Tervetuloa Nauruvaaraan

Isoin isoisä ikinä

Ostin kirjan kannen perusteella. Ja onneksi ostin, sillä teos on sanalla sanoen timanttinen! Kyseessä on Toni Juhanteen kirjoittama lastenkirja, joka jaksoi viihdyttää aikuistakin aina viimeiseen sananparteen. Kirjailija on onnistunut luomaan kaksi rinnakkain kulkevaa tarinaa, jotka nivoutuvat yhteen tapahtumien edetessä. Toinen tarina kertoo Aapelin ja kumppaneiden seikkailuista Nauruvaaran kaduilla ja koulussa. Toisessa puolestaan kerrotaan Nauruvaaran kaupungin perustamisesta. Ja juuri tarina Nauruvaaran synnystä on enemmän kuin nerokas!

Teos on pullollaan huumoria ja hölmöläismäistä hassuttelua, mutta samalla otetaan esille vakaviakin asioita kuten koulukiusaaminen, lapsen yksinäisyys ja isättömyys. Kustantajan nettisivuilla mainitaan, että Juhanne opiskelee opettajaksi, ja ainakin kirjan aiheiden perusteella hän tuntuu tietävän mistä nykylapset ovat kiinnostuneet.

Kirjan kuvitus on todella silmiä hivelevän hienoa! Antti Venetpalon tyyli on jotain sellaista, mitä suomalaisessa lastenkirjallisuudessa ei ennen ole nähty. Kuvissa on jotain videopelimäistä, mikä viehättää ainakin minua.

Suosittelen kirjaa kaikille lastenkirjallisuudesta kiinnostuneille. Veikkaan, että Tervetuloa Nauruvaaraan on seuraava lasten suursuosikki!

9

461

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maalari90

      Kansi näyttää kyllä hienolta..hmm... Ja miespuolinen kirjoittaja... Taidanpa käydä ostamassa, koska pikkuveljen synttärit lähestyvät.

    • Tummaihoinen

      Olen huomannut, että useissa suomalaisissa aikuisten ja lastenkirjoissa olevat tummaihoiset ihmiset nostetaan esiin ihonvärinsä vuoksi. Oli ilo huomata, että Juhanteen kirjassa on tummaihoisia henkilöhahmoja, mutta ihonväriä ei nosteta jalustalle, eikä tekstissä mainita asiasta. Tarkkasilmäinen huomaa tummaihoiset ainoastaan kuvituksesta.

      Kirjassa ihonväri on normitila. Ja tummaihoisen tytön nimeäminen Irina Irvilärveksi ilman pienintäkään rasismin virettä osoittaa Juhanteelta hienoa ajattelua!

      T: Tummaihoinen suomalainen

    • Mitä ihmettä

      Helsingin Sanomien arvostelija ei pitänyt kuvista, mikä on käsittämätön juttu! Kuvathan on älyttömän siistejä! Katsokaa vaikka kantta! Sisäsivuilla kuvat ovat mustavalkoisia, mutta eivät todellakaan "harmaita", vaan tunnelmallisia.

    • Haisuli86

      Itse en oo kirjaa lukenut, mutta lapset tykkää kovasti!

    • NewYork90

      Kuva "haavoittuneesta Ollista" oli huippu! Repesin:)

    • maija1995

      Hehee! Huippu kirja! Kantsii lukea!!

    • Lassiitteri

      Toni Juhanteen esikoiskirja tuo aivan uudenlaista otetta suomalaisiin lastenkirjoihin. En malta odottaa seuraavaa teosta!

    • Yksinhuoltaja

      Meilläkin lapset hullaantuivat kirjaan! Sitten piti mennä kirjastoon ja etsiä jatkoa Tervetuloa Nauruvaaraan -kirjalle, mutta muita Juhanteen kirjoja ei saatavilla ollutkaan. Ja lapset pettyivät.

      Tietääkö joku onko Juhanne kirjoittanut muita kirjoja?

    • Hannis22

      Kirjan takakannessa lukee, että Juhanne on esikoiskirjailija. Ensimmäinen kirja taitaa olla kysesssä. Mutta ensimmäiseksi todella hyvä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      228
      2909
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      8
      1637
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      4
      1329
    4. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      103
      1196
    5. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      123
      1161
    6. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      75
      1087
    7. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1025
    8. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1022
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      937
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      135
      922
    Aihe