Moikkelis koikkelis! :)
Tulinpahan vaan sanomaan, että te naiset jotka elätte parisuhteessa niin teillä ei ole mitään oikeutta tuntea yksinäisyyttä ja ette kuulu tälle palstalle.
Tulinpahan vaan sanomaan, että te naiset jotka elätte parisuhteessa niin teillä ei ole mitään oikeutta tuntea yksinäisyyttä ja ette kuulu tälle palstalle.
Vastaukset 53
Vanhimmat
Tulinpahan vaan kysymään ai, et parisuhteessa oleville yksinäisille naisilleko pitäis olla ihan oma palsta?
Kahlitut miehetkös saa tääl sit pyöriä??
"parisuhteessa oleville yksinäisille naisilleko"
Parisuhteessa oleva nainen EI ole yksinäinen.
Jos kokee olevansa yksinäinen suhteessa niin silloin on huonossa suhteessa ja siinä tilanteessa kannattaisi jättää mies ja ottaa itselleen täältä joku yksinäinen mies kumppaniksi.
Et sitten vastannu toiseen kysymykseeni! Että varatut yksinäiseksi itsensä tuntevat miehet saavat rauhassa kuitenkin tääl itkeä yksinäisyyttään??? Ei kuule onnistu. Tasa-arvoa.
Siitä vaan kuule iskemään sitten täältä niitä naisia, jotka parisuhteestaan huolimatta tuntevat ittesä yksinäiseks! Nopeemminhan ne sen ukkosa jättää, ku huomaavat, et ymmärtäväisempiäki kumppaneita löytyy..... ;) ehkä.....
Jospa vaan toivotetaan nätisti tervetulleeksi palstalle nekin naiset joilla on se sormus nimettömässä!!
Aina jos joku tällä palstalla on itkenyt yksinäisyyttään ja on sanonut kumminkin olevansa parisuhteessa, on kyseessä ollut nainen. En edes muista lukeneeni miesten vastaavia viestejä.
Naiset vaativat tasa-arvoa, vaikka miehellä on kaikenlaisia ihme velvollisuuksia, lailla säädettyjä, taikka kirjoittamattomia "sääntöjä". Naiset haluavat, että heitä kohdeltaisiin tasa-arvoisina, heille, kun on ongelma, että miehet tykkäävät. Se on heidän mielestään seksuaalista häirintää. Iso osa miehistä joutuu elämään ilman, että naiset tykkäävät, mutta he eivät saa itkeä tasa-arvon perään, vaikka jatkuvien halujen kanssa eläminen on seksuaalisella tasolla huomattavasti häiritsevämpää, kuin yksi satunnainen perseen puristus, tai ei niin komean -miehen tuijotus. Niinpä, tasa-arvoa.
Ymmärtäväisyydellä ei ole mitään tekemistä sen suhteen, että kiinnostuuko nainen, vai ei. Ne ovat aivan toisenlaiset asiat, jotka ratkaisevat. Siksi toisekseen, jos nainen itkee yksinäisyyttään kultansa kainalossa tällä palstalla, hän ei hae uutta kultaa, vaan trendikästä juttuseuraa.
" varatut yksinäiseksi itsensä tuntevat miehet saavat rauhassa kuitenkin tääl itkeä yksinäisyyttään???"
Ei täällä ole varattuja miehiä. Pelkästään pahnanpohjimmaisia ja luusereita.
anteeks,parisuhteessa oleva nainen VOI olla yksinäinen.itse olin naimisissa,mutta todellakin yksinäinen.
"Aito yksinäinen"
Ehdotan että hakeudut palstan luotsiksi, eli moderaattoriksi. Neuvosi vertaistukea hakeville "ei ole oikeutta tuntea yksinäisyyttä" osoittaa että olet muita selkeästi kyvykkäämpi.
Mutta onko yksinäisyys mielestäsi tavoitetila, vai tulisiko siitä pyrkiä eroon?
Vähentääkö se jotenkin aloittajan yksinäisyyden arvoa, että parisuhteessa oleva nainen tuntee olonsa yksinäiseksi?
No huh, onneksi mulla ei ole koskaan ollut minkäänlaista vispilänkauppaa kenenkään kanssa, saan siis sinulta siunauksen olla Aito Oikea Yksinäinen.
Nainen tai mies, mutta jos on pari suhteessa huonossakin niin ei se kuitenkaan ole yksinäisyyttä jota aito yksinäinen tuntee.
Tarviiko tuota viestiä täällä kirjoittaa joka viikko? Alkaa olemaan aika loppuun kulutettu juttu tuo viesti parisuhdeyksinäisistä naisista! Sitäpaitsi on niitä miehiäkin täällä parisuhdeyksinäisiä. Miksi parisuhdeyksinäisiä naisia nimeomaan palstalla vainotaan?! Yksinäisyys on jokaisen oma tunnetila, etkä sinä voi tuntea tai tietää miten yksinäiseksi joku toinen ihminen itsensä kokee.
Joo, välillä tuntuu, että onkohan ne päivät oikeasti menneet eteenpäin, kun samoja juttuja täällä näkee kerta toisensa jälkeen? ;D Kalenterista täytyy tarkistella.... ;)
No, mutta eipä pääse asiat unohtumaan. Oli ne sitten turhia tai jotain muuta.
"Ihminen voi olla yksinäinen vaikka hänellä olisi paljon ystäviä."
http://www.mtkl.fi/tietopankki/arjessa_selviytyminen/yksinaisyys/
"Yksinäisyyden määrittelyn lähtökohta on subjektiivinen kokemus erillään olemisesta positiivisena tai negatiivisena."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Yksinäisyys
"myös ne, joilla näyttää olevan paljon ihmisiä ympärillään voivat kokea sisimmässään kipeää, emotionaalista yksinäisyyttä "
https://www.nyyti.fi/tietoa/yksinaisyys-koskettaa-joskus-kaikkia/
Tarvitsetko lisää linkkejä vai riittäisivätkö nämä?
Sekoitetaan kaksi eri asiaa. Yksinäisyyden tunne ei kumminkaan ole yksinäisyyttä, ja kuten linkeissäsikin sanotaan, on se hetkellistä. Joo, jätkäkaveri jätti, nyt tuntuu niin kovin yksinäiseltä, täytyy itkeä ikävää parhaan kaverin olkapäätä vasten. Silloin keskitytään oman kullan syliin, eikä sitä enää olekaan saatavilla, joten kaverin seura ei sitä korvaa. Tai jos ihminen väittää olevansa yksinäinen kaveriporukassaan, on kyse tylsyydestä ja seuran sopimattomuudesta, ja siitä, ettei saa sitä, mitä haluaa. Yksinäisyydestä ei kumminkaan, koska voit kumminkin olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa, heidän omasta halustaankin, ja välillä on ns. lämmin side, eikä mikään kylmä, muodollinen sananvaihto kaupan kassalla. Siinä vaiheessa, kun se viimeinen kaveri jättää, eikä ole ketään lohduttamassa, tai tukemassa, tietää, mitä on yksinäisyys. Silloin ei ole kysymyksessä pelkkä tunne.
Taitaa olla tämäkin feministien kehittämää "faktaa", koska naisethan ne oikeastaan vain valittavat olevansa yksin, vaikka eivät olisikaan. Naisille, kun mikään ei riitä ja se pitää jollain tavalla "oikeuttaa", jotta kaikki voivat näin ymmärtää heidän ongelmiaan. Miehille ei kumminkaan riitä minkäänlaista ymmärrystä, vaikka heillä olisi aivan oikeitakin ongelmia. Yksinäinen mies haluaa naisseuraa ja hän on heti pelkkä pinnallinen pillunmetsästäjä. Nainen saa munaa joka päivä ja joka päivä hän myöskin seurustelee kavereidensa kanssa, mutta voi voi, kun ihminen (nainen) voi tuntea itsensä hivenen yksinäiseksi tuollaisessakin tilanteessa ja kaikkien pitäisi se ymmärtää. Tällä palstalla ainakin ymmärretään. Tuollaisille ihmisille vastaillaan, kuin uhreille ja voivotellaan, kuinka ikävä tilanne heillä on, mutta ne, jotka valittelevat sitä, ettei heillä ole ketään, saavat vain syytteleviä vastauksia siitä, kuinka he ovat itse vastuussa tilanteestaan. Onkohan tämäkin sellaista "mediaseksikkyyttä"? Onhan se kivempi kauhistella söpön naisihmisen (vähintään siedettävän näköinen, kun on parisuhteessa) tilannetta, kuin jonkun yksinäisen miehen, joka takuulla mielletään stereotyyppisesti junttimaiset verkkarit korviin nostavaksi epäsiistiksi vähintään mustahampaiseksi puskajussiksi, joka luulee itsestään liikoja.
Yksinäisyyden tunne ei ole yksinäisyyttä? Mistäs se meidän miesten yksinäisyys sitten syntyy, ellei juuri yksinäisyyden _tunteesta_? Ihme hiuksien halkomista, ikäänkuin sillä olisi jotain merkitystä, mistä syystä ihminen itsensä yksinäiseksi tuntee. Miksi pitäisi edes päättää, mikä on "aitoa" yksinäisyyttä ja mikä ei?
Luonnollisesti naiset saavat osakseen enemmän ymmärrystä, varsinkin meiltä miehiltä. Siinäkin vaikuttaa seksuaalivalinta. Kuten sanoitkin, "mediaseksikkyyttä". Yksinäinen mies on hävinnyt parisuhdepelin, on saanut tyhjän kortin luonnon suuressa arvonnassa. Olemme sitä ylijäämäihmisyyttä, mikä toisenlaiseen aikaan tapatettiin sodissa kun Ruotsin suurvaltaa rakennettiin. Nyt istumme yksin netissä, eikä aurinko nouse meille milloinkaan.
Karvattoman simppanssilajimme sosiaalisen rakenteen ihanuutta, eikö totta?
1. Miten tämän palstan taso paranee, jos täällä sallitaan vain hard core yksinäisten kirjoittelu?
2. Miten he voivat auttaa toisiaan pois yksinäisyydestä jos kenelläkään ei ole kokemusta siitä, kuinka muiden ihmisten kanssa ollaan?
3. Mikä sinua riipii parisuhteessa elävien yksinäisten läsnäolossa?
Itse olen yksinäinen niin päin, että vaikka on iso ystäväpiiri niin ei ole parisuhdetta. Tilanteeseeni sopisi parhaiten Sinkut-palstamutta sehän on pilalla.
Mutta on eri asia olla yksinäinen, vailla vuorovaikutusta muihin ihmisiin, kuin saada sitä, mistä yksinäiset jäävät paitsi ja tuntea "yksinäisyyttä" samalla, kun nauttii muiden ihmisten läsnäolosta. Kuten olen aiemminkin sanonut, tämä asia on vähän kuin nälänhätää näkevä ihminen vs. juuri katetun pöydän tyhjentänyt hyvinvoiva länsimaalainen, joka valittelee maha täynnä näläntunnetta. Tällä palstalla todella ymmärretään enemmän näitä tunne -ihmisiä, kuin oikeassa ahdingossa olevia. Miksi pitäisi puhua yksinäisyydestä, jos kyseessä on esim. tylsistyminen seuraan?
Kun nyt puhutaan luonnollisuuksista, niin miksi naisen on hyväksyttävää tuntea "yksinäisyyttä", vaikka hänellä olisi oma mies ja lauma kavereita, ja aina vedotaan naisen luonnolliseen sosiaalisuuden tarpeeseen ja tämä pitäisi ymmärtää itsestäänselvänä? Miksi mies ei saa esim. tuntea mieltymystä muihin naisiin, vaikka sekin on aivan luontainen juttu? Miksei mies saa sanoa, että tuntee itsensä yksinäiseksi yhden naisen kanssa? Miksi naiselle on sallittua käyttäytyä luonnon mukaan, mutta mies on samalla toiminnalla aina vain sika?
1. Miksei asioista voisi puhua asioiden oikeilla nimillä? Kuinka palstan taso paranee, jos pidetään yksinäisyytenä asiaa, joka ei ole yksinäisyyttä? Kehittäkää tylsyys -palsta.
2. Pitäisikö jonkun parisuhteessa elävän trendikkään pissiksen neuvoa yksinäistä ihmistä tavoille ohjeilla, jotka on hankittu jonkun helvetin Cosmopolitanin sivuilta? MIelestäni samassa jamassa olevien on helpompi ottaa toisistaan selvää, kuin antaa edellämainittujen kaltaisten tuoda lisäpaineita omien elämiensä itsestäänselvyksillään.
3. Juuri se, että sellaiset ihmiset eivät tiedä mitään tilanteesta, jossa ei ole ketään jeesaamassa ikinä ja siitä tunteesta, kun loppua sellaiselle ei näy. Hetkinen, sille oli nimikin.... ai niin, yksinäisyys.
Olettaisin, että ihminen joka on tylsistynyt seuraansa, ei ajattele olevansa yksinäinen, vaan tylsistynyt. Minusta yksinäisyys on tunne, jota voi yhtälailla tuntea parisuhteessa kuin sinkkunakin. Miksi parisuhteessa elävä tuntee yksinäisyyttä, siihen en osaa sanoa mitään. Sitä pitäisi kysyä niiltä, jotka näin tuntevat. Oletan, ettei kyseessä ole niin mustavalkoinen jako, että puoliso automaattisesti poistaa yksinäisyyden tunteen, vaan tarvitaan kokonaisvaltaisempaa näkemystä.
Ongelmaksi minusta muodostuu se, että "ongelma" nähdään vain pahimman kärsijän statuksen mukaan. Esimerkiksi tämä nälänhätäteoria. Minusta samalla logiikalla voidaan väittää leipäjonossa olevalle työttömälle, ettei hänen hätänsä ole aitoa, koska ihmisiä kuolee nälkään Afrikassa (tai vast). Samoin voitaisiin väittää kerrostalossa asuvalle yksinäiselle, ettei hänen yksinäisyytensä ole aitoa, asuuhan hän ihmisten keskellä.
Näkisin mieluummin niin, että voisimme tällä palstalla tukea ja ymmärtää toinen toisiamme, riippumatta siitä "millainen" yksinäisyytemme on. Tiedän, tämä on vain hurskas haave, eikä todennäköisesti voi toteutua, olemmehan tällä palstalla kuitenkin karvattoman simpanssilajin edustajia, ja lajimme perimään kuuluu viha, ilkeys ja kiusaaminen. Jopa me kiusatut kiusaamme toisiamme.
Miksei mies saisi sanoa, että tuntee yksinäisyyttä yhden naisen kanssa? Jos tarkoitat sitä, ettei mies voisi sanoa näin puolisolleen, eikö rehellisesti pitäisi myös todeta, ettei nainen voi todennäköisesti sanoa miehelleen, että on yksinäinen tämän seurassa? Ainakin minä tuntisin oloni loukatuksi.
Kuka senkin kieltää, ettei mies voisi tuntea mieltymystä toisiin naisiin? Ei pettäminen ole Suomessa rikos. Kysymyksessähän on vain moraalinen valinta, ei meidän lajimme ole yksiavioinen luonnon pakottamana, vaan omien moraalivalintojemme kautta. Puolet avioliitoistahan päättyy jo eroon, ja yksittäisellä miehellä voi olla lapsia monen eri naisen kanssa, samoin kuin yksittäisellä naisella voi olla lapsi monen eri miehen kanssa. Saatamme paheksua jälkimmäistä, mutta ihannoida ensimmäistä. Kuitenkaan, ketään ei enää kivitetä näiden "syntien" takia, ja mitä enemmän yhteiskuntamme vapautuu, lienee paheksuntakin sitä vähäisempää.
1) Ei minulla ole tylsää.
2) Eli on tärkeämpää velloa kurjuudessa kuin pyrkiä siitä pois?
3) Etkö voi vain hypätä yli niistä keskusteluista, jotka eivät koske hard core yksinäisyyttä?
Täällä on jo monet kerrat selitetty yksinäisyyden ja yksinolon ero. Yksinäinen ei välttämättä aina ole yksin, eikä yksinoleva välttämättä ole yksinäinen. Yksinäisyys on mielentila. Kaipuuta yhteyteen toisen ihmisen kanssa ja tämä kaipuu ei saa tyydytystään, tätä yhteyttä ei synny.
En itse ole tällä hetkellä (useampaan vuoteen) parisuhteessa eli ilmeisesti saan nyt kutsua itseäni sinunkin mukaasi yksinäiseksi. Mutta yksinäinen olin silloinkin, kun elin väkivaltaisen ja luonnehäiriöisen miehen kanssa parisuhteessa. Mies eristi minut läheisistäni, jotta voi paremmin kontrolloida minua. Ei ollut juuri yhteisiä keskusteluja, yhteistä tekemistä, sielunyhteyttä. Vain kaksi ihmistä, jotka elävät samassa talossa. Ei rakkautta, huolenpitoa, välittämistä.
=>Miksi parisuhteessa elävä tuntee yksinäisyyttä, siihen en osaa sanoa mitään. Sitä pitäisi kysyä niiltä, jotka näin tuntevat.
=> Ei ollut juuri yhteisiä keskusteluja, yhteistä tekemistä, sielunyhteyttä. Vain kaksi ihmistä, jotka elävät samassa talossa
Juuri näin. Jossakin vaiheessa tulee tilanne jossa kunnioitus katoaa ja entiset rakastavaiset muuttuvat kämppäkavereiksi. Kämppäkaveri ei välttämättä ole ystävä, vaan joku jonka kanssa pitää vaan yrittää tulla toimeen.
Silloin kun tapahtuu jotakin kivaa ja siitä haluaa kertoa jollekin..., ei minulla ole oikein ketään jolle soittaisi.
Jos parisuhteesa elävä tuntee "ikävää", on hän tylsistynyt seuraan, kemiat eivät kolahda, eikä hän saa kamultaan, mitä haluaa, ja minkä takia tuollaisessa tilanteessa täytyy kitkutella? Eikö ole muita vaihtoehtoja? Onko parempi, että on edes joku, joka ei ole aivan sitä, mitä haluaa, mutta on kumminkin? Uskallan sanoa, että jos on ihminen, jota todella diggaa ja joka on kaikki kaikessa ja jonka kanssa kemiat kolahtavat, ei tunne tuollaista "ikävän" tunnetta, koska tuollaisen ihmisen seurassa viihtyy ja hän on sitä, mitä tarvitsee. Siinä vaiheessa, kun häneltä ei enää täysin saa sitä, mitä on vailla, hiipii kehiin tämä ajoittainen "yksinäisyyden" tunne.
Ei kyse ole "pahimman kärsijän teorioista" vaan siitä, että asioista pitäisi puhua asioiden oikeilla nimillä. Nälänhätää näkevällä on hätä, mutta leipäjonossa purtavaa jonottavalla ei ole nälänhätä, mutta nälkä kylläkin saattaa olla. Tässäkin on kaksi eri asiaa. Leipäjonossa odotteleva tietää saavansa purtavaa. Kerrostalossa taas ei välttämättä olla kenenkään kanssa sellaisessa kontaktissa, kuin pari- ,tai kaverisuhteessa ollaan. On eri asia seistä ulkopuolisena ihmisten keskellä, kuin tuntea heidät kaikki läheisesti ja olla molemminpuolisessa vuorovaikutuksessa heidän kanssaan.
Miestä kiinnostaa nainen, se on ihan luonnon kehittämä juttu. Miehellä täytyy "jopon keulia", koska se on edellytys sille, että pystyy räkimään siementä ympäriinsä ja lisääntyä. Naiset eivät kumminkaan ymmärrä oman ukon mahdollista mielenkiintoa muihin naisiin ja haukkuvat muiden perään vilkuilijat sioiksi. Avioliitto on myöskin miehen näkökulmasta täysin luonnoton homma. Naiset kumminkin vaativat miehiä ymmärtämään heidän tarpeensa päästä heilumaan tyttöporukassa, perusteluna on vain, että "naiset tarvitsevat sellaista" tms. Homma menee siis niin, että silloin, kun muijaa panettaa hän saa ukoltaan. Sitten hän menee hengailemaan tyttöjen kanssa "luonnollisia" tarpeitaan tyydyttääkseen. Jos ukkoa panettaa(mikä on hyvin luonnollista) hän saa vain silloin, kun nainen suostuu, eikä näin ollen saa tyydytystä luonnollisille tarpeilleen, toisin kuin nainen, jonka halujen mukaan koko liitto pyörii. Nainen saa hellyyttä ja seksiä aina silloin, kun hän haluaa, mutta mies vain silloin, kun naiselle kelpaa. Naisen tarpeita pitää aina ymmärtää, mutta miehen tarpeet ovat aina vain miehen itsekästä pillunhimoa, tai muuta, josta naiset aina jaksavat kuittailla. Jos taas sattuukin käymään niin, että ukko ei haluakaan silloin, kun nainen haluaa, niin sekin käännetään ukon niskoille, ja sillä melkein jo oikeutetaan naapurissa käynti. Niin, tai näin, mies on aina se, joka mokaa. Näinhän se opetetaan jo lapsesta lähtien. Tytöt ovat viattomia pulmusia ja uhreja, pojat syyllisiä.
" Ei ollut juuri yhteisiä keskusteluja, yhteistä tekemistä, sielunyhteyttä. Vain kaksi ihmistä, jotka elävät samassa talossa. Ei rakkautta, huolenpitoa, välittämistä. "
Eli elit kaupan kassan kanssa. En minäkään saa niiltä rakkautta, huolenpitoa, taikka välittämistä, pelkkiä kylmiä muodollisuuksia vain. On kumminkin parisuhteessa eläviä, jotka saavat kaikkea mainitsemaasi, mutta se ei riitä heille, koska henkilöstä, joka sitä antaa, puuttuu sitä jotain, joka jaksaisi pitää mielenkiintoa yllä, ja tämä johtaa tylsistymiseen, joka saa kaipaamaan muuta seuraa.
1. No hyvä sinulle.
2. Missähän vaiheessa olen tuollaista väittänyt? Kyllä yksinäiset osaavat muiden ihmisten kanssa olla, mutta ne muut eivät osaa olla yksinäisten kanssa, ja sehän se yksinäisten ihmisten ongelma onkin.
3. Ei ole olemassa hardcore -yksinäisyyttä. On vain yksinäisyyttä. Kaikki yritetään jaotella tuolla tavalla. Hardcore -yksinäiset, äärimuslimit, absolutisti-ihmiset. Ne hardcore- ja ääri-ilmiöt ovat juuri niitä asioita itsejään, joita on yritetty radikalisoida liittämällä niihin jokin äärimmäisyyttä kuvaileva sana. Äärimuslimit ovat esimerkiksi juuri niitä todellisia aitoja muslimeja, jotka noudattavat koraania juuri, kuten pitää, ja kaikki muut ovat vain länsimaalaistuneita, jotka eivät ymmärrä koraaniaan. Sama juttu yksinäisyyden kanssa. On yksinäisiä ja niitä, jotka eivät ymmärrä mitä yksinäisyys on ja näiden mielestä yksinäiset sitten ovat ääriyksinäisiä.
Luulenpa, että parisuhteessa eläväkin tulee jossain vaiheessa tuntemaan "ikävää", mutta se ei taas liity mielestäni yksinäisyyteen.
Ymmärrän kyllä argumenttisi, etteivät parisuhteessa elävät voi olla mielestäsi yksinäisiä, ja tähän liittyy tämä asioista "oikeilla nimillä" puhuminen. Minä taas näen asian eri tavalla. Minusta yksinäisyys on nimenomaan yksinäisyyden tunteen kokemista, enkä aseta tuolle tunteelle rajaehtoja. Tällöin suljen yksinäisyyden käsitteen ulkopuolelle sellaiset, jotka elävät onnellisesti erakkona. Jos taas, esimerkiksi kotiäiti/isä tuntee yksinäisyyttä, vaikka ulkoisesti voisimme väittää sen olevan mahdotonta kriteeriemme mukaan (lapset, puoliso), minusta me ulkopuoliset emme voi tälläisiä kriteereitä asettaa, ja täten määrätä mitä ihmiset saavat ja eivät saa tuntea. Tässähän tästä pohjimmiltaan on kysymys. Mitä ihmiset saavat ja eivät saa tuntea.
Koska maailmassa on yhä olemassa moniavioisia suhteita, voimme todeta ettei yksiavioisuus ole luonnon asettama ehto, vaan yhteiskunnan moraalinen valinta. Suomessakin on olemassa vapaita suhteita, jossa sekä mies että nainen voivat vapaasti hakea myös muita seksikumppaneita.
Avioliitto on myös naisen kannalta luonnoton. Estäähän se (teoriassa) häntä hankkimasta parhaita mahdollisia geenejään jälkeläisilleen. Ideaalitilannehan olisi naisen kannalta se, että aviopuolisona on turvallinen ja vakaa mies, mutta jälkikasvun siittää todellinen alfauros. Näinhän lieneekin käynyt monenmonta kertaa, onneksi nykyisin on isyystutkimukset.
En toki tiedä millaisia kokemuksia sinulla on parisuhteista, mutta itse en pysty olemaan väitteistäsi samaa mieltä. Parisuhteideni aikana olen saanut seksiä silloin kun olen halunnut, eikä minua kertaakaan syytetty "itsekkäästä pillunhimosta". Luulenkin, että naisten seksinhimoon vaikuttaa merkittävästi se, että eletään "pysyvässä" suhteessa, jolloin nainen voi turvallisesti haluta seksiä; lapsillehan on tiedossa elättäjä. En toki väitä, että tämä olisi tiedostettua ajattelua, tämä on enemmänkin oma teoriani siitä, miksi parisuhteessa seksiä on riittänyt, mutta sinkkuna seksin saaminen on "työn ja tuskan" takana.
En ole samaa mieltä myöskään siitä, että nainen kääntäisi miehen niskoille sen, että kun nainen haluaa, mies ei halua. Ainakin minun kokemukseni mukaan se, että olen kieltäytynyt seksistä (väsymys jne), nainen on hakenut vikaa itsestään, luullut etten pidä häntä seksikkäänä jne. Ja pukeutunut sitten seksihepeniin jotta herättäisi himoni. En toki väitä, että tämä on yleispätevä havainto, mutta puhuu joka tapauksessa sinun teoriaasi vastaan.
En myöskään tiedä miten sinut on kasvatettu, mutta minut kasvatettiin niin että nainen on se joka mokaa, ja mies se joka jäljet korjaa. Myönnän, että pidin itsekin naisia puhtaina pulmusina, kunnes elämän realiteetit osoittivat että nainen osaa olla yhtä julma kuin mieskin.
Palstalla suurin osa on miehiä.
Miehelle yksinäisyyden suurin ongelma on seksin puute.
1 1 = ?
=>Miehelle yksinäisyyden suurin ongelma on seksin puute.
Enpä allekirjoita tätä.
Voisi tietysti puhua aiheesta enemmänkin, mutta ainakin minulla on hyviä muistoja kavereiden kanssa vietetyistä ajoista. Eikä siihen liittynyt pippelit tai pimpit mitenkään.
Voit tunkea moikkeliskoikkelisi takasin sinne takapuoleesi.
Ei huonossa suhteessa elävä ole mikään kiertopalkinto jonka voi luovuttaa seuraavalle tarpeessaolevalle. Vaikka en itse ole koskaan minkäänlaista parisuhdetta omannut, voin kuitenkin ymmärtää sen kuinka joku voi takertua pystyynkuolleeseen parisuhteeseen.
Vaikka olisit maahansyöksyvässä lentokoneessa, niin tuskin se ovesta hyppääminen ilman laskuvarjoa silloinkaan houkuttaisi.
Olenkohan minäkään "aito yksinäinen", en nimittäin ole orpo, yksi sisarkin on(jonka kanssa puhun ehkä kerran kuussa), en asu keskellä erämaata(asun kerrostalossa ja yks mulqvistinaapuri pitää huolen ettei ole koskaan hiljaista) ja yks lemmikkikin löyty kun halkasin maaltatuodun ompun. Laitoin n.1mm-mittaisen hämispienokaisen purkkiin, täytyy käydä se raukka jonnekkin luonnollisempaan ympäristöön vapauttamassa, ennenkuin se kuolee nälkään.
Invisible boy, tajusin ainakin sinun yksinäisyytesi syyn. Olet rasisti.
Mieti vähän tuota muslimijuttua ja mene itseesi.
muslimit ovat maailman rasistisinta porukaka joten se itseasiassa tekee ihmisestä suvaitsevaisen jos on rasisti heitä kohtaan.
Milläs kansalla ne keskitys- ja tuhoamisleirit olivatkaan?
huom. "OLIVAT" ei ole enää.
Ensinnäkin, rasismi tarkoittaa rotusyrjintää, uskonnot eivät ole rotuja.
Toinen juttu on se, että aina, kun joku kritisoi islamia (ja syystäkin) hänet leimataan suvaitsemattomaksi kiihkoilijaksi. Miksei saa puhua faktoista? Viime vuosikymmenen loppupuoliskolla tehdyn tutkimuksien mukaan islamilaisissa maissa ollaan suvaitsemattomampia länsimaalaisia kohtaan, kuin me heitä kohtaan ja tämä pätee myös Euroopan sisällä oleviin muslimiyhteisöihin.
Tosiasia on se, että länsimaalaistuneet muslimit eivät ymmärrä koraaniaan. Sen sijaan nämä äärimuslimit ovat juurikin niitä aitoja, oikeaoppisia muslimeja. Koraani lupaa 72 neitsyttä paratiisissa pyhässä sodassa kuolleelle. Ei muuta, kuin pommit kainaloon, vääräuskoisten sekaan ja poks. Islamin päämääränä on vallata koko maailma ja joko tappaa vääräuskoiset, tai käännyttää heidät toisenluokan kansalaisiksi, jotka joutuvat vielä maksamaan veroa isäntäkansalleen. Me "vääräuskoiset" kafiirit olemme vain saastaisia koiria heille, joille koraani käskee mielistelemään ja kohtelemaan, kuin veljeään, siihen asti, kunnes heillä on ylivoima ja silloin rupeaa päitä irtoamaan. Ei ole mikään ihme, että juuri muslimikuppiloista on löydetty ruoista häpykarvoja, paskaa ja siemennestettä. Pidä mielessä seuraavan kerran, kun menet syömään sellaiseen, ettet voi mistään tietää, kuka on kiltti muslimi ja kuka aito sellainen, ja joka ivallisen virneen kera "höystää" kebabrullaasi keittiön puolella, ennenkuin kantaa sen sinulle. Heille pitää myös varata koko uimahalli käyttöön koko päiväksi, eikä sinne ole muilla asiaa. He eivät, katsos, voi olla samassa altaassa saastaisten koirien kanssa. Jos olenkin hivenen varovainen muslimien kohdalla, niin siitä voit syyttää vain islamia. Ihmisen rodulla ei ole minulle mitään merkitystä, et voi siis sanoa minua rasistiksi. Itse olen kyllä kokenut rasismia valtavirran suunnalta, enhän ole täysin sitä samaa kamaa.
Tuossa tietopaketti islamista, suosittelen todellakin katsomaan. Voitko tuon katsottuasi pitää MINUA suvaitsemattomana?
http://www.youtube.com/watch?v=sbLfpqBx2TU
Eivät muslimit pistäneet yhtään pahakseen sitä, mitä Aatu teki, heillehän juutalaiset ovat vihollisia ja he jatkavat vielä tänä päivänäkin sitä, mikä aikoinaan johti näiden leirien olemassaoloon.
Aikoinaan, muuten, jäin ulkopuolelle osaltaan juuri muiden rasismin takia, joten omaa (olematonta) rasismiani ei voi siitä syyttää.
Kaikkihan muuttuu ennemmin tai myöhemmin muotoon "olivat". Jopa islamin ääriliikkeet. Mutta kun valitaan "maailman rasistinta porukkaa" minusta keskitys- ja tuhoamisleirien perustajakansa on tuolla kyseenalaisella listalla ensimmäisellä sijalla, ja toivottavasti tuota rikosta ei ikinä ylitetä.
"mitä Aatu teki"
Tässä ei puhuttukaan Stalinista...
Tai hutuista ja tutseista (Estimates of the death toll have ranged from 500,000–1,000,000,[2] or as much as 20% of the country's total population.)
Hitler tappoi 6000000 ihmistä, ei sitä voi unohtaa eikä kannata vetää esiin jotain Stalinia joka on pienempi paha.
"Approximately 14 million people passed through the Gulag "labour camps" from 1929 to 1953. "
"Some estimates for total number deaths in the Gulag go beyond 10 million."
"various terror campaigns launched by the Soviet government claimed no fewer than 15 million lives"
Ei Stalin ollut pienempi paha, mutta häntä ei tuomita samalla tavalla koska hän edusti voittajavaltioita. Historia on hyvin mielenkiintoinen aihe. Hitler äänestettiin valtaan, Stalinin edustama liike teki väkivaltaisen vallankumouksen.
Riippuu tietenkin siitä, miten pienempi paha määritellään. Tai paha ylipäätään. Hitlerin tuhoamisleirit olivat teollisuutta, jossa tarkoituksena oli mahdollisimman pienellä panostuksella murhata mahdollisimman suuri määrä ihmisiä. Leireille marssitettiin ihmisiä heidän syntyperänsä perusteella, ja yliopistoissakin käytettiin tutkimusrahoja siihen, että "tutkittiin" millainen on juutalainen nenä. Jotta saatiin ne "vaaralliset" neljännesjuutalaisetkin tuhottua, ymmärräthän. Siis kokonaisen valtion väkivaltakoneisto valjastettiin vain siihen tarkoitukseen, että saatiin hävitettyä kokonaisia kansoja. Plus rikollisia, asosiaalisia, homoja, kommunisteja sun muita, ketä nyt vastaan tuli.
Stalinin vankileireille joutuivat tiettyyn sosiaaliseen ryhmään kuuluvat. Vankileirit eivät olleet tuhoamista varten, vaikka niissä ihmisiä miljoonittain kuolikin, Vankileirit olivat työvoiman uudelleensijoitusta varten. Siperiaa piti hyödyntää, ja parhaiten sen hyödynsi pakkotyövoimalla, tapa jota tsaaritkin käyttivät. Kun sota syttyi, vankileirien asukkaita vapautettiin asepalvelukseen, eivätkä kaikki heistä yrittäneet karata, omituista kyllä.
Summa summarum, tuhoamisleirien teollisen ja tieteellisen luonteen takia ("lääketieteelliset" tutkimukset Auschwitzissa yms) minun mielestäni Hitler oli suurempi paha. Minusta Stalinin vankileirit, niin kauheita ja väärin kuin ne olivatkaan, eivät pahuudessaan vertaannu kokonaisen kansanryhmän teolliseen hävittämiseen.
Tosiaan, se että Hitler äänestettiin valtaan (vaikka ei häntä toki diktaattoriksi valittu), kertoo kuinka vaarallisia ääriliikkeet ovat. Ei pelkästään äärivasemmisto, vaan äärioikeisto, ja kuinka varovaisia meidän pitää olla, kun kuuntelemme eräitten suomalaistenkin populistipoliitikoiden puheita. Historia kun voi toistaa itseään.
Tässä keskustelussa mennään jo aika kauas parisuhdeyksinäisistä naisista :P
"Tässä keskustelussa mennään jo aika kauas parisuhdeyksinäisistä naisista :P"
Joo, tää keskustelu nyt kyllä karkas aikas totaallisesti käsistä.... ;DD
Noh, mudda kirjaakaan lukiessa ei voi tietää miten tarina päättyy. Tämä stoori ei kyllä mitään pystiä voittaisi.
Kaikenlainen idolisoiminen ja jalustalle nostaminen on aina vaarallista. Uskonnot ja politiikka esim. ovat hyvin riskialttiita. Uskontojen seurauksena on kuollut aikojen saatossa helvetinmoinen lössi ihmisiä ja kaikki vain ihmisten harhaluulojen ja heitä hyväksikäyttävien kyykyttäjien takia. Pitää muistaa, että Hitler ei olisi koskaan päässyt valtaan ilman kristillisen kirkon tukea. Muutenkin koko natsismi sai alkunsa kristinuskon pohjalta. Ei se natsismi yhtäkkiä vain ilmestynyt jostain, vaan se juonsi juurensa natsijohtajien saamaan tiukkaan katoliseen kasvatukseen, johon vuosisatojen ajan oli kuulunut saarnaaminen juutalaisia, mustalaisia, kerettejä ym. vastaan. Aatuhan piti itseään jumalan ruoskana, joka rankaisi ihmisiä synneistään. Tuolla on paljon natsien kristinuskoon viittaavaa matskua, sekä Aatun maalaus Jessestä ja Mariasta.
http://www.nobeliefs.com/mementoes.htm
Ketään, tai mitään ei pitäisi koskaan palvoa, koska se voi olla hyvin vaarallista.
http://www.youtube.com/watch?v=fc-_t-SS-WQ
Mielenkiintoista, että tulee miinuksia, vaikka kaikki faktat löytyvät tuosta dokkarista. On se kumma, kuinka ihmiset haluavat vain meuhkata perehtymättä tosiasioihin. Siinä vaiheessa on myöhäistä havahtua, kun huomataan, ettei mitään ole tehtävissä.
Väittäisinpä, että nimenomaan ne äärimuslimit ovat ymmärtäneet väärin koko islaminuskon, ei toisinpäin. Muutenkin islamilaiset ääriliikkeet perustuvat enemmän politiikkaan kuin uskontoon.
Samalla tavalla kristinuskoa voi käyttää tai ymmärtää väärin. Raamattua voi lukea... no, kuin Piru Raamattua, oikeuttaakseen omat ennekkoluulonsa. Tai sieltä voi löytää sen rauhan, rakkauden, veljeyden ja suvaitsevaisuuden sanoman. Ihminen heijastaa omaa persoonaansa ja kokemuksiaan aika paljon siinä, miten lähtee tulkitsemaan vaikkapa uskontojen pyhiä kirjoituksia. Toki kasvatuskin vaikuttaa paljon. Mutta parhaimmillaan kaikista uskonnoista on mahdollista löytää varsin samankaltainen sanoma, joka korostaa rakkautta, jonkin suuremman voiman olemassaoloa ja sitä, miten olemme kaikki samasta alkulähteestä, yhteydessä toisiimme, vastuussa itsestämme ja tästä maapallosta, jossa elämme.
Katsoitko tuon dokumentin, jonka linkkasin, siinä kerrotaan, ketkä eivät ole hiffanneet koraanin sanomaa?
Uskonnot ovat kautta aikain olleet tehokas massojen kyykytysmenetelmä. Pelolla ja palkinnoilla on saatu ihmiset tekemään mitä tahansa ja saadaan edelleenkin. Jokainen tietysti saa uskoa, mihin lystää, mutta järjestäytyneet instituutiot, kuten kirkko, ovat vaarallisia. Niissä kaikki on ajateltu valmiiksi yksilön puolesta ja tämän ei tarvitse, kuin totella. Näin ihmisistä saadaan kuin koneita, jotka toimivat, kuten ne ovat ohjelmoitu.
Hauska aloitus :D!
Tulin vain sanomaan, että juuri parisuhteessa tunsin itseni todella yksinäiseksi! Erottuani yksinäisyys ei paina.
PS. JOKAISELLA on oikeus omiin tunteisiinsa.
Tuntuu että parisuhteessa sitä tunteekin itsensä ihan yksinäiseksi.
Vaikka olisi parisuhteessa ja jopa asuisi yhdessä, tulee silti tilanteita joissa voi kokea olevansa yksinäinen.
Kummani lähtee matkalle ja käytöksellään saa aikaan toiselle yksinäisyydentunteen mm. jos ei soita eikä lähetä hyvänyönviestiä. Vielä jos yksin kotiin jäänyt odottaa yhteydenpitoa toiselta, mutta itse ei uskalla "häiritä", vaan nimenomaan haluaa sen toisen tekevän aloitteen yhteydenotossa.
Yksinäiseksi voi tuntea itsensä myös silloin jos toinen on todella kiireinen eikä ehdi huomioida kumppania tarpeeksi. Menee eri aikaa nukkumaan, nousee ylös eri aikaan ja muuna aikana tekee töitä tai harrastaa tai muuta.
Parisuhde jossa ollaan toisen kanssa ja näytetään että välittää, ei mielestäni pitäisi kokea silloin yksinäisyyttä. Mitä olette mieltä?
Parisuhde on, mutta suurimman osan ajasta olen yksin himassa sosiaalisen ahdistukseni takia. Ei ole esim. yhtään kaveria, jota kutsua käymään, jonka kanssa käydä ulkona, tai soitella. Synttäreitä tai muita juhlia ei ole tullut vietettyä vuosikausiin. Läheisyyttä ja seksiä ei myöskään tässä suhteessa enää ole. Joten kyllä, voin sanoa olevani todella yksinäinen, enkä kaipaa kenenkään muun virallisia luokituksia siitä kuka saa kutsua itseään yksinäiseksi tai kirjoitella tälle palstalle.
Parisuhteen lisäksi ihminen tarvitsee myös ihka oman sosiaalisen piirin/kaveripiirin. Ilman tätä tulee taatusti ongelmia, jos on vähänkään muiden joukossa viihtyvää tyyppiä. Itse elän parisuhteessa ja mies on paljon mm. työmatkoilla. Hänellä on itsellään myös omia harrastuskavereita, joiden kanssa minulla on totaalisen ulkopuolinen olo.
Saletisti koen olevani yksinäinen mieheni kanssa. Hän on vieläpä hieman mustasukkaista sorttia, mikä karsii edelleen omia halujani yrittää tutustua muihin ihmisiin (ainakaan miehiin) ystävystymistarkoituksessa. Haluan kyetä puhumaan asioistani muillekin kuin miehelleni, etenkin kun hän ei ole sitä syvällisintä sorttia. Kaipaan tekemistä ja juttelua monelta alueelta, joita en hänen kanssaan voi jakaa.
Samalla tavoin suhteita sisaruksiin tai vanhempiin ei voi suoraan pitää reitteinä ulos yksinäisyydestä. Sosiaalinen verkko on monimutkainen rakenne ja yhden osan puutos aiheuttaa kaipausta ja riittämättömyyttä.
Parisuhteessa elävät naiset eivät todellakaan kuulu tänne.