Mitä mieltä olet näistä ajatuksista?

1. Palkkatukea pitäisi maksaa työnantajille jo kuukaudenkin työttömänä olleista, jonka he palkkaavat vähintään kolmen kuukauden ajaksi. Odottamalla, että ihminen on ollut työtön vuoden, koulutetaan häntä vain pitkäaikaistyöttömäksi, jonka työllistyminen entisestään vaikeutuu.

2. Hoitoalalle saataisiin uusia työntekijöitä, kun lyhennettäisiin työaikoja huomattavasti tai käytettäisiin kahta hoitajaa yhden työpaikan hoitamiseen - molemmille joustavat työajat, jotka he voisivat järjestellä keskenään, miten kullekin milloinkin sopii.

3. palkkatukea pitäisi maksaa vasta, kun työntekijä on ollut työssä vähintään kolme kuukautta, ja sitä pitäisi maksaa pieninä erinä kahden vuoden ajan. Jos työnantaja erottaa palkkatukea saaneen työntekijän, hän ei voisi palkata uutta tuensaajaa ainakaan vuoteen. Samalla aikaa saisi olla samalla työnantajalla vain yksi palkkatuettu työntekijä. Työntekijän voi myös tehdä täyspalkkaiseksi, jonka jälkeen voi palkata uusia ihmisiä palkkatuella ilman vuoden odotusta.

4. Valtion pitäisi maksaa pitkäaikaistyöttömän työllistämisen sivukulut (eläke ym) takautuvasti, kun hän on ollut työnantajan palveluksessa vuoden ja työsuhde jatkuu.
255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

1. Mista ne rahat revitään palkkatukeen jo kuukauden työttömänä olleesta? Ihminenhän voisi tarjoutua ilmaiseksi töihin, jos kuukauden päästä jo tuntuu, ettei töitä löydy. Ansiosidonnaisiako pitäisi sitten maksaa työnantajalle sen sijaan että työtön ne saa -siirretään ne rahat ta:lle? Ei onnistu. Kuukausi on liian lyhyt aika luovuttaa. Ja siis, miten työnantajat niitä uusia työpaikkoja tekevät, jos kerran supistavat koko ajan touhua? Kuukauden työttömänä olleesta maksettu tuki työnantajalle johtaisi keinotteluun työnantajan taholta.

2. Hoitajat valittavat koko ajan palkoistaan, vaativat aina lisää, vaikka just eilen olis nostettu. Puolipäivää tekevälle ei voi maksaa kokoaikaisen palkkaa. Ei onnistu. Ja tähän eivät suostu, sillä on ollut niin fiksuja hoitajia, jotka ovat toisten vaatiessa lisää liksaa, ehdottaneet, että ei lisää liksaa, vaan lyhyempiä päiviä (vaikkei nyt ihan puolipäivästä) samalla korvauksella. Ei ole ottanut tulta alleen tuo ehdotus.

3. No, eihän se työnantaja ota töihin kolmeksi kuukaudeksi normipalkalla mielessään ajatus, että sitten sen jälkeen saa tukea, ei, ei. Palkkatuen ideahan nykyään on se, että se nykyään tasoittaa työnantajan pitkäaikais- tai muuten vaikeasti työllistyvän palkkauksesta kokemaa riskiä.

4. ------------

Ja tosta pitkäaikais- ja vaikeasti työllistyvä, siitä on pakko sanoa ja pistää tähän mitä joku omaehtoisen ammatillisen koulutuksen opettaja sanoi: Pitkäaikais- tai mitä nämä ovat vaikeasti työllistyvät, ei niitä ole näissä koulutuksissakaan yhtään mihinkään....

Törkeä tyyppi, niin kuin oli koko koulutus. Koulutuksen sisältö on sitä, että ryhmissä pohditaan jotain asiaa, ja sitten opiskelijat (jotka ilmeisesti eivät ole niitä pitkäaikaistyöttömiä ja vaikeasti työllistyviä vaan ihan ok-tyyppejä) vastaavat kuin lastentarhaikäiset, että joo, keitetään kahvia, ja ollaan nättejä ja tuoksutaan hyvälle. Mutta koko koulutuksessa ei anneta mitään oppia, ei opeteta esim. miten joku asiakirja tehdään, mitä siinä pitäisi olla, mitä siihen laitetaan, jotta se olisi hyvä. Mennään messuille ja katsotaan, että millaisia standejä siellä on mukamas. Ja sitten on jotain projektitöitä, joissa ei kaikille opeteta jotain asiaa, vaan se nyt vaan menee, että kaikki tekee vaikka tavaroiden kantoa, mutta itse osaamisjutut niitä ei sitten opeteta kenellekään. Ilmankos niillä sitten onkin harjoittelujaksojen aikana kuulemma kouluttajan itsensä kertomana tilanteita, että pitää mennä pelastamaan oppilas tai ehkä kuitenkin koulun maine, kun oppilas ei sitten osaakaan mitään!


Sellaisia....

Äänestä

Nätisti ja kaiken protokollan mukaan: Kenestäkään ei odoteta pitkäaikasityötöntä. Vaan työttömän tilanteeseen paneudutaan alusta asti, hänet ohjataan koulutukseen tarvittaessa (tai siis hakemaan koulutukseen, eihän niihin kukaan suoraan valituksi tule, luulisin), annetaan ohjeita työnhakuun, neuvotaan ja ehkä jopa tuetaan. Ja työttömän oletetaan hakevan töihin, koulutuksiin, käyttävän jopa Facebookia ja Twitteriä työnhaussa avuksi. Tietysti nykyään, ainakin joissakin paikoissa, käy väistämättä niin, että toisille ei töitä synny.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


fdsgdgdsgfds kirjoitti:

1. Palkkatukea pitäisi maksaa työnantajille jo kuukaudenkin työttömänä olleista, jonka he palkkaavat vähintään kolmen kuukauden ajaksi. Odottamalla, että ihminen on ollut työtön vuoden, koulutetaan häntä vain pitkäaikaistyöttömäksi, jonka työllistyminen entisestään vaikeutuu.

2. Hoitoalalle saataisiin uusia työntekijöitä, kun lyhennettäisiin työaikoja huomattavasti tai käytettäisiin kahta hoitajaa yhden työpaikan hoitamiseen - molemmille joustavat työajat, jotka he voisivat järjestellä keskenään, miten kullekin milloinkin sopii.

3. palkkatukea pitäisi maksaa vasta, kun työntekijä on ollut työssä vähintään kolme kuukautta, ja sitä pitäisi maksaa pieninä erinä kahden vuoden ajan. Jos työnantaja erottaa palkkatukea saaneen työntekijän, hän ei voisi palkata uutta tuensaajaa ainakaan vuoteen. Samalla aikaa saisi olla samalla työnantajalla vain yksi palkkatuettu työntekijä. Työntekijän voi myös tehdä täyspalkkaiseksi, jonka jälkeen voi palkata uusia ihmisiä palkkatuella ilman vuoden odotusta.

4. Valtion pitäisi maksaa pitkäaikaistyöttömän työllistämisen sivukulut (eläke ym) takautuvasti, kun hän on ollut työnantajan palveluksessa vuoden ja työsuhde jatkuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu