Heips, otsikko kertoo paljon. Tulevalla aviopuolisollani on velkoja ties minne ja nekin on kertyneet ihan turhasta esim. monta eri lehtitilausta joissa ei tarkistettu luottotietoja, lehdet tuli kotiin eikä kukaan niitä lukenut ja laskut vaan roskiin. Ihan tyhmistä on kertyneet, ei sitä silloin nuorempana muka tajunnut ja millään ei ollut väliä.
Nyt tosiaan suunnittelemme naimisiin menoa ja minulla siis on luottotiedot kunnossa ja otin asuntolainanki yksin. Nooh olisi kiva saada miehen tiedot kans kuntoon ja nyt olen sairaslomallani hoidelolut asioita,soitellut joka paikkaan jne. kun ei mieheni muka kerkeä. No vaikka kerkeäiskin niin se ei ole asian pointti.
Mietin vaan onkohan näitä noin 10v aikana kertyneitä perintätoimistojen velkoja mitenkään mahdollista saada pienennettyä, onko niitä koskien joitain lakeja jota voisin lukea netistä? Esim. onko mitään maksimirajaa muistutusmaksuille, kun maanantaina tuli just 27kpl pinkka mieheni laskuja Lindroffilta ja katsoin että suurimmassa osassa on 9kpl muistutus maksuja per asia. Kertyyhän niistäkin salkoa.
Ulosotossa oleva saldo nollaantuu nyt veronpalautusten myötä, jes!! Joten toiveena on ettei sinne asti enää pääse laskuja... Mutta aike vaikea taival tulee, kun olen sopinut joitain n. 50€ kuukausieriä eri paikkoihin ja niitä on monia. Ja ei siihen Lindroffiin velka järjestelyynkään saanut läheskään kaikkia velkoja koska velkaa sinnekkin yli 6000€.
Kaikki vinkit tervetulleita mitä kannattaa tehdä ja mistä voi saada jeesiä. Molemmat ollaan töissä, muttei mitään mahtavia palkkoja tule. Mieheni työ tosin alkoi vasta ja koe-aika meneillään ja luultavasti talveksi ei hommia eli lomautus tiedossa. Mutta onneksi kuuluu liittoon joten ei ne tulot silti nollaan mene.

Vastaukset 8
Vanhimmat
heippa
Oman kunnan velkaneuvoja on hyvä juttu, sieltä saa vielä tarkemmin tietoa mitä tehdä ja miten järjestellä velkoja.
Paljonko ulosotossa on?
Sosiaalilaina (sosiaaliluotto) on myös hyvä keino, jos täyttää haku vaatimukset.
Luottoa voi maksimissaan saada sen 5000e ja kuukausierät ovat kohtuullisia.
Pystyisitkö esim. itse ottamaan lainan, jolla maksaisitte miehesi velat, mutta tekisitte VELKAKIRJAN (lakisääteisen) jotta saisit mieheltäsi rahat takaisin?
Tämä varmaan olisi n.s helpoin keino ja nopeinkin :)
Moi, kiitti vastauksesta!
Ulosotossa ei siis enää ole kuin n 500€ ja mieheni veronpalautukset on n 800€ eli 300€ jää omaan taskuun! Sitten on ulosotto tyhjä!
Lindorffille on velkaa yli 6000€ (27kpl laskun saldot jotka tuli ja siellä on vielä 6 muuta laskua joiden saldosta ei vielä tietoa, lupasivat lähettää postissa)
Ja Lindorffiin sain2 maksujärjestelmä sopimusta, molemmista lyhennös 50€ =100€ kuukaudessa. Ja niihin kuuluu 10 eri laskua eli 23 laskua jää järjestylyn ulkopuolelle kasvamaa korkoja ja kohti ulosottoa.
Instrum Justitiaan on velkaa ehkä noin 400€ niistä sovittu 50e kuukausi erät.
Alektumiin vielä 11kpl 50€ maksueriä. eli yhteensä 550€
Sitten vielä hamassa tulevaisuudessa noin 2000€ velkamenee jollekkin perintätoimistolle, vuokrarästeistä jotka kertyi entisestä kämpästä (tämä oli itselleni melkoinen shokki kun kuulin ja ero oli lähellä)
Eli yhteensä velkaa on ehkä se 10 000€ ellei mistään muista kätköistä löydy uusia velkoja :(
Alko oikein ottaan päähän kun tuo kokonaissaldo nyt tuli laskettua :(
Mutta kiitos sinulle vinkeistä,täytyypä ainakin selvittää tuota jos minä ottaisin lainan vaikka tuntuukin että voi tulla tiukkaa kun itselläni siis se asuntolaina ja opintolainaa vielä maksettavana,
Tehkää avioehto ennen häitä, jos mies ei suostu niin sitten peruuta häät
En osaa sanoa muuta, kun tuon, että minä en järjestelesi miehen raha-asioita.
Neuvoa voisin ja auttaa, mutta puhelut perintätoimistoihin laittaisin mehen ihan itse tekeen ja sopimukset velkojen kanssa.
Lisäksi hän myös saisi itse huolehtia, että kyseiset velat tulisi maksettua.
Sitten, kun kaikki olisi hoidossa tai ainakin siltä näyttäisi voisin harkita avioliittoa avioehdon kera. Ei se muuten koskaan oppi tuota omien asioiden hoitoa ja vastuuta kantamaan.
"...jos minä ottaisin lainan..."
Älä missään tapauksessa ota itsellesi lisää lainaa miehen velkojen maksuun. Ja muista tehdä se avioehto. Kun on mahdollista, että sukset menevät joskus ristiin, ja tulee ero, niin olet sillä turvannut asuntosi säilymisen itselläsi.
Kiitän erittäin paljon kaikkien vastauksista, auttaa todella hieman miettimään mitä kannattaa tehdä! :)
Kyllä hieman itseänikin arveluttaa se jos ottaisin lainaa omiin nimiin enää.
Mutta tänään on pistetty sähköpostilla viestia kaupungille sosiaaliluottoa varten.
Olen järjestämässä näitä mieheni asioita kun minulla nyt on aikaa enemmän ja tiedän ettei ne välttämättä muuten tule hoidettua, ne vaan jää... Ja ehkä olisi joskus tulevaisuudessa kivempi saada isompi laina pankista uutta asuntoa varten kun meitä olisi kaksi joiden tulot siihen otetaan huomioon.
Mutta eikös se ole niin että mieheni velat ei kuulu minulle mitenkään kun menemme naimisiin? Nehän ovat ja pysyvät edelleen hänellä, etteivät voi minun tiliäni tyhjentää.
Olin ainakin itse siinä käsityksessä myös että kun nykyinen asuntolaina on minun nimissäni niin se myös on minun menemme sitten naimisiin ja vaikka eroamme? Eikö ole niin??
Täytyy varmaan tarkemmin tutustua avioehdon asioihin.
Olemme seurustelleet 9v ja haluan hänen kanssaan naimisiin, vaikka siellä takana se velkataakka lymyää...
Avioliiton kuluessa puolisoiden raha-asiat ovat erillisiä. Kumpikin omistaa oman omaisuutensa yksin ja vastaa omista veloistaan yksin. Miehesi velkoja ei tulla perimään sinulta vaikka sinulla olisi kuinka paljon omaisuutta.
Mutta kun avioliittonne joskus päättyy, joko avioeroon tai toisen puolison kuolemaan, niin tilanne onkin eri.
Otetaan hypoteettinen tilanne. Menette naimisiin ja eroatte neljän vuoden kuluttua. Miehelläsi ei siinä vaiheessa ole mitään omaisuutta nimissään, mutta hänellä on velkaa 2000 euroa. Sinulla on asunto jonka arvo on 100 000 euroa.
Koska omaisuutesi on suurempi kuin miehesi, joudut maksamaan hänelle tasinkoa 50 000 euroa eli puolet omaisuutesi arvosta.
Kun tulevien aviopuolisoiden lähtökohdat ovat noin erilaiset taloudellisesti, niin olisi sulaa hullutta mennä naimisiin ilman avioehtoa.
Kiitos valaistuksesta!
Teen avioehdon!