HUOM!

Kaksoisagentit pois hallituksista?
Kokenut kunta-asiantuntija, dosentti Silvo Kaasalainen vaatii uudessa Kuntalehdessä, että kuntien luottamushenkilöjohtoa uusittaessa kunnanhallituksiin ei enää pitäisi valita kuntien omia työntekijöitä. Hän sanoo, että työntekijöillä on intressi varjella omia ja työyhteisöjensä etuja, mikä saattaa estää uudistukset ja johtaa menojen jatkuvaan lisäämiseen.

Akavalaisten Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKO:n neuvottelujohtaja Risto Kangas arvioi lehdessä, että ammattikohtaisten etujen ajaminen voi joskus tulla esiin. Hän katsoo, että kuntien työntekijöillä tulee olla oikeus osallistua päätöksentekoon.

Kuntaliiton johtava lakimies Kari Prättälä muistuttaa, että puolueet nimeävät henkilöt luottamustehtäviin. − Kyse on poliittisesta kulttuurista, Prättälä sanoo. Kuntien omia työntekijöitä keskeisissä kunnan luottamustehtävissä on nimitetty kaksoisagenteiksi.

Lue lisää 22.11. ilmestyvästä Kuntalehdestä

----
Pyhäjärvellä ei hallitukseen lääkäreitä.
39378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Entäs hoitajia?

Äänestä

Eihän Pyhäjärven kaupungin työntekijöissä ole yhtään lääkäriä.

Äänestä

Selänteen työntekijöitä ovat:)

Äänestä

No ei hoitajia eikä terveydenalan työssä olevia..eikä opettajia eikä suutareita.
taviksia vaan, niin kunta-asiat ovat ihmisten kokoisia asioita ilman oman palkanmaksajan ja tilipussin hommia.
EI lekureita eikä terkkareita, eikä niitä opettajan planttuja.

Äänestä
  • Mutta kun kaikki hoitajat, lääkärit ja opettajat eivät ole oman kunnan työntekijöitä. Esimerkiksi naapurikunnan opettaja voi olla sivistyslautakunnassa kotikunnassaan koska on eri työnantaja.

    Mitään ammattiryhmää ei saa syrjiä luottamustoimia täytettäessä. Jääviys koskee yleensä vain muutamia johtavissa asemassa olevia saman kunnan virkamiehiä. Sitten on asiakohtaista jääviyttä yksittäisissä kysymyksissä. Mutta tuo jääviys ei estä luottamustointa.

    Äänestä

Kyllä menee hommat päin p:tä jos asioista tietämättömät eläkeläiset, viljelijät, maan alla pimeydessä lymyävät kaivosmiehet jne. rupeavat hommista yksistään päättämään. Nykyisin asiat monimutkaisia laajoja kokonaisuuksia, joten käytännön asiantuntemusta tarvitaan. Toisaalta sittenhän valta keskittyy asian esittelijävirkamiehelle - mitkä hänen intressit sitten ovat, eiköhän tämäkin ole aikamoista vallan käyttöä.
Mitä menojen jatkuvaan lisääntymiseen tulee, se ensisijaisesti johtunee palvelutarpeen kasvamisesta, sekä Suomi nimisen yhteiskunnan lainsäädännöstä. Esimerkiksi kun kunnan väestö vanhenee, raihnaistuu, palvelutarve näiltä osin kasvaa ja tarvitaan aina vaan enemmän ja enemmän tutkimuksia, hoitoja, palveluasumista jne. Samanaikaisesti kunnan väestö nuoremmasta päästä laiskistuu, päihteiden käyttö ja työnvieroksunta lisääntyy. Tästä myös syntyy suuria kustannuksia päihdepuolelle (=tehotonta toimintaa), sosiaalitoimelle sekä terveystoimelle. Kolmanneksi kun teknisessä toimessa on osaamattomuutta mm. erilaisen "homerakentamisen", -huoltamisen ja korjaamisen suhteen, tästä myös syntyy korkeita kustannuksia tietyllä aikavälillä.
Nämä kaikki em. ovat asioita joista tulisi keskustella ja miettiä missä kulkee mikäkin raja, mikä yksilön / omaisten vastuu, jotta oikeasti asioihin voitaisiin vaikuttaa. Raha ei yksinkertaisesti tule riittämään nykymenolla, ei vaikka kuntien työntekijät eivät olisi valtuustoissa, hallituksessa päättämässä asioista.

Äänestä

Siinä taas yksi itämaan tietäjä äänessä,mäne käpymehtään siitä purkamaan patoutumisia!!

Äänestä

Ihan justinsa niin, käpykaartiin tommoset J.B. 007.
Selänteen johatvissa töissä olevat ovat kaikkein hanakampia mölisemään Tikanmäen- ryhmän tueksi, kun se iso vesseli vaan sotalippua heilauttaa.
Heillä kun on mistä kiinni pitää, iso palkka ja vähänlaisesti töitä.

Sairaanhoitajat, kodinhoitajat, lähihoitajat ja muut avustavat käsiparit eivät paljoa pysty barrikadeille menemään, kun eivät tositöiltään jouda.
Nää pomotädit-ja sedät räksyttävät täydellä palkalla työpäivän aikana hevonhierakkaa sekä tarttelehtevat poliittisin välikäsin omien etuisuuksiensa varjelemiseen.

Semmoinen on kuntayhtymän "ylempi" sulatusuuni, harmonisoidaan räksyttäjien puheet pitämään pelon alla kaikki ne, jotak vähänkin aikoisivat olla eri mieltä.

Äänestä
  • Käpykaartissahan on historian mukaan olleet juuri erilaiset toiminnan, tekemisen vieroksujat, puskasta huutelijat. Ei edelläkävijät ja rohkeat asioiden hoitajat jotka tosiasioiden pohjalta pystyvät toimimaan ja päätöksiä tekemään.
    Hyvä J.B 007. Osuit naulan kantaan!

    Äänestä

Hallituksen jäseniä ei voi olla muodollisesti toisen SEN Selänteen viraanhaltijat, koska ovat periaatteessa Pyhäjäven kaupungin työntekijöitä.

Ovat asiaan liittyvinä etupiiri jäävejä, kun suurinta osaa Pyhäjärven kaupungn budjetista, käytetään Selänteestä ostettaviin palveluihin.

Luulen että Erkkilä tämän ymmärtääkin, vaan Alamäestä ja Hynysestä en mene takuuseen.

Äänestä

Nyt ei JUKOlauta auta valita suurituloisia köyhän kunnan hallitukseen eikä muuhunkaan ylempään tehtävään.
Pyhäjärvi on NIIN köyhä,jos on uskominen saattohoitolauluihin vaalien alla..ja mainoksiin ja muihin kökkäkokouksista tulleisiin vuotoihin.
jahas, piää hetki pohtia kuka oikeasti on uudessa valtuustossa köyhän kansanosan edustaja?.
Ei yksikään. Ei sinne päässyt köyhälistöä vaan ovat ihan parempiosaisia tai yliviritettyjä polttomoottori-aikakaudelta olevia suureläkeläisiä ja mainareita.

Voi meitä poloisia, ei taida aurinko nousta ennää milloinkaan.

Äänestä
  • On siellä pari - kolme jotka puolustavat ikääntyneitä ja vähävaraisia aidosti. Ainakin minä olen sitä mieltä. Ei vasurit enää ole köyhän asialla ei. Oma nokka kyllä loistaa ja kiiltää pimeässäkin. Rehellisyys ja oikeudenmukaisuus kunniaan.

    Äänestä

aika monta puolestapuhujaa löydät, minä en löydä auttamatta ensimmäistäkään, köyhää ja köyhän asialla olevaa.
Pyhäjärven puolesta oli kaikki ehdokkaat ja nyt siellä tulee olemaan 27 itsenäisen Pyhäjärven puolustajaa.
Olenko väärässä?
Pienituloisen, autottoman ja yksin asuvan ihmisen puolustajia ei yhtään.Kun en tiedä, niin en tiedä.
Kun äänestämässä kävin, äänijyväni pyörähti kekkuloiden hyväksi, harmittaa. Parempi olisi ollut etten olisi äänestänyt ollenkaan.
Niin suuria touhuavat nämä tulevat, ettei paikalliset asiat kiinnosta enää, aika ei riitä katsella lähimmaastoon kun taivaanrannassa kimmeltää aarre.

Äänestä

tällä vaalikaudella on ollut kunnanhallituksessa heikompaa osaamista.
Kyllä lääkäreillä on omalta alalta hyvä näköala.
Kunnan budjetista terveydenhoitoon menee leijonanosa.

Äänestä

Lääkäri ja lääkäri, hammaslääkäri, terveyskeskuslääkäri, eläinlääkärit, aina ne ovat kansakunnan selkänahasta hyvät tulonsa repineet.
Useimmalle valtuutetulle vähäosaisten ihmisten puolustaminen ei ole kutsumustyötä .Siitähän ei ole kysymys, eikä esim. lääkärien tietotaidot liity politiikan kamareihin lainkaan.
Siellä tarvitaan hyvää nuolemistaitoa, niin isompi palli olis aina tuloillaan.
Se on menoa,,,pärstäkertoimen mukaan hoitoja.

Äänestä
  • Se on meillä vain näin,Asiakas sen mukisematta maksaa,,,,,tai Kela.
    Toivottavasti sairastan vähän,,,.

    Äänestä

Voi tätä kateellisten valitusta mitä tällä palstalla harjoitetaan.
Köyhien, vähävaraisten puolustajien perään huudetaan. Itsensä kouluttaneet ihmiset ei kelpaa.
Millainen ns. oikean valtuutetun/päättäjän tulisi olla? Olisi kiva jos joku profiloisi sen.
Olisiko niin että kun Suomessa jokainen voi itse vaikuttaa asemaansa, tulotasoonsa jne. niin joskos tämä valittamiseen käytetty energia käytettäisiin itsensä kehittämiseen, ei tarvisi kadehtia sitten ketään.
Ja ennenkaikkea jos ns. köyhiä ei kiinnosta äänestää vaikka siihen mahdollisuus, ei köyhiä valtuustoihin saada tulevaisuudessakaan.

Äänestä
  • Mitä köyhillä on tekemistä terveydenhuollossa?,Taas kela maksaa vähävaraisten huollon ,,tai sossu.
    Tärkeintä ettei jää raatoja tienojiin.

    Äänestä

Meno Pyhäjärvellä, Pyhäjärven valtuustossa niin eläimellistä että olisi hyvä saada eläinlääkäri tai pari päättämään asioista.

Äänestä
  • En tiedä paikkakunnan eläinlääkäritilannetta.
    Yksi keväällä valmistuva sanoi, että tänne hän ei varmasti tule.
    Ei täällä ole kohta eläinlääkärille töitäkään, kun karjatiloja ei paljon ole, ja niistäkin suurinosa lopettaa. pieneläinpuoli vähän korvaa.
    Kiihkeää se valtuustossa on.
    Kannattais huomata, että jos kaivos loppuu, maatalous vähenee, eläkeläisiä tulee lisää, niin mistä kunta saa verotuloja.

    Äänestä

Kaksoisagentit pois hallituksista?
Kokenut kunta-asiantuntija, dosentti Silvo Kaasalainen vaatii uudessa Kuntalehdessä, että kuntien luottamushenkilöjohtoa uusittaessa kunnanhallituksiin ei enää pitäisi valita kuntien omia työntekijöitä. Hän sanoo, että työntekijöillä on intressi varjella omia ja työyhteisöjensä etuja, mikä saattaa estää uudistukset ja johtaa menojen jatkuvaan lisäämiseen.

Akavalaisten Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKO:n neuvottelujohtaja Risto Kangas arvioi lehdessä, että ammattikohtaisten etujen ajaminen voi joskus tulla esiin. Hän katsoo, että kuntien työntekijöillä tulee olla oikeus osallistua päätöksentekoon.
________________
Tämä asia on erittäin ajankohtainen, niin Pyhäjärvellä kuin muuallakin. Miksi vaaran tiedostaminen on niin vaikeaa?

Kuntaliiton johtava lakimies Kari Prättälä muistuttaa, että puolueet nimeävät henkilöt luottamustehtäviin. − Kyse on poliittisesta kulttuurista, Prättälä sanoo. Kuntien omia työntekijöitä keskeisissä kunnan luottamustehtävissä on nimitetty kaksoisagenteiksi.

Lue lisää 22.11. ilmestyvästä Kuntalehdestä

Äänestä

Myös yrittäjiltä tulisi evätä pääsy hallitukseen jne.
Heillä myös intressejä varjella omia etuja ja näin ollen estää uudistuksia ja jopa mahdollista kilpailutusta.

Äänestä

Ei kunnantyöntekijöitä, yrittäjiä, maatalousyrittäjiä. Kaikilla näillä omat intressit. Eläkeläisetkin joskus ollut näissä ryhmissä, Kyllä käy vähiin vaihtoehdot.

Äänestä

Leskinen ja Leppäharjuko ovat kaksoisagentteja?

Äänestä
  • Joku käy ylikierroksilla.
    syksy ja kevät on heikompihermoisille vilkasta aikaa.

    Äänestä

  • akentti kirjoitti:

    Joku käy ylikierroksilla.
    syksy ja kevät on heikompihermoisille vilkasta aikaa.

    Se on varmaan Aemo....Kimmo...Puavo.... tai joku muu. Tuolla menetelmällä kikki olisivat kaksoisagentteja. Varsinniin Jukka on kaksoisagentti valt. puheenjohtajaksi..

    Äänestä

Uusi altuusto on tarkkana. Ei valita kaksoisagenttaja hallitukseen.

Äänestä

Paavo ja Kimmo. Jaa, molemmilla vahvoja kytköksiä. Kimmo entinen opettaja, sekä vanhustenkotiasioissa. Paavo käy sotaa yhä sotaveteraanien kautta, sekä metsänhoitoala. Jäähalli myös vielä maksamatta.
Ei hyvä valinta. Uudistukset ei etene, eikä sota lopu. Menot kasvavat.

Äänestä

Puolueilla tulevaisuudessa kova urakka edessä.
Jo ehdokasasettelu vaiheessa kannattaa huomioida että ehdokkailla ei kytköksiä!!

Äänestä

Kaksoisrooleilla on vaikuttavuutta, ihan varmasti.
Selänteen ylläpitämä / tuottama sosiaali-ja terveyspalvelutaso vie noin 70 % meidänkin verotuloista.
Lääkärit ja terveydenhoidon muut kuin suoritusportaan henkilöt sekä sosiaalialan virkamiehet ovat erittäin kyseenalaisia päätöksen teossa.
Hallitustyössä vallankin.valtuuston rivissä jotenkin ok.
Vanhustenkotiyhdistyksen käsittämätön velkamäärä, ei kiitos Sarkkista mihinkään. valtuustoon riviin vaan.
Monitoimihalli, velat kaupungille hoitamatta, ei P.Leskistä mihinkään.Kunnan Metsät myyty, ja konsernivalvonta omilta vallanvuosiltaan ihan perseestä.valtuuston rivijäsen.

Nostaisin Asko Kaurasen ylemmäs..mikäli sikäli??Onhan hänelläkin kytköksiä.
Äänikuningas on niin lain mielen mukainen, että hänestä voitte leipoa valtuuston, hallituksen ja kuntayhtymähallituksen puheenjohtajan.
Ompahan silmällä pidon alla, jos näet vaaditte raportoimaan "peukaloisen retket".

Äänestä

Kauranen Asko eikö yksityisellä töissä. Eihän tätä kautta kilpailu vääristy?
Ja sukulaisuussuhde Selänteen johtavaan virkamieheen, -naiseen.

Äänestä

Eipä valituksi tullut kuin neljä kaupungin tai selänteen palkkalistoilla olevaa, tuskinpa pääsevät kovin kehitystä jarruttelemaan.

Äänestä

ovat kovatuloisimmista päästä, ja heidän taustallaan vaikuttaa selänteen henkilöstö joka on "sitä ja tätä" ja teemme joukkoeron ellei tätä ja tuota toteuteta.
Eikö vaan?
Pelottelu ja uhkailu tulee nyt yhtymän sisältä, sisälle saakka. omien tuomana.

Äänestä

totta turiset, kuomaseni.
ne on ihan touhuamalla touhuttu listoille, ja saivat tukea.vaan perhana kana on kynimättä, kyllä me kuntalaiset pidämme metakkaa näijen päättäjien edesottamuksista, se on niin varma.
joutuvatten vanhat parrat tekemään oikein tosissaan töitä että kehtaavat kuleksia kaupungilla viisastelemassa.
voin arvata, että biljardiporukat jää, linjuriretket hyytyy ja uimahallissa ei istuksella parran päristyksissä.
ei jää nääs aikaa, kun autoralli alkaa ja vie haapajärven, kärsämäen ja resijärven kanssa liitosta touhutessa.

Äänestä

Suomi24 lukevat ihan kaikki n, jotka ovat kiinnostuneita pyhäjärven tapahtumista. Tätä lukevat muiden kuntien lähellä ja kaukaa kiinnostuneet. sen kun.
tietoa on paljon oikeaa ja tottakin, enemmän totta täällä kuin mitä uimahallin lauteella, nesteen kahviossa, matkahuollossa, auton ikkunasta huudelluissa.

Muistakaa tämä, siksi pitäkää tasoa yllä ja totuutta tavoitteena.

Kaksoisagentit eivät kuulu kaupunginhallitukseen.
Näitä ovat Erkkilä, Alamäkil, Hynyny, Karvonen, Sarkkinen, Leskinen, Savolainen ym.

Äänestä
  • Älä horise paskaa. Tätä palstaa ei lue muut kuin joutilaat. Ei todellakaankukaan kaukana asuva. Luettelemasi henkilöt ovat vapailla vaaleilla valittuja edustajia ja tunnen heistä osan ja ovat todella tavallisia rehellisiä kansalaisia. Joten lopeta tuollainen ihmisten karsinoiminen.

    Äänestä

no mikäs sinä sitten olet? VISSIIN kätyri ja puolesta tekijä tahi itse nimeltä sanottu?
miekin tunnen muita jotka ovat kymmenen kertaa pätevämpiä hallitukseen.
eivätkä ole kasoisagentteja.

Äänestä
  • Voi h....teitä rassukoita menkää helvetin rassukat töihin eikä täällä valittakaa .tai tehkää VALITUKSEN VALITUS

    Äänestä

sinusta on syytä tehdä valitus. kysäseppä kamuiltas, josko ne jeesais valituksen teossa.
ja jos ei ihan heti niin kunnallisjärjestön kokouksessa viimestään. pyhäsalmen p.o

Äänestä

Kommentoi aloitusta


JUST NI kirjoitti:

Kaksoisagentit pois hallituksista?
Kokenut kunta-asiantuntija, dosentti Silvo Kaasalainen vaatii uudessa Kuntalehdessä, että kuntien luottamushenkilöjohtoa uusittaessa kunnanhallituksiin ei enää pitäisi valita kuntien omia työntekijöitä. Hän sanoo, että työntekijöillä on intressi varjella omia ja työyhteisöjensä etuja, mikä saattaa estää uudistukset ja johtaa menojen jatkuvaan lisäämiseen.

Akavalaisten Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKO:n neuvottelujohtaja Risto Kangas arvioi lehdessä, että ammattikohtaisten etujen ajaminen voi joskus tulla esiin. Hän katsoo, että kuntien työntekijöillä tulee olla oikeus osallistua päätöksentekoon.

Kuntaliiton johtava lakimies Kari Prättälä muistuttaa, että puolueet nimeävät henkilöt luottamustehtäviin. − Kyse on poliittisesta kulttuurista, Prättälä sanoo. Kuntien omia työntekijöitä keskeisissä kunnan luottamustehtävissä on nimitetty kaksoisagenteiksi.

Lue lisää 22.11. ilmestyvästä Kuntalehdestä

----
Pyhäjärvellä ei hallitukseen lääkäreitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu