Mystinen ongelma/auttakaa joku näkijä?

Kuka oli eilen petollisessa mielessä liikenteessä tapaamisen suhteen?
Teenkö oiken jättäessäni mieheni?
Tuleeko minulle uutta rakkautta?

Auttakaa, olen todella hämmentynyt eilisestä "tapaamisesta", tarvitseeko minun pelätä tätä ihmistä...
257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei

en osaa puhua tarkoista asioista, voin vain katsoa energiaasi ja mitä sen lähellä on.
minusta sinä et nyt ole parhaimmassa vedossasi. en tarkoita terveyttäsi, vaan henkistä tilaasi.
minusta sinä olet kohdannut kilpailijasi. odotuksesi ovat korkealla, niin, mikseivät olisikaan? siihen on toki jokaisella oikeus, kunhan se on kohtuullista. mutta joskus ajatuksesi voivat olla hieman lapsenmielisiä, suo anteeksi suoruuteni.
kun tahdot jakaa työllä hankitun ja vaivalla nähdyn, se tekee kipeää. oletko siihen valmis?

sinulla on kärsimystä, mutta sinulla on myös rohkeutta. jos luotat itseesi, niinkuin uskon sinun tekevän, silloin et voi toimia väärin. mutta ole reilu ja avoin, älä jätä sanomatta kaikkein tärkeintä. jokainen ihminen ansaitsee myös lohdutuksen sanan, sekä kunniaa tekemästään.

tässä on monta virtaa sekaisin keskenään, aivan kuin liikennevalot olisivat sekaisin. tulee ihan mieleen amerikkalaiset sähköjohdot.
jos nostat kytkintä, ei tiesi tule heti olemaan mikään moottoritie. joudut hiipimään kinttupolkuja kunnes löydät oman avenueesi.

pelko ei ole koskaan terve tunne, sillä on aina pitkät juuret. mitä sinä pelkäät? mistä se on lähtöisin?
sinä kohtaat henkisesti oman kilpailijasi. valitsit niin tai näin, et sinä kuitenkaan yksin jää.

t. Keskiyö

Äänestä
  • Kiitos Keskiyö;) Suoraa ja koskettavaa puhetta!
    Pelkään tätä mystistä ihmistä,joka ei saapunut tapaamiseen,
    ns. sokkotreffit ja myöhemmin sain viestiä, jossa hän paljasti
    tuntevansa minut, itse en tiedä kuka hän on?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


skysky1 kirjoitti:

Kuka oli eilen petollisessa mielessä liikenteessä tapaamisen suhteen?
Teenkö oiken jättäessäni mieheni?
Tuleeko minulle uutta rakkautta?

Auttakaa, olen todella hämmentynyt eilisestä "tapaamisesta", tarvitseeko minun pelätä tätä ihmistä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu