Pullean kissan ruokinta

vinkkejä kaivataan!

Eli siis, eläinlääkärin mukaan kissalla on 'linjat hieman hukassa', ei antanut ohjeita laihtumiseen mutta ajattelin tehdä jotain asian eteen.

Kissa on saanut aikaisemmin epäsäännöllisesti ruokaa ja märkäruokaa on iltaisin ollut tarjolla melkein kokoajan. Tykkää kuitenkin enemmän raksuista ja raksuja ollut yöllä pikkuisen tarjolla ja päivällä n. 16-17 asti. Lisäksi kissa saa yhden 'herkkutikun' illalla.
Kissa on hieman nirso ja syö märkäruokaakin aika vähän. Kissa on myös allerginen ja syö erikoisraksuja ja enimmäkseen Pirkka-märkäruokaa ja myös eläinkaupasta ostettua allergiselle kissalle sopivaa märkäruokaa. Märkäruokaa on arviolta mennyt 1-1,5 annostölkkiä/pussia päivässä. Kisu on naaras ja leikattu, 4 vuotias. Mielestäni suht aktiivinen, juoksee itsekseen ja leikitetäänkin joka päivä.

Olen yrittänyt ottaa asiasta selvää, ja olen ajatellut laittaa kissalle ruoka-ajat (tunti kerrallaan?) ja vähentää raksujen määrää ja opettaa kissan pikkuhiljaa yöraksuista kokonaan pois.

Olisi mukava kuitenkin saada vinkkejä jos jollakin on sellaisia antaa! Tuntuu olevan vähän hakuteillä että mitä pitäisi vähentää. Olisi myös kiva saada vinkkejä siitä mihin aikaan kannattaisi ruokkia, kuinka pitkät ruoka-ajat jne!

3

225

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • peksnaks

      Ruoka-ajoilla ei niin väliä mutta tarkista annosmäärät, eli jos märkäruokaa menee se purkki päivässä niin 40-60g kuivaruokaa riippuen kissan koosta. Pusseissa on yleensä paljonko minkä painoiselle kisulle pitää antaa.

    • lihaa...

      Kuivaraksut on yksi eniten lihottavista ruoista, koska niissä on usein mukana liian paljon hiilihydraatteja. Joten niiden vähentäminen reippaasti ja raa´an lihan lisääminen ruokavalioon on hyvä keino. Kissan ravinnossa saa olla rasvaa, mutta hiilarit on pahasta, siksi myös märkäruoan laatuun kannattaa kiinnittää erityistä huomiota - viljat ja sokerit pois.

      Kissaa ei saa laihduttaa liian nopeasti, vaan kissan pitää saada vähintään 80% entisestä energiamäärästä myös laihtumisen aikana. Liian nopea laihduttaminen/laihtuminen aiheuttaa maksavaurioita helposti.

      Raaka liha myös pitää nälkää paremmin kuin teolliset ruoat, joten ennen yötä kannattaisi antaa sitä. Itsekin annan raakaliha annoksen illalla ja saan nukkua rauhassa 9 kissan lauman kanssa :)

    • Deuce3

      Mihinkään laihdutusruokiin ei kannata haksahtaa. Niitä usein ihan mainostetaan vähärasvaisina, sitten ne sisältävät paljon hiilihydraatteja eli juuri toisinpäin kuin kissa tarvitsisi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      107
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      766
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      625
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe