Nyt kaivattaisiin apua ongelmaan.. Kissa kun käy laatikolla kakalla, niin lähes joka kerta se astuu tuotoksensa päälle, eikä tietenkään pese tassujaan, ja kämppä on täynnä pieniä ruskeita tassun jälkiä. Kellään muulla samaa ongelmaa?
Ongelmia on sekä katollisen että normi vessan kanssa. Aluksi kissa ei peittänyt ollenkaan jätöksiään, mutta nyt, kun on alkanut peittää talsii sitten hyvin usein sen päälle.
Tämä oikeasti häiritsee hyvin paljon, siivoaminen, järkyttävän hajun leviäminen.. aikasemmin jäi peppukarvoihin aina kiinni myös, mutta leikatiin lyhkäsemmiksi niin ei ole karvoihin enää kakka jäänyt kiinni. Kakka ei mielestämme myöskään ole lainkaan löysää.
Kyllä tässä alkaa väsyttää jatkuva siivoaminen ja kisun pesulle vienti lähes aina kakalla käynnin jälkeen.
Kisu kakkatassu
20
4879
Vastaukset
- muutosta kehiin
Jos kakka ei ole löysää, ei se jää kiinni karvoihin eikä tassuihin. Kovat kakkakikkareet ei voi jäädä kiinni mihinkään ja kovaa sen kakan pitäisi olla jos kaikki on kunnossa - ei toki liian kovaa. Jos kakassa on ongelmia, siis se on sellaista, että jää karvoihin ja tassuihin, on aika tehdä muutoksia. Lähinnä mieleen tulee sitten ruokavalion muutos, josta poistetaan ne aineet jotka aiheuttaa löysyyttä. Yleensä kyseeseen tulee viljojen poistaminen ruoasta kokonaan ja raa´an lihan lisääminen. Jos ongelma ei sillä poistu, voi myös aloittaa prebioottikuurin tai alkaa antamaan maitohappobakteeria (laktoositonta). Maitotuotteet myös pois ruokavaliosta tai vähintään niiden vaihto täysin laktoosittomiin.
Kun itsellä on useita pitkäkarvaisia kissoja, ei normaali kakka jää kiinni mihinkään. Ei sen enempää karvoihin kuin tassuihinkaan, vaikka kissa kakkaansa sattuisi astumaan. Kiinteän kakan yksi tarkoitus on myös tyhjentää anaalirauhaset (samalla hajustaen kakan), jos niin ei käy voi silläkin alueella tulla ongelmia.
Aika helposti mene hermo jos kerran päivässä pitää kissan tassut pestä ja lattiaa vähän kuurata. Eihän se nyt kovin suurta osaa päivästä kuitenkaan vie, vai viekö? - 15vkoa
Syötetään pennullemme Orijenin kuivaruokaa sekä märkäruokana Animondan Rafiné Soupé Kitten.. Mielestäni nämä ovat melko hyviä ruokia kissalle? Satunnaisesti on annettu myös raakaa jauhelihaa. Maitotuotteita ei olla annettu.
Kyllähän se välillä aikaa vie, riippuen siitä, kuinka pitkälle kakkaisia tassunjälkiä on mennyt. Matolta jälkien pois saaminen on myös yhtä tuskaa. Tähän lisänä vielä kissan tassujen pesu, joka joka kerta kisun rimpuillessa meinaa viedä hermon. No, ehkä ennemmin avopuolisoltani, kuin minulta, mutta hermo menee mulla sitten toisen valitukseen :)- kalaa ja viljoja
Tutkailehan noiden ruokien tuoteselostukset tarkkaan. Vaikka ne luokitellaankin laaturuoiksi, on siellä paljon sellaista mikä voi aiheuttaa ongelmia. Moni kissa ei siedä kalaa, ovat siis allergisia kalalle ja mm. Orijen kuivaruoassa on lohta, kuhaa, taimenta ja useita eri kasviksia. Animondan Rafinessa löytyy samoin kasviksia, maitotuotteita (juustoa), pastaa (vehnää) jne. Laatukaan ei aina takaa, ettei kissa voi olla allerginen jollekin tuotteen ainesosalle, kun se voi olla myös jollekin raa´alle lihalle (mikä nyt kuitenkin on kissalle se luontaisin ravinto).
Osa kissoista ei voi syödä nautaa ja se selittyy sillä, ettei nauta ole kovin lähellä kissan luontaista saalista. Kana on ehkä parhaiten siedettyä. Kalaakaan ei kissat itse juurikaan saalista, vaan se on vain ihmisten ajatus antaa ilmaista ravintoa kissalle (ennen vanhaan kun enemmän kalastettiin). Liiallinen kalaravinto on jopa erittäin haitallista kissalle, tämä nykyään tiedetään.
Koska monissa teollisisssa ruoissa käytetään kalaa ja viljoja, on allergian mahdollisuus hyvinkin suuri, vaikka ruoka olisi laadukasta. Enemmänkin on vaikeaa löytää sellaisia ruokia joita kala- tai vilja-allergikko voisi huoletta syödä.
Jotakin on siis pielessä ja muutosta tarvitaan, koska tuollainen kakan tarttuminen ei ole normaalia. Kyllähän itsekin huomaat, jos vatsa on vähänkään löysällä tarttuu paperiin kakkaa, jos se on kovempaa ei sitä pyyhittäessä paperiinkaan tartu. Usein tapahtuva kakkiminen on myös merkki siitä, ettei kaikki ravinto tule käytettyä hyödyksi vaan osa siitä tulee ns. läpi. Mitä paremmin ruoka käytetään elimistön hyväksi, sitä vähemmän tulee kakkaa eli käyttämätöntä tavaraa ulos.
Mikä hiekka teillä on käytössä? - villava hiiri
Vaihtaisin ensiksi ruoat.
Ihan perus Royal Canin kissan ruoka. Kuivaruoka.
Ja ihan kaupasta peruskostea esimerkiksi Courmet sarja.
Siitä lähtisin. Omat pitkäkarvat ei yleensä ripuloi, mutta on tullut ripulitilanteita ja silloin karva on ripulissa.
- 15vkoa
Niin ja tapahtuuhan tämä rumba kaks kertaa päivässä :)
- 16vkoa
Meillä on puupohjainen paakkuntuva Cat's Best Öko Plus.
No, mun mielestä kun vertaa nyt vaikka tuota Orijenia muihin kuivaruokiin, niin se on aika lailla parhaiten kissalle sopiva. Ainakin yleisesti. Toinen vaihtoehto meillä oli Applaws. Tosissaankin ruokien koostumukset on melko samat, joten valittiin ruoat joissa olisi mahdollisimman vähän kissalle turhaa hiilihydraattia. Tänään ei ole ollut ongelmia likaisten tassujen kanssa. Ihan hyvältä näyttää. Itse epäilin tuota jauhelihaa aiheuttajaksi, mutta on nyt vähän testailussa mikä ruoka aiheuttaa sitä.
Ihan ekana meillä oli, kun kisu tuli niin märkäruokana Whiskas, koska sitä se oli ekassa kodissaan saanut. Mutta huomattiin aika nopsaan, että se on tosi huono meitin kisulle, kun kakka haisee todella todella todella pahalle oli melko löysää. Silloin varsinkin tarttui kakat karvoihin ja tassun pohjiin. Eli siihen nähtynä nykyinen tilanne on ainakin mun mielestä paljon siedettävämpi. Vaihdettiin siis Animondaan parisen viikkoa sitten. Mun mielestä silloin kakan tarttumista on ollu vaan kerran pari viikossa sen jälkeen, mutta avokki nyt taitaa olla eri mieltä :D ja jotenki ne kerrat oon yhdistänyt jauhelihan syömiseen. Eipä sitä kyllä varmaksi osaa sanoa, kun en ole pitänyt kirjaa siitä. Mut nyt kokeillaan sitä, ettei anneta jauhelihaa ja katotaan, kuinka kisun vatta toimii.- muutosta...
Osasyy ongelmiin voi olla myös tuossa "hiekassa", josta aika moni kissa ei tykkää. Puupohjaiset kuivikkeet on monesti erilaisten pissa ja kakkavaivojen taustalla, kun se ei ole kissalle luontaisin tarpeidentekoalusta.
Jos jauheliha on nautaa tai possua, niin voithan kokeilla kanapojanjauhelihaa, se on yleensä hyvin siedettyä tavaraa ja lähinnä luontaista kissan ravintoa.
Jos ruokavalio ei tunnu auttavan, niin sitten pitää miettiä uusiksi ja aloittaa prebioottien (Inupekt forte) tai maitohappobakteerin antaminen (tehobakt, Bioback). - 16vkoa
muutosta... kirjoitti:
Osasyy ongelmiin voi olla myös tuossa "hiekassa", josta aika moni kissa ei tykkää. Puupohjaiset kuivikkeet on monesti erilaisten pissa ja kakkavaivojen taustalla, kun se ei ole kissalle luontaisin tarpeidentekoalusta.
Jos jauheliha on nautaa tai possua, niin voithan kokeilla kanapojanjauhelihaa, se on yleensä hyvin siedettyä tavaraa ja lähinnä luontaista kissan ravintoa.
Jos ruokavalio ei tunnu auttavan, niin sitten pitää miettiä uusiksi ja aloittaa prebioottien (Inupekt forte) tai maitohappobakteerin antaminen (tehobakt, Bioback).Minä voisin olla valmis vaihtamaan hiekkaa, mutta mies tynkää, kun tuon ko hiekan voi vetää vessastakin alas pieninä määrinä. Millainen hiekka olisi paras? Paakkuntuvan sen haluaisin kyllä olevan.
Nyt ei olla annettu tosiaan n. viikkoon mitään muuta kuin kuiva- ja märkäruokaa. Ei ongelmia, kunnes tänään.. Ei likainen peppu, eikä tassunpohjat mutta tassun päällä järkyttävä kasa kakkaa! En tiedä miten onnistunut, eikä ole käyny tolla tavalla aikasemmin..no pesurumbahan siitä alkoi odotettavasti. Kyllä tälläisen vielä kestää, mutta eipä ole kissallekaan kiva.. Haluan sen vain olevan onnellinen :) - onnellinen kissa..
16vkoa kirjoitti:
Minä voisin olla valmis vaihtamaan hiekkaa, mutta mies tynkää, kun tuon ko hiekan voi vetää vessastakin alas pieninä määrinä. Millainen hiekka olisi paras? Paakkuntuvan sen haluaisin kyllä olevan.
Nyt ei olla annettu tosiaan n. viikkoon mitään muuta kuin kuiva- ja märkäruokaa. Ei ongelmia, kunnes tänään.. Ei likainen peppu, eikä tassunpohjat mutta tassun päällä järkyttävä kasa kakkaa! En tiedä miten onnistunut, eikä ole käyny tolla tavalla aikasemmin..no pesurumbahan siitä alkoi odotettavasti. Kyllä tälläisen vielä kestää, mutta eipä ole kissallekaan kiva.. Haluan sen vain olevan onnellinen :)Jos kysyt asiaa niiltä jotka toimii jätevesiputkistojen kanssa, saat kyllä varmasti vastauksen "mitään muuta kuin sitä itseään ei saa laittaa vessanpönttöön", siis vessapaperin lisäksi. Vaikka niissä kissanhiekkapussien kyljissä lukisi mitä tahansa, niin niitä ei pidä laittaa pöntöstä alas. Pienikin määrä mm. bentoniittihiekkaa kerääntyy pikkuhiljaa putkien pohjalle, vaikka kakkakikkareen mukana sitä menisi laittajan mielestä kovin vähän. Painavana se painuu putkien pohjaan ja alkaa kertyä kasoiksi kunnes tukos on valmis. Omistaja sitten maksaa putkiremontin kulut, kun selviää mikä on syynä tukokseen. Ruokajätteitä ei saa laittaa pönttöön, vaikka nekin on maatuvaa ja hajoavaa tavaraa. Siksi ei edes sitä Ököä pidä pöntöstä alas vetää.
Tämän voit kertoa miehellesi ja jos hän ei usko, niin soita vedenpuhdistamolle, jätevesilaitokselle tmv. ja kysy heiltä. Osa ei tiedä, ettei esim. talouspaperiakaan saisi laittaa pönttöön, vaikka se on paperia kuten vessapaperi. Tämä johtuu siitä, että talouspaperissa on mukana kiviainesta, josta johtuu taas se, että se on mm. vessapaperia kestävämpää ja lujempaa käytössä. Sillä ei pidä puhdistaa esim. silmälaseja, koska se voi naarmuttaa lasien pinnan. Se ei siis myöskäään hajoa putkistossa kuten vessapaperi tekee. Mainoksessa ollut vessapaperirullakaan joka on tehty vessapaperista ja mainoksen mukaan hajoaa, ei kyselyn mukaan ole suositeltavaa tavaraa pönttöön laittaa.
Eli tuo ongelma ei johdu raa´asta lihasta vaan joko märkä- tai kuivaruoan koostumuksesta tai suoliston herkkyydestä. Joten kipaisehan ostamaan sitä prebioottia tai maitohappobakteeria (muista että pitää olla laktoositonta) ja ala antamaan ohjeen mukaan.
Itse suosittelen kyllä mikrohiekkoja, syystä että ne on lähinnä luontaista kaivelualustaa, pitää hajut ja tekee kunnon tiukat pissapaakut jotka on helppo korjata laatikosta pois. Ne myös tulee loppupelissä halvemmaksi kuin muut kissanhiekat, koska niitä ei tarvitse kovin usein kokonaan vaihtaa uuteen. Varsinkaan jos käyttää hyvää hiekkalapiota jolla saa kaikki pienetkin hiekkamurut (likaiset) laatikosta pois. Ja kun laittaa sitä hiekkaa riittävän kerroksen laatikon pohjalle, eikä yritä säästää väärällä tavalla. - 5 vuotta
16vkoa kirjoitti:
Minä voisin olla valmis vaihtamaan hiekkaa, mutta mies tynkää, kun tuon ko hiekan voi vetää vessastakin alas pieninä määrinä. Millainen hiekka olisi paras? Paakkuntuvan sen haluaisin kyllä olevan.
Nyt ei olla annettu tosiaan n. viikkoon mitään muuta kuin kuiva- ja märkäruokaa. Ei ongelmia, kunnes tänään.. Ei likainen peppu, eikä tassunpohjat mutta tassun päällä järkyttävä kasa kakkaa! En tiedä miten onnistunut, eikä ole käyny tolla tavalla aikasemmin..no pesurumbahan siitä alkoi odotettavasti. Kyllä tälläisen vielä kestää, mutta eipä ole kissallekaan kiva.. Haluan sen vain olevan onnellinen :)Älkää hyvät ihmiset vetäkö vessassatas alas kissan tuotoksia.
Kisa tekee tuotokset asitaan ja ne otetaan pussiin ja heitetään roskiin.
Ku pistää vessanpyttyyn, vpi tulla eteen vessan tukos tilanne.
Eikäihan kotiovella vaan kauempana.
Ja tulee isot autot aukaiseen, kalliiksi tulee.
- Mies
Tätä lähdetään sitten kokeilemaan.. Paljonkohan tuhoa olen elämäni aikana aiheuttanut, kun on mennyt pöntöstä alas talouspaperia, ruokaa, ja kaikkea muuta yhtä mukavaa x) onnea vanhan asunnon asukit !
- tietoa tästä
http://www.kuopio.fi/web/kuopion-vesi/mita-ponttoon-voi-laittaa
Tuosta voi jokainen asiasta kiinnostunut varmistaa, mitä sinne pönttöön ei saa laittaa. Yllättävän moni luulee, että ruokajätteitä voi laittaa pöntöstä alas, onhan se maatuvaa ja bio-hajoavaa. Mutta siltikään sen paikka ei ole vessan pöntössä vaan siellä biojäte-astiassa. Perunan palaset tukkii putkiston aika helposti, sen hajoaminen kun kestää melkoisen tovin. Vain liemiä voi sinne pönttöön kaataa, muttei paistorasvoja kun joulukinkkua taas kohta paistellaan. Kinkun rasva kun jäähtyessään kovettuu ja tukos onkin valmis.
Jos käy lukemassa miten suuria summia vuosittain mm. Helsingin seudulla menee turhaan, noiden tukosten ja muiden vuoksi (oliko se 400 000 €). Saa ehkä vähän osviittaa siitä, ettei se ihan pieni summa ole. Moni ajattelee, ettei se kosketa itseä kun asuu vaikka kerrostalossa. Mutta jokainen putkiremontti tulee vuokralaisen tai osakkeen omistajan maksettavaksi, vaikkei syyllistä kiinni saataisikaan. Silloin se maksu tulee niillekin jotka toimivat oikein.
Omakotitalossa asujat ehkä vähän paremmin tämän pitää hanskassa, koska maksaja on silloin täysin selvä ja se on asunnon omistaja itse.
Meillä sentään ei tarvitse pyyhkimisen jälkeen papereita laittaa roskikseen, kuten jossakin pitää. Täällä sen voi laittaa pönttöön, meillä kun on sen suuret putket putkistoissa. Joissakin maissa paperit tukkii viemärin, koska putket on niin pienet.
- 16vkoa
Olisiko tämä hiekka siis hyvä?`http://www.mustijamirri.fi/tuote/compact-care-babypowder-mikrohiekka-vauvatalkintuoksuinen-14-kg/023912/
Eikö kissanhiekan vaihto pitäisi tapahtua hiljalleen? Eli esim pohjalle uutta hiekkaa, ja päälle sitten sitä vanhaa? Alkaa sopivasti tuo vanha hiekka loppumaan, niin voisi harkita hiekkalaadun vaihtoa.
Maitohappobakteeria on nyt ostettu kissulle. Purkissa lukee, että maks 10 päivän ajan antaa sitä.. kuinkas sitten sen jälkeen toimitaan?- talkki ja kissa
Kyllä Compact Care on hyvä.
Vaihdan itse ihan kokonaan, muutaman viikon välein, riippuen hajuista.
Pesen astian ja uusi hiekka tilialle.
Sitten lisäilen pikkuhiljaa kunnes on aika vaihtaa taas.
Minulla ei ole vauvantalkkia taan sellaista krystals
- 16vkoa
Ihana pentumme päätti tänään ekaa kertaa käydä sängyssämme kakkalla :( On siis AINA tehnyt ennen tarpeensa laatikolle. (lukuunottamatta ekan päivän jännityspisut meni myös sängylle). Mistä tämä voi johtua??
- 16vkoa
Tosiaan eilisestä asti annettu maitohappobakteeria. Ja sänkyyn tehty kakka selkeästi löysää.
- löysää
16vkoa kirjoitti:
Tosiaan eilisestä asti annettu maitohappobakteeria. Ja sänkyyn tehty kakka selkeästi löysää.
Minkä nimistä se maitohappobakteeri on? Oletko varmistanut, että se on laktoositonta ja eläimille tarkoitettua ja annostus on oikea. Maitohappobakteerin ei pitäisi aiheuttaa löysyyttä jos siinä ei ole laktoosia, annostus on oikea ja se on todella tarkoitettu eläimille. Prebiooteista Inupekt Forte on eläinlääkärin mielestä kissoille yksi parhaita.
Kakan löysyys jo itsessään voi olla syy siihen, että kissa tekee tarpeet sänkyyn. Usein se johtuu kivusta jonka kissa yhdistää hiekkalaatikkoonsa ja siksi siirtyy tekemään pehmeään paikkaan.
Compact Care on joidenkin mieleen, toiset taas sanoo, että se alkaa haista suht pian. Itse käytän Extreme Classic hiekkoja, sekä hajulla että ilman ja olen ollut jo vuosia tyytyväinen. Ever Clean on yksi hyvä merkki ja siitä löytyy paljon eri versioita, mutta mielestäni sen hinta-laatusuhde on huono. Kokeilemalla se paras hiekka kyllä löytyy.
- kisu 17vkoa
Aptus Tehobakt Pet... apteekin täti neuvoi ja antoi tämän.
Ajattelin myös, että kivusta teki tarpeensa sänkyyn. No, kokeiltiin uutta hiekkaa, laitettiin kokonaan eri laatikkoon, ja kissa käy nyt pelkästään siellä. Ei käy enää vanhalla laatikolla, koska siellä on sitä vanhaa hiekkaa. Kakat on silti edelleen melko löysiä, jostain syystä siis tuo maitohappobakteeri ei auta.
Meillä on nyt pussi Compact Carea ja pistin lauantaina tilaukseen zooplussalta juurikin tuota Extreme Classicia. Aivan selvästi kissamme tykkää enemmän tuosta mikrohiekasta.. mutta kun vielä vain saisi tämän kakka-asian päätökseen :) Vähemmän tuo astuu kakan päälle kuin aikaisemmin, mutta huomaa siitä, että kakka on löysää, kun koko peppureikä on ihan ruskea sen jälkeen. Ja usein ei myöskään nuole sitä puhtaaksi vaan meidän pitää pyyhkiä se märällä talouspaperilla.- aikaa ja selvitystä
Tehobakt on myös ihan hyvä tuote, mutta ei sekään tehoa jos ruokavaliota ei muuteta ja syy on siinä. Sitten tietysti voi olla muitakin syitä kuten esim. Giardia tai jokin muu suolisto-loinen. Giardiaa kannattaa epäillä jos mikään ei tunnu ulosteen koostumukseen auttavan. Joskus se on vaivana vaikka ulosteessa ei olisi mitään outoakaan, varsinkin aikuisilla hyvin usein se on oireeton. Ulostenäyte kannattaa tutkituttaa jos epäilee jotakin loisiin tai alkueläimiin viittaavaa olevan.
Ruokavalio on kuitenkin muutettava nyt vähäksi aikaa mahdollsimman miedoksi. Eli voisit kokeilla kanaa keitettynä ja annat liemineen, eli vaikkapa sitä kananpojanjauhelihaa keität ja annat sitä. Kun vatsa alkaa korjaantua, alat pikkuhiljaa antamaan muuta ja teet havaintoja mikä löysyyttä aiheuttaa, jos se löysyys on korjaantunut tai tulee uudestaan. Joskus vaiva voi vaatia antibioottikuurin, mikäli suolistossa on jokin bakteeritulehdus, sen kanssa sitten ehdottomasti maitohappokuuri. Inupekt Fortea voi syöttää joko koko ajan tai 3-4 viikon kuureina, se ei ole (kuten ei mikään prebiootti) lääke, vaan ravintolisä josta ei jatkuvasti käytettynäkään ole haittaa. Toki ruokavalio ja suoliston tasapaino sekä terveys on ne tärkeimmät tekijät. Mitä kauemmin löysyyttä kestää, sitä huonompi on kissan yleiskunto koska vitamiinit ja ravinteet yms. eivät silloin imeydy suolistosta elimistön käyttöön vaan ne tulee ulosteen mukana pois.
Toivottavasti jokin syy ja hoito löytyy. - klöntti perskarvoiss
Voisit viedä eläinlääkäriin jos jatkuu.
Kissavauvasi saattaa olla saanut Giardia-infektion.
Sitä epäiltiin minun kisuni ripuloinnin takana, Kesti kauan, välillä pahaa, välillä melkein ohi.
Kaikki kissat sai napin lääkettä ja ripuloija söi antibioottia.
Astiat desinfioin kloriitilla.
Sen saa testattuakin tarvittaessa.
Naudanlihaa mirrin vatsa ei edelleenkään siedä.
Mutta huoh, ohi on. Kyllä pahimmillaan kakka pääsi roiskahtamaan muuallekin kuin astiaan, vaikka iso kissa olikin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä912900Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991686Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461557- 871391
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021374Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21079Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329874Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257855