Minun tarinani...

sillä lailla...

Olen ollut koko ikäni siitepöly/eläin allergikko. Minulla on ollut pajon allergia oireita pienestä pitäen aina keväisin ja loppu syksystä. Olen myös syntynyt pari viikkoa aikaisemmin mitä piti ja jouduin tämän takia "happikammioon" koska keuhkoni eivät olleet tarpeeksi kehittyneet vielä. Mummoni kuoli astma kohtaukseen.

Hommasimme koiran ollessani lukion 2. luokalla eli kun olin 17-vuotias heti koiran hommaamisen jälkeen keuhkoni alkoivat oireilemaan eli tuli hengenahdistusta ym... Koiran hommasimme helmikuussa muistaakseni tolloin. No koira oli niin rakas ettei siitä voinut luopua ja sainkin oireeni kuriin kun asuntoomme hommattiin ilmanpuhdistimia. Jouduin kuitenkin toukokuussa siitepölyaikoina pyörähtämään yhtenä iltana hengittämässä spiiraa (avaava astmalääke) kun pef arvoni olivat laskeneet todella alas (en muista paljon). No silloin aloin puhumaan koiran pois annosta, mutta porukat olivat sitä mieltä, että johtuu vain siitepölystä. Sama homma oli myös siihen aikaan aina kun sairastuin johonkin flunssaan niin saman tien oli hirveet hengenahdistukset. No tällein meni lukion 2. ja 3. luokka.

Tämän jälkeen lähdin armeijaan heinäkuussa jolloin ei ollut juuri minkäänlaisia oireita siis armeijassa ollessani. Ainut vain, että aina kun menin himaan niin jouduin taas koiran kanssa tekemisiin ja silloin alkoi taas henkeä ahistaa. Sen kuitenkin muistan, että öisin aina armeijassa yskitti. No jouduin sitten jossain lokakuussa armeijassa PEF seurantaan ja jouduin myös intissä vähän huonoihin hommiin 9 kk:deksi, niin koitin tämän astman avulla itseni keplutella 6 kk mieheksi joten tuli sitten siihen PEF arvo taulukkoon heiteltyä vähän mitä sattuu. Eli lähinnö jos puhalsin 500-550 niin saatoin laittaa 470 tai jonkun 480 ja aamulla oli laitoin aina arvot ala kanttiin ja illalla normaalit. Kotona kummiskin laitoin aina normaalit arvot viikonloppu lomilla ollessani. No sit lopulta päödyin Kajaanin keskussairaalaan spirometria kokeeseen ja sieltä sitten määrättiin minulle Budesonid Easyhealer 400 mikro grammane inhalaatiojauhe jota otetaan 2 annosta aamuisin ja 2 iltaisin sit vielä Avamys 27,5 mikro grammane 2 suihkausta molempiin sieraimiin iltaisin. Niin ja vielä ventoline diskus aina tarvittaessa. Näillä lääkkeillä sain kummiskin kaikki oireeni kuriin ja jouduin palvelemaan sen 9 kk joka tapauksessa.

No armeija loppui ja muutin kotoani pois opiskelemaan 2010 elokuussa. Edelleen oli astmalääkkeet käytössä ja itsestäni tuntui, että ne voisi lopettaa tosin en kuitenkaan kehdannut vaan hoisin astmaani normaalisti ja kävin myös kontrolleissa. Tulokset olivat aina hyvät tosin spirometria kokeesta muistan sen verran aina, että olikohan uloimmat keuhkorakkulat? eivät aina avautuneet kunnolla ilman ventolineä ja sillä saatiin paremmat puhallusarvot aina lekurissa. Tosin tupakan poltto alkoi myös yhtäaikaa silloin kotoa muutettuani ja tulikin sitten vedettyä toisella kädellä piippua ja toisella norttia keskimäärin noin 10 savuketta päivässä ja tätä jatkui se vuosi. Viimeisin kontrolli oli viime toukokuussa jolloin lääkäri ilmoitti, että voit vähentää lääkityksen (budesonid easyhealer) 1 annokseen aamuin ja illoin.

No vähensinkin keväällä, mutta menin koti paikkakunnalleni töihin ja taas koiran takia jouduin sen tuplaamaan siihen 2 annokseen aamuin illoin vielä 1 annos aamuin ja 1 illloin ventolineä, Tämän lisäksi vielä otin heinix allergilääkkeet käyttöön jotta pystyin asumaan kesän kotonani.

No nyt tänä syksynä palasin taas opiskelemaan ja omaan kämppääni ja aattelin, että nyt voin lyhetään sen annostuksen siihen 1 annokseen aamuin ja 1 illoin, mutta sairastuin viimy syksynä mykoplasmaan joka kesti 6 viikkoa ja keuhkoni olivat aivan paskana. Samaan aikaan jäi myös tupakanpoltto. Nyt kummiskin mykoplasmasta toivuttu ja kokeiliin taas lääkkeen pudottamista 1 annokseen aamuin ja 1 illoin, mutta tuntuu kuin se olisi vajaa eli välillä päivällä alkaa ihan yks kaks ahistmaan sitten se loppuu ja saattaa alkaa parin tunnin päästä taas uudestaan. Mietinkin, että alan taas huomenna vetämään sen 2 annosta aamuin ja 2 illoin sillä mykoplasman jälkeen kun käytin tätä annostusta ei ollut oireita ennen kuin sit tiputin taas siihen 1 annos aamuin ja illoin.

Olenkin alkanut miettimään pikkuhiljaa, että olenko pilannut kirjaimellisesti keuhkoni sillä, että halusin armeijasta aikasemmin pois ja hommasimme koiran vai olisiko tämä "astma" voinut muutenkin puhjeta minulle myöhemmin. Nyt on myös alkanut pelottamaan "kuukasvoisuus" ym. sivuvaikutukset jota saa kun kortisonia käyttää pitkään. Voiko olla, että olen loppu elämäni riippuvainen näistä astma lääkkeistä, jotka osaltaan valehtelemalla itselleni hommasin?

Kiitoksia kaikille vastanneille ja tiedän olen idiootti!

2

419

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ravinto vaikuttaa

      Synnyin vuonna 1968.

      Olen lapsesta asti saanut banaanista allergisia oireita eli kovaa vatsakipua ja turvotusta.

      Lopetin maidon juonnin n. 14 vuotiaana, koska Pekka Puska sanoi maidon rasvan lihottavan ja tappavan minut. Uskoin. Söin rasvatonta jogurttia ja tavallisia juustoja.

      n. 15 vuotiaana alkoi päänahkani hilseilemään ja kutiamaan. Kokeilin kaikkea mahdollista shampoota ja 10 vuoden etsinnän jälkeen Bio sarja oli sopiva, kun käytti 4 erilaista shampoota vuorotellen eli joka pesukerralla oli eri shampoo.

      23 vuotiaana diagnosoitiin laktoosi-intoleranssi ja sen jälkeen olen syönyt laktoosittomia maitotuotteita.

      n. 30 vuotiaana aloin saamaan allergisia oireita koivun ja lepän siitepölystä, johon söin antihistamiinia vuosia. Sain oireita myös punaisesta paprikasta ja currysta, joten niiden syöminen piti lopettaa. Lisäksi sain allergisia oireita jostain ulkopuolisesta, joka hävisi kun tuli pakkanen ja lumi. Alkoi taas heti lumien sulattua. Söin vuosia antihistamiinia lähes läpi vuoden.

      Lisäksi kärsin aina jonkinasteisesta ummetuksesta tai kovasta vatsasta, vaikka söin aina täysjyvää ja ruista. Viimeiset vuodet söin ainoastaan luomua ja juureen tehtyä hapanruisleipää.

      Vuonna 2009 luin Tiede-lehden keskustelupalstan D-vitamiiniketjua ja sen innoittamana aloin syömään D-vitamiinia 100µg/vrk syyskuun alusta toukokuun loppuun, koska kesällä olen päivällä auringossa nahka paljaan. Tämä helpotti siitepölyallergiaa jonkun verran, mutta jouduin silti syömään antihistamiinia lähes vuoden ympäri. Monta muuta positiivista asiaa D-vitamiinista huomasin myös.

      Syksyllä 2011 jätin viljat ruokavaliosta ja korvasin ne kasviksilla, hedelmillä, marjoilla, hyvillä rasvoilla ja proteiinilla.

      Keväällä 2012 ei tullut mitään oireita siitepölystä.

      Myös päänahan kutina ja hilseily loppui ja voi pestä hiukseni millä tahansa shampoolla. Myös hiuksia kasvoi runsaasti lisää (parturi kertoi hiuksieni uuskasvusta) ja huomasin sen lopulta itsekkin, kun hiukset olivat paksummat kuin koskaan ennen.

      Myös kaikki ruoka-aineallergiat, masennus, suolistovaivat, verensokerin rajut heittelyt, jatkuva nälkä ja heikotus poistuivat viljojen myötä. Näihin lääkäri kyllä määräsi kaikenlaisia lääkkeitä.


      http://personal.inet.fi/koti/remeli/viljat.htm

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      139
      2793
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      270
      2433
    3. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      26
      1466
    4. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      121
      1162
    5. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      105
      1120
    6. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1033
    7. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      13
      992
    8. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      58
      886
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      297
      867
    10. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      62
      864
    Aihe