Yksinäisenä ei voi olla onnellinen

Kyllä mä osaan olla onnellinen yksinäisenä.

Mun mielestä eka asia, joka ihmisen täytyy opetella, on itsen kanssa toimeen tuleminen, ts. aikuistuminen ja itsenäistyminen. Se tarkoittaa sitä, että pärjää yksin, kykenee olemaan yksinkin onnellinen eikä ripustaudu kehenkään. Silloin parisuhdekin onnistuu, kun toisen niskaan ei kaada vastuuta omasta onnellisuudestaan ja hyvinvoinnistaan.

Oma valinta. Voit valita itsesäälin ja katkeruuden ja sen, että käytät aikasi yksinäisyyden miettimiseen. Tai voit valita hyväksymisen: ok, olen yksin, teenpä elämästäni silti parhaan mahdollisen. Sen sijaan, että pyörit miettimässä yksinäisyyttäsi teet asioita, joista nautit.

Olen samaa mieltä, että yksin ei voi olla onnellinen. Ihmisen ei vaan ole hyvä olla yksin. Elämä on ihan erilaista kun saa jakaa sen toisen kanssa.

Tuo onnellisuus on omasta mielestä kiinni, joku ei ole koskaan onnellinen.
Useimmat luulevat tulevansa onnellisiksi sitten kun jokin asia toteutuu vain huomatakseen ettei näin ollutkaan.

On tullut myös huomattua tämä. Elämä on niin kuolettavan tylsää kun elää yksin. Joka päivä ne samat rutiinit, ei ikinä mitään uutta. Olisi kuin lottovoitto löytää rinnalle se elämänkumppani.

yksinäisenä ehkä voi olla onnellinen jos vaan osaa.mä en osaa,enkä ole onnellinen.

kiikastaa. Läheisyys se on joka tekee onnelliseksi. Ilman kosketusta on ikävä elää, vakikka niinkin pystyy elämään.... toinen juttu on juttelukumppanin tarve.

Haluan rakkautta

Yksin nukkumaan taas...joka päivä siis.

Mitä te yksinäiset teette sen eteen, että saisitte ystäviä/parisuhteen?

Kirjoitellaan vapaille naisille esim suomi24 treffeissä oleville. Vastauksia takas ei tosin ikinä tule

Ihmiset ovat raakalaisia. Hanki koira tai kissa ja saat parempaa seuraa.

Ihminen voi olla onneton vaikka mitään ei puuttuisi. Se on ehkä ihmisen synnynnäinen ominaisuus. On tärkeää kehitellä uhkakuvia ja miettiä miten selviää. Tämän tuntien voi yrittää keskittyä siihen, mikä elämässä on hyvin ja iloita siitä.

Kyllä ihminen voi olla onnellinen yksinki jos omassa mielessä kaikki on kunnossa.
Jos on herkkä taipumaan masennukseen niin aivan takuulla ihminen on onneton yksin,minä esimerkiks nautin todella paljon välillä olla yksin mutta liikaa on aina liikaa.

Ellei ole erakkoluonne niin yksinäisenä on vaikea olla onnellinen.
Vaikka olisi onneton yksinäisyydestään, ei kannata rypeä itsesäälissä.
Katkera ja itseäänsäälivä ihminen on kuin pystyynojennettu keskisormi,
ei tunnu turvalliselta, saati viisaalta lähestyä sellaista vaikka ymmärtäisikin katkeruuden lähteen.

Itselläni tilanne on taas se, että olen jo niin tottunut siihen, että teen melkein kaiken yksin, että en tiedä, osaisinko olla parisuhteessa. Pelkästään ajatus siitä, että pitäisi asua jonkun kanssa samassa asunnossa, ahdistaa. En halua muita reviirilleni.
Tai ajatus siitä, että en voisi mennä ja suunnitella aikatauluja ihan kuinka haluaisin, niin pistää ärsyttämään.

Olen ehkä siis liian juurtunut tähän yksinäisyyteen, en enää osaa tahi uskalla päästää siitä irti. Koska tiedän, että tämän minä hallitsen ja tämän kanssa tiedän, miten elän. Jos olisin parisuhteessa, se oli uutta eikä voisi koskaan tietää, mikä pelin henki on oikeasti, kun pitäisi sisällyttää elämäänsä joku, jonka ajatuksia et voi tietää.

Ehkä tekstissäni ei ole mitään järkeä, mutta ehkä ei ole tunteissanikaan. Jaa-a. Taas yksi hilpeä lauantai-ilta.

Mulla taas alkaa olla päinvastoin, paitsi että en näe mitään mahdollisuutta löytää itselleni kumppania. Alkuun oli hienoa, kun oli yksin, se oli silloin omaa rauhaa. Vuosien saatossa se on kuitenkin muuttunut niin, että on tyhjä olo. Tuntuu turhalta käydä töissä, herätä aamulla ja tehdä yhtään mitään, kun ei ole ketään eikä mitään.

Olen tottunut yksinäisyyteen ehkä liiankin hyvin, mutta tuntuu että se jalostuu parhaillaan ahdistukseksi. Ei ole mitään, mistä iloita. Mikään tavara tai parempi työpaikkakaan ei tekisi onnelliseksi. Ennen saatoin yrittää hukuttaa tyhjyyttä ostelemalla vaatteita ja muuta, varmaankin hukuttaakseni tyhjyyteni turhaan krääsään. Sitten tuli vaihe, jossa ei enää edes hetken iloa saa mistään uudesta, ei vaan enää kiinnosta. Mikään ei saa unohtamaan yksinäisyyttä.

No kaikkien yksinäisten kannattaa sitten itsemurhata itsensäniin Suomesta tulee kaksi kertaa nykyistä onnellisempi maa

Myös parisuhteessa ja ihmisjoukossa voi olla hirvittävän yksin.
Parisuhdekin voi olla julma. Juoppo, mielisairas, narsisti tai muuten vain ilkeäksi muuttunut kumppani, jonka luulit tuovan turvaa, tarjoavan rakkautta ja lämpöä, osoittautuukin pedoksi.

Elämä toisen ihmisen kanssa on parhaimmillaankin vaativaa! Sellainen ihminen, jonka ei ole hyvä olla yksin, on vaikea kumppani.

Kun haaveilet rakkaudesta ja lämmöstä toisen ihmisen sylissä, mieti myös, millaista on tulla petetyksi, odottaa puolisoa kotiin turhaan, saada henkisiä ja/tai fyysisä iskuja, haukkumista, kiristystä, huolta ja murhetta toisen takia. Silloin olet ehkä onnellinen omasta rauhasta yksin.

Jos ihminen on ottanut Jeesuksen elämäänsä, hän voi olla yksin, mutta onnellinen.

Ei. Yksinäisenä eläen ei voi olla onnellinen, tyytyväinen, iloinen, tasapainoinen. Minusta se vain on niin, että kun ihmistä ei ole luotu yksinään elämään, vaan luotu yhteyteen lajitoveriensa kanssa, niin ihminen ei voi hyvin yksinään eläen. Tiedän senkin, että toisten ja toisen kanssa eläen tulee konfliktia, mutta se pääsuuntaisesti on antoisampaa elämistä ja kokemista näistä kahdesta vaihtoehdosta.