Market Energia

Älkää vaan kukaan koskaan menkö Market Energian halvan spot-sähkön lankaan. Me mentiin eikä meinattu millään päästä eroon. Tässä muutamia huijarien käyttämiä konsteja:
- laskuttavat jonkun spot-hinnan ja korjaavat sitä myöhemmin, jopa vuoden päästä
- nostavat omatoimisesti vuotuisen sähkökulutuksen arviota
- viis veisaavat etäluettaville mittareille. Lukemat voivat olla vaikka vuoden takaa
- hyvittävät 1/6 liikaaperityistä euroista per lasku
-laskuissa laskuvirheitä
- lasku kirjoitettu sellaiseen muotoon, että perehtyminen vie aikaa
- laskuttivat meiltä huhtikuun loppuun mennessä noin 50 % vuotuisesta sähkönkulutusarviota, mitä emme tietentään suostuneet maksamaan. Siitä alkoi pitkällinen sopimuksen purkamiskeskustelu, sillä olimme erhtyneet tekemään määräaikaisen sopimuksen. Kokemuksesta voin sano, että kyllä on huijauksessa monet konstit ja keksivät koko ajan lisää.

2

244

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näin se homma menee

      Laskutustyyli spot-hintaisessa sopparissa: Koko vuoden arvioitu kulutus (arvio yläkanttiin) jaetaan kymmenellä, niin saadaan "kuukauden arvioitu kulutus" ja tuo sitten on luonnollisesti 12x vuodessa. Laskutetaan 3kk etukäteen arvioiduilla spot-hinnoilla, jonka jälkeen arviolaskutettu jakso "tasataan toteutuneilla spot-hintojen mukaisilla hinnoilla". Soppareissa oli hintakatto, ettei asiakkaalta laskutettava hinta ole esim yli 7,8snt/kWh, mutta koska ensin on laskutettu vaikka 7snt/kWh ja sitten jälkikäteen "tasataan toteutuneilla hinnoilla", voi lopputuloksena olla hyvinkin 7snt 7snt/kWh samalta ajanjaksolta - niitä siis vaan ei laskuteta kerralle, eli ei yli "hintakaton".

      Myöhemmässä vaiheessa asiakkaiden soppari on muutettu Market Sähkö -nimiseksi soppariksi, jossa perusmaksu on noin 6€/kk ja sähkön hinta noin 9snt/kWh. Tuo muutos on ilmoitettu laskussa siten, että siinä on mainittu "tulevat sähkölaskut arviolta" ja erillelyssä näkuu nimi Market Sähkö ja erittelyn hinnoissa näkyy nuo hinnat.

      Tavallaan tuo kaikki menee just niinku sopparissa seisoo, mut harva asiakas oikeasti oivaltaa koko kuviota ja näin ollen kiltisti makselee laskua laskun perään.

      Monet on vaihtaneet firmaa kyllästyttyään tuohon ja odottelevat edelleen liikamaksujen palautuksia. MIKÄLI palautukset tulee, niin niissä todellinen sähkönkulutus ja arviolaskutetut laskut "tasataan" irtisanomishetkellä voimassa olevalla Market Sähkö -nimisen sopimuksen hinnalla. Toisin sanottuna tuolla kalliilla hinnalla "tasattuna" koko asiakkuuden aikainen kulutus, ei sitä liikamaksua yllättäen enää olekaan...

      VINKKI: VIRHEELLISTÄ LASKUA EI TARVI MAKSAA, VAAN SIITÄ ON REKLAMOITAVA LASKUTTAJAA VIIPYMÄTTÄ. Monet ei valitettavasti tiedä tätä ja makselee tunnollisesti, mutta kiroillen selkeästi pieleen arvioituja laskuja..

      TOINEN VINKKI: MISTÄ TAHANSA SÄHKÖFIRMASTA PÄÄSEE EROON, KUN VAIHTAA TOISEEN FIRMAAN JA ANTAA SEN TOISEN FIRMAN HOITAA MYYJÄNVAIHTO (eli entisen irtisanominen) ASIAKKAAN PUOLESTA.

      KOLMAS VINKKI: MIKÄLI OLET MAKSANUT SELKEÄSTI LIIKAA, NIIN REKLAMOI SEURAAVISTA LASKUISTA, JÄTÄ NE MYÖS MAKSAMATTA JA KUN OLET KÄYTTÄNYT SÄHKÖÄ LIIKAMAKSUN VERRAN, VAIHDA FIRMAA. Näin liikaa laskuttanut firma ei jää sulle velkaa..

      NELJÄS VINKKI: LASKE PALJONKO ASIAKKUUTESI AIKANA KÄYTTÄMÄSI SÄHKÖ JA PERUSMAKSU TODELLISUUDESSA TEKEE, asiakkuusaika kuukausina X perusmaksu kilowattituntimäärä asiakkuusaikana X kWh-hinta = kaikki maksut. Laske kaikki aikaisemmin maksamasi laskut yhteen. Vähennä maksamiesi laskujen summa laskemastasi todellisesta laskutettavasta määrästä = tiedät jäätkö itse velkaa, vai jääkö firma velkaa sulle.

      VIIDES VINKKI: VAIKKA LASKUTUKSESSA OLISI MITÄ SOTKUJA JA VAIKKA OLISIT JUST TÄNÄÄN MAKSANUT UUSIMMAN LASKUN, VAIHDA SIITÄ HUOLIMATTA FIRMAA HETI, EPÄSELVYYDET VIE AIKAA JA NE EHTII HOITAA FRIMANVAIHDON JÄLKEENKIN!

    • energia2

      Sähkömarkkinalaissa etukäteislaskutus on kiellettyä. Sähköä ei voi laskuttaa kuin jälkikäteen ja sitä varten on nykyään etäluettavat mittarit.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      35
      4513
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      55
      3115
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      47
      3001
    4. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2813
    5. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      345
      2730
    6. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      8
      2705
    7. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      41
      2520
    8. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      6
      2260
    9. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      54
      2135
    10. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      46
      1713
    Aihe