Kundit kiertueella 2

Fairytale.Fairytale

-Kuka perrkele hiiviskelee mun huoneessa keskellä yötä? Kysyi Aleksin kylmä ääni Ilkan korvan juuressa. Ilkka värähti kuullessaan tuon äänen ja kiihottui yhä enemmän. Aleksi ei tainnut tunnistaa häntä pimeässä eikä hellittänyt otettaan vaan piti Ilkan edelleen tiukasti kiinni lattiaan painettuna. Aleksin kädet painoivat Ilkan käsiä lattiaan ja tämän jalat lukitsivat hänen jalkansa paikoilleen.
Miehen vahva ja jännittynyt kroppa tuntui raskaana Ilkan päällä.

Sitten Ilkka tunsi kuinka Aleksin alavartalo painautui yhä tiukemmin kiinni hänen omaansa. Takamuksen päällä tuntui erityisen kova paine ja Ilkka tunsi Aleksin kovan kalun painautuvan häntä vasten. Ilkan suusta pääsi kiimainen huoahdus.
Aleksi kuuli kiihkon Ilkan äänestä ja työnsi itseään yhä tiukemmin tätä vasten. Hän oli jo kauan himoinnut hintelää kitaristiaan, tämän hoikkaa vartaloa ja timmiä pikku persettä. Hän junttasi miehen takamusta koko kroppansa voimalla edes takaisin. Ah kuinka hyvältä kiinteä peppu tuntui hänen jalkojensa välissä! Aleksi oli jo niin kovana, että Ilkka tunsi tämän kiimaisen kalun peppunsa reiällä housujenkin läpi.

Aleksi tunsi kiihottuvansa liikaa ja laukeavansa pian, jos hän vielä jatkaisi Ilkan pikku pepun junttaamista. Hän lopetti ja hellitti otettaan. Ilkka käytti tilanteen hyväkseen ja hyökkäsi ylös lattialta. Hän kiepautti pahaa aavistamattoman Aleksin nyt vuorostaan kiinni lattiaan ja asettui istumaan kahareisin tämän päälle. Aleksi ei vastustellut.

-Sinusta tulee nyt minun narttuni. Ilkka kähisi kiiman karhealla äänellä. Sitten hän kumartui alas suutelemaan Aleksin houkuttelevaa suuta. Aleksi vastasi kiihkeään suudelmaan ja nosti kätensä Ilkan hartioille. Ilkka painoi päänsä Aleksin kaulalle ja imi. Aleksin kurkusta pääsi vaimea vaikerrus.

Ilkka eteni kaulalta vahvaan rintaan. Hän otti Aleksin vasemman nännin suuhunsa ja imi, näykki ja kiusoitteli sitä. Käsillään hän hyväili Aleksin vatsaa ja treenattuja vatsalihaksia. Aleksi värisi hänen allaan ja huohotti raskaasti. Ilkan käsi kulki tämän alavatsalla, piirrellen iholle ympyröitä. Aleksi säpsähti rajusti jokaisesta kosketuksesta, yhä voimakkaammin mitä alemmas Ilkan kosketus ylsi. Hitaasti Ilkka siirtyi avaamaan Aleksin housujen vetoketjua. Aleksi kävi jo niin kuumana ja kiihkeänä, että työnsi kaluaan hanakasti vasten Ilkan kättä. Ilkka työnsi kätensä Aleksin boksereihin ja tunsi kuuman, kiimalimaa tihkuvan ja ah niin kovan kalun kädessään.

Ilkka ei ollut ennen pitänyt miehen kalua kädessään ja tilanne tuntui yhä kiihottavammalta. Aleksin elin oli iso ja paksu, hyvin suonikas. Hän halusi ottaa sen suuhunsa ja imeä sitä oikein kunnolla. Ensin hän runkkasi kalua muutaman vedon ja sitten hän laskeutui alas työntääkseen päänsä Aleksin jalkojen väliin. Aleksi vikisi Ilkan kosketuksesta ja hänen kalunsa paisui entisestään. Se oli jo aivan kiimasta limaisena ja paine oli kestämätön.

Ilkka otti miehen terskan huultensa väliin ja imi hellästi. Hän pyöritteli kieltään kalun pään ympärillä, hitaasti ja härnäten. Sitten hän otti koko kalun suuhunsa ja imi. Aleksi voihki nautinnosta. Ilkka imi ja runkkasi, mutta lopetti ennen kuin Aleksi ehti laueta.

Hän nousi pois Aleksin päältä ja käski tämän kontalleen lattialle. Aleksi totteli. Ilkka kiskoi farkut pois jalastaan ja katseli maassa kontallaan olevaa Aleksia. Alastoman miehen kiinteä perse oli ikään kuin tyrkyllä tämän pyllistäessä häneen päin. Näkymä sai hänen jo ennestään kovan kalunsa vieläkin kovemmaksi.

Ilkka laskeutui polvilleen Aleksin taakse ja hieroi käsillään tämän piukkaa takamusta. Hän avasi miehen pakaroita käsillään paljastaen tiukan reiän. Hitaasti Ilkka työnsi etusormensa Aleksin perseeseen. Aleksi huohotti kiivaasti ja ynähti Ilkan liikuttaessa sormea reiässä. Aleksin reikä oli todella tiukka. Ilkka runkkasi omaa kaluaan ja sormetti Aleksin reikää. Hitaasti hän alkoi työntää kovaa kaluaan sisään. Hän sai työntää oikein kunnolla, jotta kalu uppoaisi ah niin tiukkaan perseeseen. Aleksi voihki äänekkäästi ja otti käsillään tukea lattiasta. Samalla hänen perseensä nousi korkeammalle ja Ilkka pääsi työntymään syvemmälle sisään.

Ilkka pumppasi sisään ulos Aleksin tiukkaa reikää ja Aleksi voihki ja huusi. Ilkka tunsi tulevansa ja ampui lastinsa sisään Aleksin reikään. Hän pumppasi vielä muutaman vedon spermaa valuvaa reikää kunnes veti edelleen jäykän kalunsa ulos. Aleksi lysähti lattialle ja Ilkka laskeutui tämän viereen silittämään tämän hiuksia. Hänen kätensä ohjautui alas miehen haaroihin ja tämän kovalle kalulle. Ilkka kiersi sormensa Aleksin kalun ympärille ja runkkasi. Aleksi laukesi huutaen.

Raukeina miehet jäivät lattialle makaamaan, pidellen yhä toisistaan kiinni. Aleksi nukahti nopeasti. Hänen perseensä valui yhä Ilkan spermaa. Hymy kareili Ilkan huulilla kun hän nousi ja puki farkut ylleen. –Oma pikku panopuuni. Tästä tulee paras kiertue ikinä. Hän kuiskasi ja poistui huoneesta.


Kommentoikaa vapaasti.

1

761

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sudden Depth

      Lyhyt ja ytimekäs. Ei tämä huono ollut, mutta ainahan sitä lukisi pidempiä.

      Tai mikäs minä olen sanomaan...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      49
      1857
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      165
      1658
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1388
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      239
      1333
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      211
      1252
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      332
      1147
    7. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1145
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1096
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      314
      1067
    10. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1057
    Aihe