Kaarle ja Malla istuivat asuntovaunussa Rastilan leirintäalueella.
-Malla, miksi seuraat minua, vaikka yritän parhaani mukaan karistaa sinut elämästäni?
-Minulla on jotain sydämelläni, enkä lepää ennen kuin saan ryittyä sen ulos...
-Sinulla on, indiid, ollut jo ainakin kolmetuhatta mahdollisuutta! Että alahan jo yskiä, ei ole koko elämää aikaa, varsinkaan minulla.
-Vähän ymmärrystä, kiitos. Etkö tajua, miten vaikeaa tätä on sanoa?
-En, kun en tiedä mistä on kysymys. Enkä ymmärrä teitä nuoria.
Kaarle ja Malla alkoivat tuijottaa asuntovaunun rumaa seinää. Vaunu oli vanhan mallinen. Kaarle oli joka sekunti ponnahtamassa pystyyn ja rynnistämässä ulos. Hän ajatteli jo menevänsä rantaan. Malla sen sijaan keräsi voimaa ja rohkeutta asiansa paljastamiseen.
-Kaarle, kuule, meillä on jotain yhteistä...
-Jassoo, puhahti mies miettien kovasti, mitä se voisi olla.
-Ihan totta, kun nyt kerron mitä, et sitten lähde mihinkään. Pysyt siinä vaan.
Hitaasti Kaarle suuntasi uhmakkaan katseensa Mallan kirkkaisiin silmiin.
-No?
-No... No, äitini...
-Kerroit äitisi olevan kuollut, niin? Jatka, niin tästä sitten päästään.
-...Kertoi sinusta, minusta ja hänestä, joko käsität?
Vaunuun lankesi kohiseva hiljaisuus. Pulssit kohosivat... Pupillit laajenivat. Alkoi tulla hiki.
-Sinä saakelin nulikka, tuon tulet kertomaan ukko-paralle, joka tekee kuolemaa! Jolla on hemmetinmoinen omaisuus! Jonka perillinen väität olevasi, ainoa perillinen!
Malla näytti säikähtäneeltä, ehkä pettyneeltäkin. Mutta uhmakkaalta samalla, hän ei pienestä pillahtanut itkuun. Ukko jatkoi räyhäämistään, kunnes luhistui kopperon lattialle jääden sille tielleen.
Paljastus asuntovaunussa
4
256
Vastaukset
- OOOO
Tämä teksti meni kyllä pikkuisen ohi. Mitä tässä haettiin takaa?
- cherish
Jollain tavalla erikoinen teksti. Toisaalta siinä oli jotain uutta, vaikka olikin tyypillinen saippuasarjan kohtaus.
Minä kyllä pidän saippuasarjoista jollain sairaalla tasolla xD - chapeau
Omalaatuinen teksti, dialogivetoinen. Minusta pätkä osoittaa, miten haastavaa on kirjoittaa hyvän kuuloista vuoropuhelua suomen kielellä, tasapainoilla puhe- ja kirjakielen välillä ja ratkoa ongelmaa, mitä kaikkea voi jättää epätäydellisiksi rakenteiksi tullen kumminkin vielä ymmärretyksi. (Itse olen dialogia yrittänyt, eivätkä tulokset olleet kehuskelun arvoisia, niin että en kovin paljoa suosi replikointia) Tässä repliikit ovat teräviä ja aggressiivisia, tämä menee vähän sanailun puolelle ja lipsuu sataprosenttisesta "uskottavuudesta", mutta tämä puoli on ehkä myös harkittua. Eikä jaarittelu ole tietysti välttämättä mitenkään tavoiteltavaa sekään. Siihen nähden tässä on energiaa eikä lukijan aika käy pitkäksi.
Yhteen asiaan kiinnitin huomiota. Käytät paljon määrittäviä sanoja, omasta mielestäni vähän tarpeettomankin paljon (niin, että tulee farssia), koska lukija ei ole mikään imbesilli ja varmasti ymmärtää hienosyisempääkin ilmaisua, mutta tämä on tietysti tyyli- ja tavoitekysymys. Erityisesti minua hauskuutti se, että asuntovaunun seinä nimetään rehellisesti ja kiertelemättä "rumaksi". Esimerkki selventää:
"Hitaasti Kaarle suuntasi uhmakkaan katseensa Mallan kirkkaisiin silmiin."
Sinänsä näillä "hyperrealistisilla" teksteillä on taipumus voittaa minut aina puolelleen, niin että pidin kyllä.
Muistaakohan Giorgio minua tämänkin yhteydessä? Toivottavasti. Mitäköhän hänellä on tällä kertaa tarjottavanaan?- Häyhiö
"Muistaakohan Giorgio minua tämänkin yhteydessä? Toivottavasti. Mitäköhän hänellä on tällä kertaa tarjottavanaan?"
Älä piittaa Giorgiosta, sillä jättämällä hänet huutamaan yksin hän lopulta kyllästyy. Ikävä vain, että hän on ottanut sinut hampaisiinsa. Toisaalta se on myös eräänlainen kunninanosoitus: ei mitäänsanomattomia ihmisiä arvostella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399230Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748074Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625850William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542409Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62127Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821769Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201710Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921486Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71458Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401393