Yksinäisenä ei voi olla onnellinen

i.like.you

Ei voi vaikka miten päin sitä miettii. Kyllä sitä kaipaa vierelleen jonkun rakkaan eli naisen minun tapauksessani. Ei mua tee raha, tavarat tai terveys onnelliseksi.

En voi olla onnellinen edes kenenkään muiden puolesta koska niillä on kumppani jonka kanssa tehdä ihania asioita, loikoilla sohvalla ja nukkua yhdessä.

Itse sitä joutuu olemaan yksin himassa joka päivä ja joka ikinen yö miettien et miksi on niin huono ettei kelpaa kenellekkään.

29

473

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • erakko :)

      Kyllä mä osaan olla onnellinen yksinäisenä.

    • yksin onnellinen

      Mun mielestä eka asia, joka ihmisen täytyy opetella, on itsen kanssa toimeen tuleminen, ts. aikuistuminen ja itsenäistyminen. Se tarkoittaa sitä, että pärjää yksin, kykenee olemaan yksinkin onnellinen eikä ripustaudu kehenkään. Silloin parisuhdekin onnistuu, kun toisen niskaan ei kaada vastuuta omasta onnellisuudestaan ja hyvinvoinnistaan.

      • kypsähtänyt

        Olen täysin samaa mieltä. Moni pilaa suhteen heti alkuunsa juuri sillä lailla, että heittäytyy kuin lapsi myllynkiveksi toisen kaulaan. Se ei ole kahden kypsän aikuisen liitto.


    • Oma valinta. Voit valita itsesäälin ja katkeruuden ja sen, että käytät aikasi yksinäisyyden miettimiseen. Tai voit valita hyväksymisen: ok, olen yksin, teenpä elämästäni silti parhaan mahdollisen. Sen sijaan, että pyörit miettimässä yksinäisyyttäsi teet asioita, joista nautit.

    • 15+9

      Olen samaa mieltä, että yksin ei voi olla onnellinen. Ihmisen ei vaan ole hyvä olla yksin. Elämä on ihan erilaista kun saa jakaa sen toisen kanssa.

    • 15+10

      Tuo onnellisuus on omasta mielestä kiinni, joku ei ole koskaan onnellinen.
      Useimmat luulevat tulevansa onnellisiksi sitten kun jokin asia toteutuu vain huomatakseen ettei näin ollutkaan.

      • kypsähtänyt

        Tämäkin on niin totta. Yksin haaveillaan parisuhteeseen ja sitten huomataan, että siinäkin voi olla yksin ja se vasta karmeata onkin. Silloin haluaa taas yksin, mutta eipä se niin vaan onnistukaan jos on lapsia tai lainaa yhdessä. Jne.


    • jepjep

      On tullut myös huomattua tämä. Elämä on niin kuolettavan tylsää kun elää yksin. Joka päivä ne samat rutiinit, ei ikinä mitään uutta. Olisi kuin lottovoitto löytää rinnalle se elämänkumppani.

      • Elät vain kerran.Jokainen päivä on lopullisesti menetetty sen jälkeen kun se on ohi. Et voi koskaan enää palata nuoreksi/nuoreksi aikuiseksi/varhaiseen keski-ikään... Jos jätät mahdollisuutesi nyt käyttämättä niin ne jäävät ikiajoiksi käyttämättä.

        Jokainen hukattu päivä on kirjaimellisesti hukattu. ELÄ ja tee niitä asioita, mistä pidät. Kamalaa tuhlausta käyttää elämänsä rutiineihin ja "kuolettavaan tylsyyteen". Joku, joka on kuolemansairas, antaisi kaiken mitä hänellä on saadakseen takaisin mahdollisuuden elää terveenä.


    • sa..

      yksinäisenä ehkä voi olla onnellinen jos vaan osaa.mä en osaa,enkä ole onnellinen.

    • tiedän mistä

      kiikastaa. Läheisyys se on joka tekee onnelliseksi. Ilman kosketusta on ikävä elää, vakikka niinkin pystyy elämään.... toinen juttu on juttelukumppanin tarve.

    • vitun yksinäinen

      Haluan rakkautta

    • Yksin nukkumaan taas...joka päivä siis.

    • ppp6

      Mitä te yksinäiset teette sen eteen, että saisitte ystäviä/parisuhteen?

    • yksinäinen..

      Kirjoitellaan vapaille naisille esim suomi24 treffeissä oleville. Vastauksia takas ei tosin ikinä tule

      • ppp6

        Silloin sinun kannattaa miettiä mitä teet väärin? Ja jos ystävää haet se voipi olla mieskin.


    • ......

      Ihmiset ovat raakalaisia. Hanki koira tai kissa ja saat parempaa seuraa.

    • ergi

      Ihminen voi olla onneton vaikka mitään ei puuttuisi. Se on ehkä ihmisen synnynnäinen ominaisuus. On tärkeää kehitellä uhkakuvia ja miettiä miten selviää. Tämän tuntien voi yrittää keskittyä siihen, mikä elämässä on hyvin ja iloita siitä.

    • gönhi

      Kyllä ihminen voi olla onnellinen yksinki jos omassa mielessä kaikki on kunnossa.
      Jos on herkkä taipumaan masennukseen niin aivan takuulla ihminen on onneton yksin,minä esimerkiks nautin todella paljon välillä olla yksin mutta liikaa on aina liikaa.

    • MisMieOon

      Ellei ole erakkoluonne niin yksinäisenä on vaikea olla onnellinen.
      Vaikka olisi onneton yksinäisyydestään, ei kannata rypeä itsesäälissä.
      Katkera ja itseäänsäälivä ihminen on kuin pystyynojennettu keskisormi,
      ei tunnu turvalliselta, saati viisaalta lähestyä sellaista vaikka ymmärtäisikin katkeruuden lähteen.

    • I am Miss Lonely

      Itselläni tilanne on taas se, että olen jo niin tottunut siihen, että teen melkein kaiken yksin, että en tiedä, osaisinko olla parisuhteessa. Pelkästään ajatus siitä, että pitäisi asua jonkun kanssa samassa asunnossa, ahdistaa. En halua muita reviirilleni.
      Tai ajatus siitä, että en voisi mennä ja suunnitella aikatauluja ihan kuinka haluaisin, niin pistää ärsyttämään.

      Olen ehkä siis liian juurtunut tähän yksinäisyyteen, en enää osaa tahi uskalla päästää siitä irti. Koska tiedän, että tämän minä hallitsen ja tämän kanssa tiedän, miten elän. Jos olisin parisuhteessa, se oli uutta eikä voisi koskaan tietää, mikä pelin henki on oikeasti, kun pitäisi sisällyttää elämäänsä joku, jonka ajatuksia et voi tietää.

      Ehkä tekstissäni ei ole mitään järkeä, mutta ehkä ei ole tunteissanikaan. Jaa-a. Taas yksi hilpeä lauantai-ilta.

    • ----------------

      Mulla taas alkaa olla päinvastoin, paitsi että en näe mitään mahdollisuutta löytää itselleni kumppania. Alkuun oli hienoa, kun oli yksin, se oli silloin omaa rauhaa. Vuosien saatossa se on kuitenkin muuttunut niin, että on tyhjä olo. Tuntuu turhalta käydä töissä, herätä aamulla ja tehdä yhtään mitään, kun ei ole ketään eikä mitään.

      Olen tottunut yksinäisyyteen ehkä liiankin hyvin, mutta tuntuu että se jalostuu parhaillaan ahdistukseksi. Ei ole mitään, mistä iloita. Mikään tavara tai parempi työpaikkakaan ei tekisi onnelliseksi. Ennen saatoin yrittää hukuttaa tyhjyyttä ostelemalla vaatteita ja muuta, varmaankin hukuttaakseni tyhjyyteni turhaan krääsään. Sitten tuli vaihe, jossa ei enää edes hetken iloa saa mistään uudesta, ei vaan enää kiinnosta. Mikään ei saa unohtamaan yksinäisyyttä.

    • Anonyymi

      No kaikkien yksinäisten kannattaa sitten itsemurhata itsensäniin Suomesta tulee kaksi kertaa nykyistä onnellisempi maa

    • Anonyymi

      Myös parisuhteessa ja ihmisjoukossa voi olla hirvittävän yksin.
      Parisuhdekin voi olla julma. Juoppo, mielisairas, narsisti tai muuten vain ilkeäksi muuttunut kumppani, jonka luulit tuovan turvaa, tarjoavan rakkautta ja lämpöä, osoittautuukin pedoksi.

      Elämä toisen ihmisen kanssa on parhaimmillaankin vaativaa! Sellainen ihminen, jonka ei ole hyvä olla yksin, on vaikea kumppani.

      Kun haaveilet rakkaudesta ja lämmöstä toisen ihmisen sylissä, mieti myös, millaista on tulla petetyksi, odottaa puolisoa kotiin turhaan, saada henkisiä ja/tai fyysisä iskuja, haukkumista, kiristystä, huolta ja murhetta toisen takia. Silloin olet ehkä onnellinen omasta rauhasta yksin.

      • Anonyymi

        Niin, silloin haaveilet rakkaudesta, lämmöstä ja läheisyydestä, jotka ovat saavuttamattomia.


    • Anonyymi

      Jos ihminen on ottanut Jeesuksen elämäänsä, hän voi olla yksin, mutta onnellinen.

      • Anonyymi
        UUSI

        juuri näin, Jeesus antaa voimaa yksinäiselle ja sitten yhtäkkiä huomaatkin ettet olekaan yksin.

        Itse löysin puolison kirkon kautta. Olin 20 vuotta yksin, sitten käännyin uskoon ja elämäni nainen löytyi kirkollisesta tilaisuudesta. Samoja ihania asioita tehdään kuin ns. ei uskossa olevat.

        Yksinäiset, ottakaa Jeesun elämäänne niin hän auttaa löytämään sen kumppanin jonka kanssa arjen ja juhlan saa jakaa.


    • Anonyymi
      UUSI

      Ei. Yksinäisenä eläen ei voi olla onnellinen, tyytyväinen, iloinen, tasapainoinen. Minusta se vain on niin, että kun ihmistä ei ole luotu yksinään elämään, vaan luotu yhteyteen lajitoveriensa kanssa, niin ihminen ei voi hyvin yksinään eläen. Tiedän senkin, että toisten ja toisen kanssa eläen tulee konfliktia, mutta se pääsuuntaisesti on antoisampaa elämistä ja kokemista näistä kahdesta vaihtoehdosta.

      • Anonyymi
        UUSI

        Onhan se usein suorastaan jännittävää, milloin ja mistä kumppani tänään tulee kotiin, missä kunnossa ja millä tuulella.
        Ja kun joulukin käsillä, päästäänkö lähtemään sinne isovanhempien luokse ja missä kunnossa. Kuka ostaa lahjat, entä jouluruoat ja kaikille erilaista. Pitää olla kalatonta, maidotonta, sipulitonta ja lihatonta ja toiselle kinkkua ja kaljaa ja kolmannelle munatonta...
        Tässä minä nyt haaveilen ihanasta kumppanista, jonka kanssa jakaa vuode, elämä, suukot ja hellyydet! Haaveeksi jää. Olisin onnellinen, jos saisi viettää edes kerran yhden joulun yksin niin kuin haluaa...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      8
      3336
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1848
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1556
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      77
      1169
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      972
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      32
      940
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      208
      861
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      813
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      806
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      758
    Aihe