rajatilakokemuksia

Olen myös lukenut aikoinaan Dyerin kirjoja, mutta erilaisen tien kulkemisen olin aloittanut jo ennen sitä.

Onnittelut sinulle, sillä olet avartanut maailmankuvaasi, ja et enää kulje valtakoneiston mukana. Ainakin itse koen, etten kenties monellekaan voi kertoa todellisia ajatuksiani ja sitä, kuinka erilaisessa maailmassa kuljen. Kuljen siis paljon tasapainoisemmassa ja onnellisemmassa maailmassa kuin he, joille ei vielä ole avautunut tieto, ettemme tarvitse elää valtakoneiston määräämällä tavalla.

Tulet huomaamaan, kuinka vähän on heitä, joille voit puhua ja jotka ymmärtävät, mitä tarkoitat. Itse olen katsonut parhaimmaksi olla hiljaa, mutta onneksi olen saanut ystäviä, joilla on samanlainen henkinen muutos tapahtunut sisimmässä.

Ihanaa olisi muuttaa maailma paikaksi, jossa kaikkien olisi hyvä elää. Mutta hyvistä yrityksistä huolimatta, suurin osa maapallon asukkaista ei ole valmis kasvamaan tietoisuudessa korkeammalle. Ainakaan vielä! Tarvitaan ehkä jotain todella dramaattista, että ihminen alkaisi ymmärtää, kuinka meidän tulisi elää rauhassa ja sovussa, toisiamme tukien ja auttaen. Mutta myös sen verran itsekkäästi, ettemme ole kenenkään hyväksi käytettävissä missään tilanteessa.

Miksi näistä ei uskaltaisi/kehtaisi puhua?

Kissa vaan pöydälle. Olen huomannut että todella monella ihmisellä on ollut vastaavanlaisia kokemuksia. Ei se ole niin, että harva omaa samankaltaisia ajatusmalleja. Se on niin, että harva sanoo ääneen omaavansa samankaltaisia ajatusmalleja, jos kukaan muu ei niistä koskaan puhu.

Olen huomannut että nykyisin käy usein niin, että juttuni menevät sattumalta näihin henkeviin aiheisiin ja kokemuksiin(tai periaatteessahan se ei ole sattumaa, vaan vedän puoleeni tietynlaisia tilanteita)

Kuitenkin kun alan puhumaan kokemuksistani ja näkemyksistäni, niin usein joku huomauttaa että hänelle on tapahtunut jotain vastaavia asioita.

Monella on kai pelkoa vielä sen verran alitajunnassa, että kuvittelee saavansa hullun maineen kun esimerkiksi puhuu jostain otsachakra-kokemuksista.

On tietenkin myös tietämättömiä ihmisiä jotka kuittaavat tälläisiä asioita termein "psykoosi" tai "skitsofrenia" mutta mitä silläkään on oikeasti väliä mitä mieltä he ovat? Kenenkään ajatusmaailmaa ei voi väkisin rikastaa.

Minulla on vähän sellainen tunne, että mieheni ei oikein halua kuulla avautumisestani, vaan pelkää minun joutuvan psykiatriselle osastolle. Mutta rakas siskoni koki olotilan vain onnelliseksi ja oli kiinnostunut. Kaipaan valtavasti henkistä ravintoa, voitteko vielä kertoa mikä teitä on rikastuttanut ja mistä olette saaneet ystäviä, jotka jakavat samoja kokemuksia.

Puhuin aikoinaan kokemuksistani lähisukulaisilleni, joilta sain vain hymähdyksiä ja katseita joissa oli kysymys, onko minulla kaikki päässä tallella?
Sittemmin hymähtelyt ovat lakanneet heidän todetessaan, etten nyt niin hullu olekaan ja päässäni todellakin liikkuu järkeviä ajatuksia. Silti he välttelevät keskustelua aiheesta kertoen, kuinka he pelkäävät kuulla "tuollaisista asioista".

Samanhenkisiä ystäviä! Mstäkö heitä löytää?

Itse olen törmännyt heihin aivan kuin vahingossa. Olen yrittänyt etsiäkin, mutta se ei ole onnistunut. Olen vain pettynyt valtavasti, kuinka tälläkin alueella on paljon ihmisiä, jotka eivät ole valmiita kuuntelemaan toisia, sillä heille on tärkeää vain omat kokemukset. Muiden kokemukset eivät ole juuri mitään.
Eli siis parhaimmat ystävät ovat osuneet tielleni kuin vahingossa.

Voisit tietenkin kokeilla joitakin henkisiä piirejä, jos paikkakunnaltasi löytyy sellainen, tai lähiseutuvilta. Siellä voi onnistaa ja löytyä hienoja ihmisiä, mutta ei välttämättä. Itse en ole sieltä löytänyt sellaisia tosiystäviä. Mutta kenties näin on tarkoituskin oman kehityksemme kannalta. Henkilöt, joilta olen saanut sen, mitä tarvitsen, kulkevat edelleen omaa tietään etsien kokemuksia, ja itse jatkan omaa tietäni löytäen taas uutta tietoa tai uusia kokemuksia.

Olisihan se tosi kiva, kun voisi keskustella ihmisten kanssa luonnollisesti kokemuksistaan, mutta niin vain ei ole. Luotan vaistooni, milloin voin ottaa asian puheeksi. Silloin saan puhekumppanin, jonka kanssa voin vaikka vain hetkisen kohdatessamme puhua ymmärtäen molemmat näitä asioita.

On sattunut tilanteita, jossa olen ottanut puheeksi ja saanut ihmettelevän, mutta ei tuomitsevan kuulijan. Mutta on sattunut tilanteita, jossa minut on myös tuomittu ankarasti ja väitetty olevan paholaisen asialla. Joten siksi olen hiljaa useimmiten. Mutta kuten jo mainitsinm, niin vaistoni ohjaa nykyisin, milloin voin puhua ja milloin en.