaalialan työssä ja tiedän ihan varmasti miten toimitaan hienovaraisesti, saadaan toinen itkemään, jopa mies. Oma mieheni ei vaan tätä tee, ei riitatilanteessa eikä sängyssä. Useimmat vastaukset: ei väliä, sama se, päätä sinä, ei kiinnosta, pitääkö meidän suhteesta puhua, meillähän on kaikki hyvin.
Haluaisin edes joskus vastauksen haluaako makaronilaatikkoa vai pizzaa, päätä sinä, on vastaus. Töissä kyllä ottaa kantaa ja vastuuta, mutta kotona on "tossu", itse en kyllä ole mikään justiina. Kerro ne sanat, jolla saan mieheni avautumaan.

...olisi sopiva houkutus, että miehen saisi puhumaan? Siis oikea menettelytapa? Sinä kerroit vain, miten EI pidä menetellä.

Minä en edes oleta, että mieheni kuuntelisi jokaisen tupperware-höpinän, saati että vastaisi siihen. Meillä onkin vitsinä juttu vaimosta, joka valitti lääkärille: "Mikähän minun miehessäni on vikana, kun saatan puhua tunnin yhtä soittoa eikä mieheni kuule sanaakaan?" Lääkäri: "Hyvä rouva! Se ei ole puute - vaan kyky!"

Tässä tarkempaa käytäntöämme - kerro, jos menee pahasti metsään:

Yleensä varaudun siihen, että jos ei muuten, niin parin konjakin (sivuhuomautus: kyllä hänen alkon käyttönsä pysyy ihan kohtuudessa) jälkeen isäntä avaa sanaisen arkkunsa. Niin kävi myös hiljattain anopin kuoltua. Odottelin rauhassa, milloin hän itse on valmis puhumaan asiasta. Tietysti käytännön asiat puhuttiin, mutta en kysellyt, miltä tuntuu tms. Eikä sen parin konjakinkaan jälkeen mitään tuntien keskusteluja käyty: mies ilmoitti haluavansa käsitellä asian omassa päässään. Selvä, tuumasin minä. Tosin totesin myöhemmin, että itse voin silloin tällöin esim muistella anoppia ääneenkin, mutta kerroin, että en häneltä odota ihmeitä kannanottoja - ja myös sen sanoin, että jos minun asiasta puhumiseni rassaa, hän saa huoletta keskeyttää. Ja luotan siihen, että jos hänellä on aiheesta puhumista, hän osaa tivaamattakin päättää, puhuuko vai ei - ja mitä mahdollisesti puhuu.

Ja jos minulla on miehelleni jotain asiaa (siis sellaista, mitä _mieskin_ pitää asiana), koputan häntä ainakin kuvaannollisesti olkapäähän ja tarkistan, että kuuntelu on päällä. :)