alkoholisti

Kun vielä join, en voinut suhtautua mihinkään elämän tilanteeseen kuin muut, terveemmät ihmiset. Vähäisinkin seikka aiheutti mielentilan, joka sai minut uskomaan, että minun oli juotava puudutaakseni tunteitani. Mutta puudutus ei parantanut tilannetta, joten etsin edelleen pakotietä pullon avulla. Tänään minun on oltava tietoinen alkoholismistani. Minulla ei ole varaa uskoa, että olen saanut juomiseni hallintaan-muuten alan jälleen ajatella, että olen saanut elämäni hallintaan. Tuo hallinnan tunne on kohtalokas toipumiseni kannalta. T:AA-lainen.
2482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Aivan.Ihmisessä tapahtuu AA ohjelman avulla!sisäinen"herääminen todellisuudelle ja juomiselle!Ja jos niin onnellisesti käy,että henkilö haluaa raitistua,niin silloin on hyvät mahdollisuudet onnistua!Päivä kerrallaan raittiina 11 vuotta!

Äänestä
  • raitistua jos osaa juoda oikein. Taas tuli uusia tutkimustuloksia että hiukan tissuttelevat (lasi viiniä tai kaksi olutta) selvisivät älykkyyttä ja matematiikkaa vaativista tehtävistä paremmin kuin täysin raittiit :-) Aika usein sellaiset ihmiset ryhtyvät raittiiksi jotka eivät osaa juoda rauhallisesti. Toki on sellaisiakin jotka oikeista juomatottumuksistakin ryhtyvät syystä tai toisesta raittiiksi. Minä pysyn rauhallisena tissuttelijana ja joskus sitten vähän rennompi olo pitää ottaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


raitis alkoholisti kirjoitti:

Kun vielä join, en voinut suhtautua mihinkään elämän tilanteeseen kuin muut, terveemmät ihmiset. Vähäisinkin seikka aiheutti mielentilan, joka sai minut uskomaan, että minun oli juotava puudutaakseni tunteitani. Mutta puudutus ei parantanut tilannetta, joten etsin edelleen pakotietä pullon avulla. Tänään minun on oltava tietoinen alkoholismistani. Minulla ei ole varaa uskoa, että olen saanut juomiseni hallintaan-muuten alan jälleen ajatella, että olen saanut elämäni hallintaan. Tuo hallinnan tunne on kohtalokas toipumiseni kannalta. T:AA-lainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu