Soitin noin kaksi viikkoa sitten arkipäivänä klo 14 aikoihin kyseiseen autokorjaamoon. Esittelin itseni, ja kerroin lyhyesti 10 vuotta vanhassa Xsarassa olevista kolmesta viasta. Yritin saada jotakin summittaista arviota korjauskustannuksista ja samalla varata korjausaikaa.
Puhelimeen vastannut mies kuunteli lyhyen ja selkeän selostukseni, mutta sanoi sitten melko kireän oloisella äänellä, että hänellä on sillä hetkellä asiakas. Hän ei siis kommentoinut vikoja mitenkään. Kysyin, että voisiko hän soittaa minulle takaisin, kun vapautuu. Hän lupasi tehdä niin.
Ilmeisesti puhelimeen vastannut henkilö ei ole vieläkään vapautunut, koska mitään puhelua ei ole kahteen viikkoon kuulunut. Varmistin vielä ennen kuin lopetin puhelun, että hän sai numeroni ylös.
Vikojen kertomisen lisäksi kysyin puhelun aikana, että voisiko hän sanoa, että mitä bensalaatua juuri ostamaani Citroenin malliin suositellaan. Ihmettelin, kun Citroenin ammattimies ei muka osannut vastata, vaan pyysi tarkistamaan asian Nesteen sivuilta.

Vastaukset 8
Vanhimmat
se kirjoitetaan autosick.
Väärin, se kirjoitetaan se.
Ehkä siellä on liikaa asiakkaita.
Ehkä se mies oli vaan kyllästynyt citikan omistajien jatkuviin soittoihin,ei hetken rauhaa,piha ja halli täynnä hajonneita citikoita.Samoja vikoja korjataan yhä uudestaan ja uudestaan ja sitten vielä joku kysyy mitä bensaa citikkaan laitetaan.......
Viisaampaa on kysyä kuin olla kysymättä. Se ero on ketjun aloittajalla ja sinulla. Sinä olet niitä ihmisiä jotka paskoo housuun, kun taas viisaammat ymmärtävät olla paskomatta.
Voisi kuvitella että Citroenin vikojen korjaamisesta elantonsa hankkiva olisi kiinnostunut potentiaalisista asiakkaista, mutta kai sitten joku muu asia on hänelle tärkeämpi.
paljon asiakkaita vähän henkilökuntaa ja ei mitään normaalia huoltoa vaan mitä ihmeellisten vikojen selvittelyä
Auto chick arvio korjauksesta oli 1.800 €. Citroen Xsara. Auto vietiin lopulta vehoon josta korjattuna ulos alkuperäis osilla lasku 800€.
Ammattitaito maahantuojilla ilmeisesti aika paljon parempi, vaikka kalliimmat osat.