IS:n uutisointi

Savon sanomissa oli aivan asiallinen uutinen Iisalmessa eilen illalla eri puolueiden kanssa neuvotelluista luottamushenkilöpaikoista.Iisalmen Sanomat ei uutisoinut.Mutta epäilen ,että tämän päivän aikaan on kyhätty juttu oikein kepulaisten kuvien ja lausuntojen kanssa.Katsotaanpa aamulla.
287
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ne ovat karmeaa töhnää. Puolue kaatuu Soinin sydäriin. Entäs sitten?

Äänestä
  • Perusuomalaisilla on koko suomen kansan tuki, kannattaa muistaa. Soinista tulee Espoonkaupungin valtuuston puheenjohtaja, ensi kaudeksi. Kepu hilaa suomea liittovaltioksi, yhdessä kokoomuksen ja sossujen kanssa. Siinä kaupassa lähtee kepulaisilta maataloustuet, nyt joutuvat pettämään itseään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tulevan ennustaja kirjoitti:

Savon sanomissa oli aivan asiallinen uutinen Iisalmessa eilen illalla eri puolueiden kanssa neuvotelluista luottamushenkilöpaikoista.Iisalmen Sanomat ei uutisoinut.Mutta epäilen ,että tämän päivän aikaan on kyhätty juttu oikein kepulaisten kuvien ja lausuntojen kanssa.Katsotaanpa aamulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu