Näkijän apua henkisen tien kulkuun

Hei! Olen 35-vuotias nainen, kokenut vahvan rajatilakokemuksen, jonka seurauksena lähdin suuntautumaan henkiselle tielle. Nyt tuntuu, kuin kehitys olisi pysähdyksissä ja kaipaan näkijän apua eteenpäin. Olen ristiverinen, vaalennettu, lämpimistä väreistä pitävä ja henkinen ihminen.
167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hei

sinä olet selvästikin ottanut haasteen vastaan, vaikkei se helppoa olekaan. jatka vain siitä.
puhuttaessa rajatilakokemuksista sanon, ettei siinä tarvitse välttämättä olla kirkon kanssa tekemisissä. sen voi kokea muutenkin, aivan itsekseen. ota iso vihko pöydälle ja kynä käteesi. ota aikaa ja keskity. laita kynä paperille ja katso mitä tapahtuu.

se voi kestää, siihen voi mennä paljon aikaa. mutta se tapahtuu kuitenkin. sillä tavalla saat yhteyden ja vastauksia kysymyksiisi, aivan suoraan. ja vaikka koko vihko täyttyisi oudolla käsialalla, älä luovuta. sinä opit lukemaan omakirjoittamaasi tekstiä.

t. Keskiyö

Äänestä

Kommentoi aloitusta


henkinentie kirjoitti:

Hei! Olen 35-vuotias nainen, kokenut vahvan rajatilakokemuksen, jonka seurauksena lähdin suuntautumaan henkiselle tielle. Nyt tuntuu, kuin kehitys olisi pysähdyksissä ja kaipaan näkijän apua eteenpäin. Olen ristiverinen, vaalennettu, lämpimistä väreistä pitävä ja henkinen ihminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu