Voi ei, tuntuu että tässä pää hajoaa ihan justiinsa... Itseltäni viimeisetkin järjen hivenet ovat hävinneet, joten VIISAAMMAT PLIIS NEUVOKAA! Eli eli...
Olen siis seurustellut lähes neljä vuotta. Objektiivisesti katsoen poikaystäväni on todellakin ihanteellinen poikaystävä: luotettava, rakastaa minua, hyvännäköinen, hyvä opiskelupaikka, perhekeskeinen, rahaakin on jne... Nyt olen kuitenkin huomannut, että lähes jokainen piirre hänessä ärsyttää minua - lisäksi tuntuu, että kun itse tulen töistä tai koulusta kotiin, minua ei kotona odota mies, vaan ennemminkin lapsi tai muu vastaava (pelleilee ja lässyttää jatkuvasti). Seksi on hyvää, mutta mitään intohimoa siinä ei enää ole..
Hän on ensimmäinen KUNNON poikaystäväni - häntä ennen harrastin lähinnä irtosuhteita. Olemme todella erilaisia ihmisiä (paitsi molemmat ollaan tosi impulsiivisia, minkä johdosta riitoja syttyy pienistäkin asioista), mutta silti suhde on toiminut. Ensitapaamisemme ei ollut mitään salamarakkautta, ja silloin ajattelin, että samanlainen tapaus kuin muutkin: haluavat kerran panna (tai useamman), mutta ei mitään muuta. Ja kävipä sitten niin, että hän osoittikin myös muuta kiinnostusta!
Mutta nyt... Tapasin tosiaan toisen miehen, jonka kanssa kemiat klikkasivat täysin yksiin. En voisi pettää poikaystävääni (tai mikä nyt on pettämisen määritelmä, mutta tarkoitan tässä seksuaalista kanssakäymistä), enkä ole tosiaan pikkurillillänikään koskenut tähän henkilöön. Mutta ihastuin kuitenkin, ja hän ihastui minuun, mikä pahinta. Tekstailimme jonkin aikaa - toki hyvin muodollisessa mielessä - kunnes hän pyysi minua ulos. Tässä vaiheessa sain itse kakistettua ulos, että seurustelen. Ja niin no - yhteydenpitomme päättyi sitten siihen.
Nyt ajattelen jatkuvasti tätä toista henkilöä. Hän on mielessäni IHAN KOKO AJAN. En oikeastaan tunne häntä juuri, mutta silti jokin vetoaa kovasti ja tuntuu, että tulen hulluksi. En ole kertaakaan suhteemme aikana ajatellut eroa, mutta nyt olen hieman "leikitellyt ajatuksella" - ja samalla tullut siihen lopputulokseen, etten pystyisi jättämään häntä. Sen sijaan, jos poikaystäväni jättäisi minut, tämä on ensimmäinen kerta, kun ajattelen, ettei maailmani murtuisi siitä.
En tiedä, mitä tästä pitäisi ajatella... Onko tämä vain tällainen ohi menevä vaihe? Vai onko meillä väärät motiivit olla yhdessä? En ole aikaisemmin suhteemme aikana menettänyt yöuniani kenenkään muun takia, mikä pistää todellakin miettimään asioita.... En oikein osaa sanoa, onko suhteemme rakkautta vai kovaa kiintymystä... Järki sanoo, että mies ei vaihtamalla parane, koska täydellisyyttä ei ole olemassa, mutta miksi sitten haikailen muualle?? En missään nimessä kaipaa irtosuhteita, eli en usko, että "kaipaan vapautta" tai "omaa tilaa".. Mitä sitten? Ja tottakai tiedostan myös sen, että en oikeasti tunne tätä ihastustani juuri lainkaan eli voihan hän olla vaikka kuinka hirveä oikeasti.....
Mikä ihme mua vaivaa? Voisin vaikka maksaa, että saisin pyyhittyä tämän toisen ihmisen mielestäni, koska tämä on todellakin hermoja raastavaa! Unohtamisesta tekee kuitenkin vielä vaikeampaa se, että olemme samassa työ- JA opiskelupaikassa! SANOKAA, että tämä menee ohi, koska sekoan muuten!
Olen siis seurustellut lähes neljä vuotta. Objektiivisesti katsoen poikaystäväni on todellakin ihanteellinen poikaystävä: luotettava, rakastaa minua, hyvännäköinen, hyvä opiskelupaikka, perhekeskeinen, rahaakin on jne... Nyt olen kuitenkin huomannut, että lähes jokainen piirre hänessä ärsyttää minua - lisäksi tuntuu, että kun itse tulen töistä tai koulusta kotiin, minua ei kotona odota mies, vaan ennemminkin lapsi tai muu vastaava (pelleilee ja lässyttää jatkuvasti). Seksi on hyvää, mutta mitään intohimoa siinä ei enää ole..
Hän on ensimmäinen KUNNON poikaystäväni - häntä ennen harrastin lähinnä irtosuhteita. Olemme todella erilaisia ihmisiä (paitsi molemmat ollaan tosi impulsiivisia, minkä johdosta riitoja syttyy pienistäkin asioista), mutta silti suhde on toiminut. Ensitapaamisemme ei ollut mitään salamarakkautta, ja silloin ajattelin, että samanlainen tapaus kuin muutkin: haluavat kerran panna (tai useamman), mutta ei mitään muuta. Ja kävipä sitten niin, että hän osoittikin myös muuta kiinnostusta!
