Jatkan kyselemistä, vaikka joku "joojoo" ehti jo pitämään minua "pösilönä". Jaksan "jauhaa" toivoen, että minulle jaksetaan myös vastata.
Nimimerkki Stina kirjoittaa keskusteluketjussa 'Ry:n pihalla' seuraavasti (vanhoillislestadiolaiselle Leenulle):
"Miten suhtautusit Leenu, jos rakastuisit silmittömästi mieheen, joka ei kuuluisi sinun uskoon? Tiedän sellaisia tapauksia.Ja rakkaus on ollut vielä niin suurta että sen takia uskosta on jouduttu eroamaan. Nimenomaan jouduttu,kun teidän usko ei hyväksy "vääräoppisia"."
Koska Stinalle ei ole vielä kukaan vastannut, haluan poimia tämän asian omaksi aihepiirikseen. Sen verran se kiinnostaa myös minua.
Onko keillään muilla kokemuksia tällaisista "epäpyhistä liitoista", joissa "antaudutaan kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa"?
Tarkoittaako avioliittoon asti johtava rakkaus vl:n ja ei-vl:n välillä käytännössä sitä, että toisen on luovuttava uskostaan? Joko vl jättää vanhoillislestadiolaisuuden tai ei-vl kääntyy lestadiolaiseksi?
Olen joskus leikilläni ajatellut, että vanhoillislestadiolaiseksi voisi kääntyä ihan sillä perusteella, että silloin sopivan aviopuolison löytyminen voisi helpottua huomattavasti. Vanhoillislestadiolainen liikehän on käsittääkseni täynnä uskovia nuoria.
Koska en kuitenkaan itse ole lestadiolaisessa uskossa, en voi kuvitella, että menisin vl:n kanssa naimisiin muuta kuin siinä tapauksessa, että hän on valmis vaihtamaan uskoaan.
Minulle siis aviopuolison valinnassa tärkein kriteeri on se, että me molemmat olemme samassa uskossa. Näin käsittääkseni myös vl:ille. (Ymmärrän siis hyvin, jos vanhoillislestadiolaiset vierastavat rakkaussuhteita uskovien ja ei-uskovien välillä.)
Edellyttäähän jo pelkästään lasten kasvattaminen sitä, että näissä hengellisissä asioissa katsotaan samaan suuntaan.
6.Rakkaus vl:n ja ei-vl:n välillä
3
321
Vastaukset
- gurano
Taisitpa jo itse vastata itsellesi. Miksi kysyt?
Ei usko ole "vaihdettavissa". Se on yksin Jumalan lahja. Voin rakastua ei vl-naiseen, mutta en halua olla tottelematon pyhän hengen neuvoille.
Eivät ole helppoja tilanteita, kun inhimilliset tunteet jylläävät. Lähipiiriltä tarvitaan ymmärtäväistä mieltä, mutta kuitenkin selkeää opetusta siitä, mikä on parhaaksi. Ei kukaan vl voi painostaa toista ratkaisuihin. Yksin usko pelastaa. Mutta vaikeaksi siinä käy uskominen, jos pohjimmiltaan ajatellaan asioista erilailla. Niinkuin totesit.- mar-ge
Avaukseni ei lopulta ollutkaan kysymys, vaan vain tällaista pohdintaa...
- xena
ei säily uskomassa, jos alkaa seurustella ei-vl:n kanssa... Ensin vaivihkaa pienestä ja viattomasta kehkeytyy suurta ja sydäntä paaduttavaa... Kokemusta on enkä soisi samaa kenellekään toiselle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399230Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748074Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625850William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542409Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62127Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821769Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201710Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921486Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71458Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401393