Mutta nyt... Tapasin tosiaan toisen miehen, jonka kanssa kemiat klikkasivat täysin yksiin. En voisi pettää poikaystävääni (tai mikä nyt on pettämisen määritelmä, mutta tarkoitan tässä seksuaalista kanssakäymistä), enkä ole tosiaan pikkurillillänikään koskenut tähän henkilöön. Mutta ihastuin kuitenkin, ja hän ihastui minuun, mikä pahinta. Tekstailimme jonkin aikaa - toki hyvin muodollisessa mielessä - kunnes hän pyysi minua ulos. Tässä vaiheessa sain itse kakistettua ulos, että seurustelen. Ja niin no - yhteydenpitomme päättyi sitten siihen.
Nyt ajattelen jatkuvasti tätä toista henkilöä. Hän on mielessäni IHAN KOKO AJAN. En oikeastaan tunne häntä juuri, mutta silti jokin vetoaa kovasti ja tuntuu, että tulen hulluksi. En ole kertaakaan suhteemme aikana ajatellut eroa, mutta nyt olen hieman "leikitellyt ajatuksella" - ja samalla tullut siihen lopputulokseen, etten pystyisi jättämään häntä. Sen sijaan, jos poikaystäväni jättäisi minut, tämä on ensimmäinen kerta, kun ajattelen, ettei maailmani murtuisi siitä.
En tiedä, mitä tästä pitäisi ajatella... Onko tämä vain tällainen ohi menevä vaihe? Vai onko meillä väärät motiivit olla yhdessä? En ole aikaisemmin suhteemme aikana menettänyt yöuniani kenenkään muun takia, mikä pistää todellakin miettimään asioita.... En oikein osaa sanoa, onko suhteemme rakkautta vai kovaa kiintymystä... Järki sanoo, että mies ei vaihtamalla parane, koska täydellisyyttä ei ole olemassa, mutta miksi sitten haikailen muualle?? En missään nimessä kaipaa irtosuhteita, eli en usko, että "kaipaan vapautta" tai "omaa tilaa".. Mitä sitten? Ja tottakai tiedostan myös sen, että en oikeasti tunne tätä ihastustani juuri lainkaan eli voihan hän olla vaikka kuinka hirveä oikeasti.....
Mikä ihme mua vaivaa? Voisin vaikka maksaa, että saisin pyyhittyä tämän toisen ihmisen mielestäni, koska tämä on todellakin hermoja raastavaa! Unohtamisesta tekee kuitenkin vielä vaikeampaa se, että olemme samassa työ- JA opiskelupaikassa! SANOKAA, että tämä menee ohi, koska sekoan muuten!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hyvin kirjoitettu tuo tilanteesi. En ole paras neuvomaan, mutta jos tämän uuden miehen kanssa natsaa kemiat yhteen ja olisit alkanut häntä tavata, olisi se ennen pitkää johtanut kuitenkin eroon nykyisestä miehestäsi. Hyvä kuitenkin kun kerroit seurustelustasi tuolle toiselle. Hän jätti rauhaan, mutta voi olla ettei teillä kummallakaan ole nyt rauhaa toisistanne. Täydellisyyttä ei toisiaan ole olemassa, mutta voihan sitä kuunnella itseään sen verran, että jos nykyinen ei enää natsaa niin miksi haluaa olla siinä suhteessa. Tuossa esität jo hyviä kysymyksiä itsellesi.
Itselläni on ollut hyvin samankaltainen tilanne joskus ja kokemuksen syvällä rintaäänellä voin neuvoa, että parempi ensin päättää mitä teet nykyiselle suhteellesi ja vasta sitten mahdollisesti miettiä uusia kuvioita. Realistisesti ajateltuna joudut kuitenkin käymään kovan koulun, jos päätät erota nykyisestä miehestäsi ja kohtaamaan sellaisia tuskan ja kivun tunteita, ettei uusi suhde tule onnistumaan, tai ainakin se tulisi olemaan hyvin vaikeaa. Omat tunteet kun tahtoo olla sellaisia, että vaikea oikeasti rakastua uuteen, ennen kuin kaikki vanhat asiat on käyty tunnetasolla läpi. Tuo ihastuminen uuteen mieheen ei välttämättä kerro mistään muusta kuin siitä, että tiedostat oman suhteesi tilan ja alitajuisesti hätäännyt ja alat etsimään uutta tunteiden kohdetta/kumppania ja kohde ei ole edes kovin oleellinen. Itse vastaavassa tilanteessa olleena, en katunut eroa enää kun olin käsitellyt tunteeni kunnolla, mutta uutta "suhdettani" heti eron jälkeen kaduin jälkikäteen erittäin paljon. Nyt mietittynä, olen varmaan ollut ihan sekaisin, sillä en tasapainoisessa mielentilassa voisi ikinä kiinnostua millään tasolla kyseisestä henkilöstä. Mutta toisaalta voi olla, että sinun kiinnostuksesi on aitoa. Niin tai näin, suosittelen nyt keskittymään vain omaan suhteeseen, kerro vaikka miehellesi suoraan mitkä tunteesi on, sillä ethän voi enää mitään menettää.
Moi. Ekaksi tulee mieleen, että tuttu turvallinen, kunnon mies on alkanut ärsyttämään ja etitään uusia tuulia elämään. Mieti tarkasti, Toi tunne toiseen voi haihtua ja sit on ikävä oman puolison luo. Ajattele sitä toista puoliskoas...kannattaiskos kertoa tästä tilanteestasi se ei silloin varmasti loukkaisi. Jos hän on kypsä, hän ymmärtää kyllä yhteydenotot ja et olet kertonut olevasi varattu. Tottakai ihastumisia tapahtuu, mutta ne on tarkoitettu myös "näpsäisemään" ihmistä ja kasvattamaan luonnetta.Mut ajattele niin et käyttäydy, kuin toivoisit itsellesi käyttäytyvä...se ei ole turha lause....Tulet saamaan saman käytöksen myöhemmin, miten itse toimit. Kaikkea hyvää!